Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


08.10.2006   |   Laura Veikkolainen

Keho ja kuori (Pirjo Yli-Maunula), Oulun taidemuseo 2.9.-22.10.2006

Laura Veikkolainen: Paljain jaloin olemme haavoittuvia
Pirjo Yli-Maunulan tanssima teos tarjoaa kokonaisuuden, johon kuuluvat valot, projisoinnit, musiikki, installaatio, valokuvat ja jopa tuoksut. Mielenkiintoista ja katsojaa koskettavaa taidetta!


Keho ja kuori

Koreografia, tanssi ja tuotanto: Pirjo Yli-Maunula
Valo- ja äänisuunnittelu, videoinstallaatiot: Jukka Huitila
Valokuvat: Pekka Mäkinen
Pukuinstallaatiot ja pukusuunnittelu: Pirjo Valinen
Tuotanto: Flow Productions
Yhteistyössä: Oulun taidemuseo
Musiikki: Ludvig van Beethoven, Sinfonia Nro 7 A-duuri, Op. 92 Allegretto

Esitykset Oulun taidemuseossa 2.9. – 22.10.2006 keskiviikosta sunnuntaihin klo 14.


 

Paljain jaloin olemme haavoittuvia

Esityksen alussa meitä istuu viisi ihmistä taidemuseon ala-aulassa, istuimilla näyttelytilan vieressä. Kuudes katsoja tulee mukaan myöhemmin. Tanssija-koreografi Pirjo Yli-Maunula tulee hakemaan katsojat yksi kerrallaan näyttelytilaan. Odotellessa vähän jännittää, vaikka käsiohjelmassa mainitaankin ”turvatarkastuksenomainen tilanne, jossa katsoja kohtaa tanssijan kosketusaistinsa kautta”.

Kun valkoiseen pukeutunut Yli-Maunula ”turvatarkastaa” minut, pelko kaikkoaa: kosketus tuntuu hyvältä ja rauhoittavalta, vaikkakin hivenen intiimin alueen rajan ylittämiseltä. Toisaalta, me katsojathan tässä olemme menossa rajan yli. Toisen omalle alueelle, seuraamaan intiimiä esitystä. Tästä näkökulmasta tarkastuksen voi tulkita mahdollisuudeksi karkottaa ei-toivotut tai uhkaavat vieraat.

Kun odottelen näyttelytilassa, että loputkin katsojat läpäisevät tarkastuksen, huomioni kiinnittyy videoinstallaatioihin sekä kenkäpinoon tilan takaosassa. Toisessa videoinstallaatiossa Yli-Maunula maalaa ihoaan ja toisessa hän seisoo meikattuna, pikkumustassa, korkokantakengät jalassaan. Kamera seuraa yksityiskohtia; zoomaa lähelle kohdettaan – kohde näyttäytyy erilaisista perspektiiveistä. Kaiuttimista korviin kantautuu ääni, joka muistuttaa nauhoitettua tuulta ja mikrofonin pauketta tuulessa. Kokonaisuuteen kuuluvatkin valot, projisoinnit, musiikki, installaatio, valokuvat ja jopa tuoksut. Mielenkiintoista ja katsojaa koskettavaa taidetta!

Esitykseen sisältyy hyvin erilaisia tunnelmia. Aluksi Yli-Maunula tanssii lasimurskassa uhmakkaana. Katsoja voi aistia vihaa: lasia lentää. Uhma vaihtuu haluun säilyttää ja eheyttää. Yli-Maunulan hahmo järjestää kenkiä pareiksi, kaikki parit samaan suuntaan. Tässä kuvataan matkaa tai joukkovaellusta, ajattelen ensin.

Lopulta valkoinen hahmo lähteekin vaeltamaan, paljaiden jalkojensa suojana vain kengänpohjalliset. Valkoinen on viattomuuden väri ja assosioituu hahmon haavoittuvuuteen. Kengät kuvaavatkin ehkä kuorta, suojaa maan ja paljaan itsemme välissä. Haavoittuvaisimmillamme olemme silloin, kun kuljemme paljain jaloin.

Esityksen lopussa hahmo kävelee paljain jaloin ja pyöriskelee koko pituudeltaan lasimurskassa, kehonsa suojana vain sideharsoa. Kuinka helppo meitä on loukata, jos asetamme itsemme alttiiksi. Ja kuinka herkkiä olemme silloin muiden arvostelulle. Olemmekin päätyneet piilottamaan haavoittuvan itsemme, vaatteilla, näennäisellä itsevarmuudella ja millä missäkin tilanteessa.

Tätä keho ja kuori mielestäni kuvaa. Ihmisen sisällä on kuitenkin jotain todellista ja usein tutkimatonta.

Laura Veikkolainen (s. 1980) on valmistumassa piakkoin filosofian maisteriksi pääaineenaan suomen kieli. Asuinkaupungissaan Oulussa hän on työskennellyt muun muassa suomen kielen opettajana sekä lehti- ja radiotoimittajana. Tanssia Laura on harrastanut koko nuoruutensa: kilpatanssi vaihtui yläasteella disco- ja jazztanssiin. Lauraa kiehtoo, miten liikkeen ja visuaalisten elementtien avulla voidaan kuvata tunteita ja mielentiloja.