Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


16.09.2006   |   Miia Saarinen

Lokki (John Neumeier), Kansallisbaletti, ensi-ilta 31.3.2006

Miia Saarinen: Unohda käsiohjelma
John Neumeierin Lokki on ensikertalaiselle riski, mutta mielestäni kannattava sellainen. Lue

Kirsti Pohjaväre: Yllätyksellinen Lokki
Tutun tsehovilainen, mutta tanssillisesti erikoinen, uudenlainen – Kansallisopperan Lokki-baletti oli tekijänsä näköinen. Lue


Lokki, kor. John Neumeier
Kuva: Sakari Viika

Lokki

Suomen Kansallisbaletti

Koreografia, lavastus, puvut ja valaistussuunnittelu: John Neumeier
Musiikki: Dmitri Šoštakovitš, Pjotr Tšaikovski, Aleksandr Skrjabin, Evelyn Glennie
Musiikinjohto: Markus Lehtinen
Vastaava harjoittaja: Ingrid Nĕmečková
Harjoittajat: Sampo Kivelä, Jarmo Rastas, Tuuli Tuominen

Kantaesitys Hampurin baletissa 16.6.2002
Ensi-ilta Suomen Kansallisbaletissa 31.3.2006


Unohda käsiohjelma

”Tšehovin Lokki ei vain käsittele rakkautta ja teatteria: se on rakkautta ja teatteria.”
– John Neumeier

Viimeksi kun kirjoitin Liikekieli.comiin, esitin arvioni tanssiryhmä Tsuumin Midnight Sun Showsta. Sanoin tuolloin, että kyseinen esitys oli mitä oivallisin maistiainen tanssitaiteesta katselijalle, jolle tanssin maailma on vielä täysin vieras. Viihdyttävä ja helposti avautuva, monimuotoinen tanssiteos sai varmasti ensikertalaisen palaamaan tanssitaiteen pariin.

Lokin voisi sanoa olevan likimain vastakohta Midnight Sun Showlle, ainakin jos näitä kahta teosta tarkastellaan ensikertalaisen näkökulmasta. Mutta jos teoksen lähtökohta on tehdä tanssitaidetta, baletti baletista ja tanssitaiteesta ja kutoa mukaan monimutkaisia ihmissuhdekuvioita, liikutaan toki aivan eri sfääreissä, eikä näitä kahta teosta näin ollen edes tulisi verrata keskenään. Aivan ensikertalaiselle Lokki on riski, mutta mielestäni kannattava sellainen.

John Neumeier on luonut balettinsa Anton Tšehovin samannimistä näytelmää mukaellen. Baletissaan Neumeier tutkailee sitä, mikä rooli taiteella voi ihmissuhteissa olla, onko mahdollista löytää tasapaino taiteen ja rakkauden välillä. Toinen vahva teema on menetetyt mahdollisuudet – miten ihminen käy läpi oman elämänsä historiaa. Näin hän kertoo käsiohjelmassa.

Itse en ole lukenut Tšehovin Lokkia, mutta en usko että siitä olisi ollut mitään hyötyäkään. Neumeierin Lokki muuntaa jo ennestään abstraktit asiat vielä abstrakteimmiksi. Mielestäni tätä balettia voi lähestyä kahdella tavalla. Jos todella haluat ymmärtää alusta asti, mistä näkemässäsi on kyse, suosittelen käsiohjelmaan tutustumista ennen kuin asettaudut mukavasti penkkiisi. Tai, unohda käsiohjelma, unohda pakottava tarve ymmärtää ja tulkita näkemääsi, ja anna liikkeen ja musiikin viedä mukanaan. Tulet kokemaan uteliaisuutta, ihmetystä, ihastusta ja jopa närkästystä. Tulet toivomaan pistettä aisteja ravistelevalle kaoottisuudelle, mutta myös janoamaan lisää tunteiden ja kauneuden syvyyksiin kuljettavia virtauksia. Tuntuuko tutulta? Tuntuuko samalta kuin taiteessa ja rakkaudessa, elämässä? Niinpä.

Lokki on visuaalisesti huikaiseva. Yksinkertaiset mutta oivaltavat lavasteet yhdessä valojen ja värien kanssa antavat tilaa olennaiselle, liikkeelle. Lokki on mielestäni varsin kaukana siitä, mitä perinteisesti baletilla ymmärretään. Toki teoksessa on klassistakin balettia, mutta vähintään yhtä suuressa roolissa ovat avantgardistinen tanssi, vapaa tanssi ja revyy. Mutta koska Tšehovin näytelmä kertoo tanssijoiden elämästä 1800- ja 1900-lukujen taitteen Venäjällä, ei muuta sovi odottaakaan. Juuri tuolloin Venäjällä elettiin taiteen vallankumousta. Nämä eri tanssisuuntaukset erottuvat selvästi toisistaan maallikollekin, ja Lokki näyttäytyy niiden kautta myös kuvauksena itse tanssista.

Eri tanssisuuntaukset luovat haasteen tanssijoille, mutta he eivät petä yleisöään. Etenkin pääosan Kostjan roolin tanssinut Kare Länsivuori huimaa osaamisellaan eikä nuorta Ninaa, Kostjan rakasta esittävä Mira Ollila jää taidoissaan ja tulkinnassaan pääosan varjoon. Mutta ehkä vielä enemmän kuin taitavia yksilösuorituksia, Neumeierin Lokki on monen tanssijan vartalon yhteistyönä synnyttämiä suuria kauniita kuvia ja mielen maisemia. Jotain hyvin erilaista kuin mitä olemme tottuneet näkemään.

Miia Saarinen

Kirjoittaja on 29-vuotias tamperelaislähtöinen toimittaja, jonka elämässä urheilu on ruumiin ja kulttuuri sielun ravintoa – tanssissa nämä kaksi voi sopivasti yhdistää. Showtanssia itsekin harrastaneelle kirjoittajalle tanssi on keino päästää irti arjesta.


Yllätyksellinen Lokki

Amerikkalaisen koreografi John Neumeierin tavaramerkki on eeppinen, tarinan kertova tanssiteos. Lokki pohjautuu Anton Tsehovin näytelmään, jonka viitekehyksenä oleva teatterin maailma on muuntunut tanssin maailmaksi.

Tsehovilaisuus näkyy ja tuntuu tarinan persoonissa, heidän tavassaan elää ja liikkua, näyttämölle muodostuvissa kuvissa ja puvustuksen asuissa. Itse tarina kulkee aluksi hieman vaikeatajuisesti eteenpäin, mutta selkeytyy ja kehittyy loppua kohden vahvasti. Ja näin tapahtuu koko esitykselle.

Koreografin omaleimainen näkemys sekoittaa useita eri tanssityylejä yhteen teokseen tuntuu aluksi kummalliselta ja poukkoilevalta, mutta muuntuukin toisessa näytöksessä hienon jännitteiseksi. Kovakärkitossuilla tanssitut perinteisen baletin kohtaukset, ”Tarzan joutsenlammella” tuntuvat jopa huvittavilta, kun äkkiä siirrytään päähenkilön, koreografi Kostjan unitanssiin, vahvan modernin tanssin ilmaisun kohtauksiin. Tanssin tyylilajien muutosten vuoksi katsoja siirtyy pitkin matkaa tunnelmasta toiseen, cabaret-tyylisestä revyystä tanssityttöineen ja sulkineen pelkistettyyn modernin tanssin ilmaisuun.

Upeimmillaan ja koskettavimmillaan teos on päähenkilöiden Kostjan (Kare Länsivuori) ja Ninan (Mira Ollila) duetoissa, jotka tarinan edetessä saavat uusia sävyjä. Alun huikaisevan kaunis rakkauden tanssi on täynnä nuoruuden viattomuutta, vilpitöntä iloa ja ikään kuin leikkiä. Tanssijat liikkuvat aivan toistensa iholla, silti kepeästi, huolettomasti, ikään kuin lapsina.

Ei ihme, että Mira Ollila nimesikin juuri tämän lempikohdakseen teoksesta esityksen jälkeen järjestetyssä yleisön tapaamisessa. Päähenkilöiden kasvutarinat ja muutos huipentuivat teoksen viimeiseen duettoon, jossa kepeys oli muuttunut kipeydeksi, lapsista oli tullut tavallaan vanhoja ja elämän kolhut tuoneet kyynisyyttä. Hurja ja yhtä aikaa kaunis on Kostjan lokki, joka maassa pää väärinpäin koettaa lentää. Tunnelmien muutosta säestävät taidokkaat näyttämön valaisuratkaisut, vaalea muuttuu tummaksi, korkea tila matalaksi.

Teoksen musiikki on kapellimestari Markus Lehtisen ja koreografi Neumeierin yhteistyössä valitsemaa ja kerrassaan upeaa. Pääosin Dimitri Sostakovitsin eri teoksista koostuva musiikki oli yhtä yllätyksellistä kuin tanssityylien muutokset, välillä riipaisevan kaunista ja toisinaan tummaa ja repivää. Kiihkeässä kohtauksessa syksyisessä puutarhassa on Sergei Eisensteinin kuuluisan elokuvan Panssarilaiva Potemkinin järkyttävän porraskohtauksen tunnelma. Ehkä elokuvafriikkinä tunnettu koreografi onkin hyödyntänyt elokuvailmaisun keinoja näyttämökuvien luomiseen.

Kirsti Pohjaväre

Kirjoittaja toimii Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä urheilujournalismin erikoistumisopintojen koulutuksen ja Mediapajan vetäjänä. On harrastanut tanssia kilpatanssista moderniin tanssiin.