Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


27.08.2006   |   Mia Kivinen

Pinky Pinky (Gruppen Fyra), Kaapelitehdas, Helsinki, ensi-ilta 12.8.2006

Valon varjollaMia Kivinen: Yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista valosisääntuloa
Valosuunnittelun vannoutunut minimalisti venyttää näkökulmaansa leijonan luolassa.


Kuva: Riikka Sundqvist

Pinky Pinky, Gruppen Fyra

PINKY PINKY

Koreografiat: Gruppen Fyra, Virpi Juntti, Tommi Haapaniemi, Jenni Nikolajeff
Valosuunnittelu: Jaakko Peltomäki
Pukusuunnittelu: Annika Rantala, Nina Jatuli
Maskeeraus: Kaisu Hölttä, Tommi Haapaniemi
Esiintyjät (15.8.06): Tommi Haapaniemi, Kaisu Hölttä, Virpi Juntti, Ida Maunula, Lotta Maunula, Jenni Nikolajeff, Tuomas Rinta-Panttila

Pannuhalli, Kaapelitehdas, Helsinki, ensi-ilta 12.8.2006

Yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista valosisääntuloa

Gruppen fyran esitys on muotinäytöksen ja tanssiesityksen yhdistelmä – tai tanssiesitykseksi naamioitu muotinäytös, jota kulttuuriväkikin kehtaa käydä katsomassa angstiuskottavuuttaan menettämättä. Tällä konseptilla odotan näkeväni valoissa värejä ja välkytystä, dramaattisuutta, näyttävyyttä ja kaunista pintaa. Ja mitä saan?

Värejä? Kyllä.

Jaakko Peltomäen valokonsepti on yksinkertainen: perussetti, jolla luodaan vaihtuvilla väreillä ja liikkuvalla valolla kullekin sisääntulolle oma look. Värit ovat kirkkaita, mutteivät yhtä überpinkkiä lukuunottamatta räikeitä. Värien määrä per sisääntulo on hallittu, kullakin on vain yksi tai kaksi leimallista sävyä – lukuunottamatta Rio de Janeiro -sisääntulon Magin irtojäätelötiskille vertoja vetävää pastillisävyjen valtaisuutta ja toisaalta New Yorkin pelkällä valkoisen valon sävyeroilla pelaavaa ankaruutta.

Välkytystä? Kohtuudella.

Varsinaista stroboa käytetään vain New Yorkin alussa, muuten valon liike on hillittyä. Valo välähtää muutaman tehostekerran Milano-sisääntulossa – kenties dramaturgisesti pakottavista syistä, sillä musiikin sanoituksessa mainitaan sana ”flashlight” useampaan otteeseen. Monessa sisääntulossa valkoiset valonsäteet pyörivät hitaasti tilassa elävöittäen kokonaiskuvaa mutta kiinnittämättä itseensä huomiota. Itsestäänselvästi, voisi sanoa.

Dramaattisuutta? Yllättävän vähän.

Muotinäytöstradition mukaisesti vaatteiden näkyvyys ajaa kontrastisen valoilmaisun ohi. Kirkkaus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin kaksiuloitteisuus tai tylsyys vaan kuva pysyy mielenkiintoisena, lajityypin rajoitusten sisällä. Kontrasti perustuu enemmän reippaille värivalinnoille kuin valon jyrkille tulokulmille tai rajuille valonvaihdoille.

Näyttävyyttä ja kaunista pintaa? Ehdottomasti.

Sisäpiiritiedon mukaan valoista haluttiin näyttävät ja niihin panostettiin myös rahallisesti (suomi-nykytanssi-suomi-sanakirjan mukaan: valosuunnittelija sai rahaa työstään ja laitteitakin hankittiin ihan vuokraamalla eikä lainaten ympäri kaupunkia ja naapurikuntia).

Näyttävyyteen myös päästiin. Valot olivat ammattimaiset, niiden värimaailma oli oivasti sovellettu esityksen vaatteisiin ja ne näyttivät hyviltä sortumatta hevihumppashow-tyyppisiin ylilyönteihin. Vaikka jaksan aina huutaa, ettei valoissa näyttävyys ole automaattisesti sama kuin hyvyys, niin tähän nimenomaiseen esitykseen se kuului kuin kyyneleet apurahanjulkistamispäivään.

Nautin hyvällä omallatunnolla visuaalisesta karkkipäivästä, mutta kokonaan en saanut sisäistä minimalistiani tainnutettua. Ehdoton suosikkini sisääntuloista oli sitten kuitenkin se New York: ei värikäs, ei kaunis, vaan vahva, hallittu ja useista valonvaihdoistaan huolimatta yksinkertainen. Mia Kivinen

Mia Kivinen

Kirjoittaja on helsinkiläinen maisteritason valosuunnittelija. Hän kirjoittaa Liikekieli.comiin teosarvioita erityisesti valosuunnittelun näkökulmasta.