Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


22.10.2006   |   Karoliina Korpilahti

Joutsenlampi (Rudi van Dantzig), Kansallisbaletti, uusintaensi-ilta 22.9.2006

Riina Uosukainen: Takaisin Joutsenlammelle
Joutsenlampi on kurkistus toiseen maailmaan, kultareunaiseen dramatiikkaan, joka arkielämästä puuttuu. En pääse kosketuksiin itseni kanssa, ja leijailen hetkisen irrallani arjesta. Lue

Karoliina Yli-Honko: Miehinen näkökulma klassikkoon
Rudi van Dantzigin 18-vuotias koreografia Joutsenlammesta toimii yhä romanttisen-traagisena rakkaustarinana, sillä näkökulma on sovitettu nykykatsojalle sopivaksi. Lue


Joutsenlampi, kor. Rudi van Dantzig, Jani Talo ja Salla Suominen, kuva Sakari Viika
Jani Talo ja Salla Suominen (Kuva: Sakari Viika)

Joutsenlampi

Koreografia Rudi van Dantzig
Musiikki Pjotr Tšaikovski
Musiikinjohto Eva Ollikainen
Lavastus ja puvut Toer van Schayk
Valaistus Jan Hofstra
Odette/Odile Salla Suominen / Petia Ilieva
Siegfried Jani Talo / Stanislav Beljajevski
Von Rothbart Henrik Burman / Juha Kirjonen / Kare Länsivuori
Alexander Antti Keinänen / Jaakko Eerola / Samuli Poutanen

Suomen Kansallisbaletti
Uusintaensi-ilta 22.9.2006


Takaisin Joutsenlammelle

Myöhäinen linja-automatka, naiset upeimmissa turkeissaan, minä, mummo ja äiti. Seitsenvuotiaana kokemastani Joutsenlammesta muistan parhaiten, kuinka vaaleanpunamuovinen, sydämellä koristettu lempisormukseni kieri karkuun ja katosi viininpunaisella sametilla verhoiltujen penkkien alle. Väliajalla matkin balleriinoja ja nousin mustilla lakerikengilläni varpailleni, jolloinka juhlakenkäni ryttääntyivät ja menivät pilalle.

Seitsemäntoista vuotta myöhemmin keskityn ja annan sielun täyttyä klassisesta kauneudesta. Rudi van Dantzigin Joutsenlampi Tšaikovskin legendaarisilla sävellyksillä vie tunnelmat sadun ja romantiikan taianomaiseen maailmaan. Joutsenlammessa on minulle ripaus Disneytä, Romeo&Juliaa ja Fazerin parhaita.

Puvustus on henkeäsalpaavaa. Mahtipontisista lavasteista mieleen nousee maalaustaiteen renesanssin maisemat. Ja balettitanssijat. Balettitanssijat ovat yliluonnollisen sorjia ja keveitä olentoja. Ihastelen tanssijoiden välistä kommunikointia, joka on olemassa tietenkin kokonaan ilman sanoja.

Joutsenlammella uhkaa luova Haaskalinnun hahmo lumoaa ylivoimaisesti. Samankaltainen arrogantti arkkityyppinen hahmo vierailee prinssin juhlissakin tuoden jännittävän soraäänen kaiken kauneuden harmoniaan. Puhtaasti klassisen baletin lisäksi juhlissa esitetään unkarilaista ja espanjalaista tanssia, joka keventää teosta ja tuo siihen mukavan mausteista lisäväriä.

Joutsenlammen tarinassa prinssi Siegfried on astumassa aikuisuuteen, miehen ikään. Siegfried on kuitenkin taivaanrannanmaalari ja aiheuttaa huolta vanhemmilleen idealistisilla haihatteluillaan. Hänen tukenaan on hyvä ystävänsä Alexander, joka kuitenkin edustaa maltillisempaa kantaa kuin prinssi itse. Omista juhlistaan prinssi pakenee Joutsenlammelle, jossa kohtaa ylimmän ihanteensa, vapauden symbolin, joutsen Odetten. Myöhemmin jälleen hovin juhlissa, joiden tarkoitus olisi löytää Siegfriedille morsian, Siegfried rakastuu Odetten vastakappaleeseen, mustaan joutseneen Odileen. Tarinalla on traaginen loppu, kun prinssi tuhoutuu huomattuaan pettäneensä Odetten.

Vuonna 1876 Pietarissa ensiesityksensä saanut Joutsenlampi oli floppi; koreografia aikalaisten mukaan huono ja musiikki epätanssillista. Sittemmin Tšaikovskin veli muokkasi sävellystä ja koreografiakin laitettiin uuteen uskoon, ja baletista muotoutui kaikkien aikojen rakastetuimpia.

Kylmät väreet nousevat selkäpiitä kun Tšaikovskin tuttu teema kohoaa orkesterikuopasta. Lavalla prinssi Siegfried ja joutsen Odette käyvät dialogia todellisesta vapaudesta. Etenkin neljän joutsenen tanssi rinta rinnan ja kädet ristissä pitäen toistensa käsistä kiinni saa raikuvat aplodit yleisöltä. Tarinan dramaattisessa käännekohdassa pyrotekniikat räjähtävät lavalla kirvoittaen pieniä kiljaisuja yleisössä siellä täällä. Entisaikain taikashow on täällä!

Joutsenlampi on kurkistus toiseen maailmaan, kultareunaiseen dramatiikkaan, joka arkielämästä puuttuu. En pääse kosketuksiin itseni kanssa, ja leijailen hetkisen irrallani arjesta. Arki on kömpelöä, Joutsenlampi, ah, niin eskapistista. Samaistumiskohtia on liian vähän ja klassinen baletti tuntuu arvokkaalta traditiolta, joka hengittää ja elää sen itsensä vuoksi. Se ei tule ja ravistele, järkytä ja kouraise sisintä, herätä, vaan liihottaa ylivoimaisen ihastuttavana parfyymin tuoksu jäljessään… ohitseni.

Riina Uosukainen

Kirjoittaja opiskelee kuvataiteita ja toivoisi hehkuvansa hikeä useammin joogamatollaan. Tanssiin hänellä on lähikontakti, lähinnä kieli poskella alkeisryhmän napatanssitunneilla.


Miehinen näkökulma klassikkoon

Dantzig kunnioittaa Petipan ja Ivanovin vuonna 1895 ensi-iltansa saanutta tanssihistoriassa klassikoksi kanonisoitua balettia omassa tulkinnassaan. Teoksessa on säilytetty ne tunnetuimmat piirteet, jotka yleisö myös varmasti odottaa näkevänsä: niin sanottu pienten joutsenten tanssi, valkoisten tutujen sokaiseva yltäkylläisyys ja Odilen 32 perättäin tekemää fouetté-piruettia.

Tšaikovskin vaikuttava sävellys muodostaa selkärangan Dantzigin koreografialle ja tämän johdosta se noudattelee löyhästi myös tanssin rakenteessa ja tarinassa Petipan ja Ivanovin versiota. Ehkäpä radikaalein muutos Dantzigilla on miehisen näkökulman mukaan tuominen: päähuomio keskittyy prinssi Siegfriediin prima ballerinan esittämän Odette/Odilen sijaan.

Jani Talo on kuin valettu rooliinsa prinssinä. Hänen olemuksensa on aristokraattisen ylväs ja hienostunut, mutta samalla hän ilmaisee pehmeää herkkyyttä ja humaaniutta, joka manifestoituu teoksessa hänen ideologiansa kautta sekä suhteessa Odetteen.

Idealistinen Siegfried juhlii alkukohtauksessa maalaisrahvaan kanssa, mikä on osoitus hänen suvaitsevuudesta ja luokkarajoja vastaan kapinoimisesta. Tärkeänä hahmona läpi teoksen toimii Siegfriedin luotettu ystävä Alexander (Antti Keinänen). Dantzigin Siegfriedille luoma nuoren naiivi ideologia on helpommin nähtävissä teoksesta – ja erityisesti Talon ilmaisussa – kuin idealististen ihanteiden symbolit Odettessa ja teoksen loppuratkaisussa.

Teos on joukkokohtauksissa lavasteineen, upeine pukuineen ja ihmismäärineen kuin elävä taulu. Värit ovat yltäkylläisiä ja lavasteet ylitsevuotavia tilavaikutelmissaan ja kerrostuneisuudessaan, kuin romantiikan ajan maisema tai interiöörimaalauksissa. Lavastus sopii täydellisesti teoksen sadunomaiseen henkeen, jota Tšaikovskin musiikki vielä korostaa.

Eva Ollikaisen johtama orkesteri on tunnelman luomisen kannalta pääroolissa ja siinä se onnistuikin erinomaisesti. Alkutahdeista lähtien musiikki piti otteessaan, erityisesti herkissä kohtauksissa kuten viulusoolon siivittämässä Odetten ja Siegfriedin toisen näytöksen duetossa.

Kokonaisuutena nautin baletista, mutta kolmannen näytöksen divertissement-tanssit eli ”viihdytys- ja virtuoosinumerot” tuntuivat pitkitetyiltä ja siinä mielessä jopa tylsiltä, että ne katkaisivat pitkäksi aikaa tarinan ja esityksen eteenpäinviemisen. Lisäksi yleisesti ottaen jäi sellainen vaikutelma, että pirueteissa ja pyörivissä hypyissä ei ollut täyttä varmuutta pienten horjumisten takia, lukuunottamatta Salla Suomisen mahtavannäköistä fouetté-sarjaa kolmannessa näytöksessä.

Pienten joutsenten (Milla Eloranta, Linda Haakana, Anna Konkari ja Tiina Myllymäki) tanssi onnistui teknisesti hyvin ja kaikki neljä tanssivat yhtenä kokonaisuutena, mutta se oli hieman kova ja konemainen. Tasapainoilu on tässä varmasti vaikeaa, en tiedä olisiko sitä edes mahdollista teknisten vaatimusten takia esittää ”pehmeämmin” rytmin ja yhtenäisyyden kärsimättä.

Musiikki, yhdessä klassisimpien kohtausten kanssa sai minusta esiin sen pikkutytön, jonka tummansininen soittorasia tapaili sävellyksen oboen joutsenteemaa ballerinan pyöriessä. Joutsenlampi Dantzigin versiona tavoittaa aiheen ajattoman ytimen, jonka ansiosta klassikko toimii ja vaikuttaa edelleen. Yleisö eli mukana niin intensiivisesti, että Suomisen esittämän Odilen liukastuminen portaissa sai aikaan voimakkaan kohahduksen välittömästi. Tästä huolimatta Suominen teki osansa läpi teoksen kiitettävästi sitkeällä, mutta herkällä liikelaadulla.

Karoliina Yli-Honko

Karoliina Yli-Honko

Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti Liikekieli.comiin sekä estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org).