Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


27.08.2006   |   Salla Juntunen

Piirretty huone (Jenni Kivelä), Tampereen teatterikesä off 2006

Salla Juntunen: Herra H:n huoneessa
Jenni Kivelän teoksissa vallitsevan tunnelman voisi piirtää kankaalle Marimekon tai Nanson tyyliin: tunnistettavaa ja omaleimaista Suomesta.


Piirretty huone, kor. Jenni Kivelä
Kuva: Laura Vesa

Piirretty huone

Koreografia: Jenni Kivelä
Tanssi: Mari Rosendahl, Samuli Roininen ja Sampo Kerola
Valosuunnittelu ja lavastus: Heikki Paasonen
Äänisuunnittelu: Antti Mäkelä
Puvustus: Elina Vättö
Ensi-ilta: 5.10.2005

Hällä-näyttämö, Tampere 12.8.2006, osana Tampereen Teatterikesän off-ohjelmistoa


Herra H:n huoneessa

Herra H, neiti V ja herra O ovat kaikki totisen hassuja hahmoja. Tarinan mukaan ystävyksiä keskenään. Teoksessa he oleilevat herra H:n luona. Ystävysten elämästä kerrotaan asioita taustanauhalla. Nekin ovat hassuja ja todella omalaatuisia. Teoksessa tarina on selkeä ja yksinkertainen. Se tekee teoksen maailmasta vahvan ja mukaansatempaavan. Tarinan kerronta vuorottelee valloittavan espanjalaistyylisen musiikin kanssa, joka luo kontrastin hahmojen perisuomalaisen olemuksen kanssa.

Herra H:n kotia takanäyttämöllä kuvastaa kaunis nojatuoli ja jalkalamppu. Ystävysten harrastuksiin kuuluvasta huoneen järjestyksen vaihdosta on tehty mielenkiintoisia liikunnallisia hetkiä. Näyttämön laidalla on vaateteline, jossa roikkuu vaatteita yhdessä henkarissa. Lavan etureunalla roikkuu neljä punaista riisipaperista lampunvarjostinta, niissä on espanjalaisen musiikin henki. Kesken teoksen syttyy mintunvihreän taustakankaan taakse kabareetyyppinen valoneliö.

Tanssi tapahtuu joka kerta yllättäen. Musiikki alkaa soida ja liikkeet virrata, valmistelematta. Teoksen sisäänrakennettu syke on niin vahva, että tanssijan on helppo vuorotella puhtaan olemisen ja tanssin kanssa. Juuri sykkeen puutteeseen moni teatraalinen teos kompastuu mutta Kivelä on sen todellakin oivaltanut.

Liike on tarinan tapaan hyvin selkeää ja todella vähäeleistä mutta samalla se on täydellisen kokonaisvaltaista. Siinä vallitsee jokin täyteläinen tunnelma, jota ei tarvitse enää erikseen esittää. Liike, joka on puhdasta, kertoo kaiken tarvittavan. Teoksessa liikemateriaalia toistetaan useasti, mikä tukee mainiosti teoksen maailmaa. Tanssijat liikkuvat ihailtavan yhtäaikaisesti ja samantyylisesti.

Jenni Kivelän teoksissa, kaikissa kahdessa jotka olen nähnyt, vallitsevan tunnelman voisi piirtää kankaalle Marimekon tai Nanson tyyliin, tunnistettavaa ja omaleimaista Suomesta. Molemmat teokset ovat hyvin samankaltaisia tunnelmaltaan ja liikekieleltään. Miksi? Onko sillä joku suurempi tarkoitus? Jäänkö odottamaan vielä seuraavaa jatko-osaa? Salla Juntunen

Salla Juntunen

Kirjoittaja on tamperelainen tanssija, joka on opiskellut mm. Tampereen konservatorion ammatillisella asteella.