Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


13.08.2006   |   Salla Juntunen

Kristallikorot (Raisa Foster) ja Inner Peaces (Marlies Weeting), Hällä-näyttämö, Tampere 5.8.2006

Salla Juntunen: Amelie-tunnelmaa ja paperitutuja
Raisa Foster ja Marlies Weeting toivat Tampereen Hällä-näyttämölle kahden erilaisen teoksen yhteisillan.


Kristallikorot
(work in progress)

Koreografia ja tanssi: Raisa Foster
Apulaiskoreografi: Jordan Vincent
Musiikki: Maija Koskenalusta
Valojen ajo: Tero Koivisto ja Jouni Lindgren
Äänen ajo: Elina Vähämäki

Lopullinen Kristallikorot-installaatio ja -performanssi nähtävissä Tampereen Verkaranta-salissa 5. –15.10.2006

Inner Peaces
Stichting Dansstorm Oost

Koreografia: Marlies Weeting + tanssijat
Tanssi: Julia Dieckmann, Judith Naber, Marlies Weeting
Lavastus ja puvustus: Marlies Weeting
Valosuunnittelu: Alexandre Malta
Valojen ajo: Tero Koivisto ja Jouni Lindgren
Musiikki: Daau
Äänen ajo: Elina Vähämäki

Hällä-näyttämö, Tampere 5.8.2006


 

Amelie-tunnelmaa ja paperitutuja

Kristallikorot

Näyttämöllä ei ole mitään. Lattia on musta niin kuin seinätkin. Tanssija makaa valokiilassa lattialla valkoisessa pitsimekossa selkä yleisöön päin. Makaa aika pitkään hiljaisuudessa. Alkaa sätkiä ja huitoa käsillään niin kuin näkisi pahaa unta. Sätkintä voimistuu niin, että tanssija nousee hieman lattialta. Ei seisomaan asti, mutta pois makuulta. Nousee seisomaan. Tunnustelee ilmaa.

Blackout. Tanssija ikään kuin aloittaa uudestaan. Mekkoaan hypistellen ja yleisöön ujosti katsellen tanssija seisoo takanäyttämöllä ja sitten se alkaa, pianomusiikki. Minä melkein purskahdan itkuun. Musiikin tuoma tunnelma on niin voimakas. Tanssija alkaa tanssia pehmeästi silmät kiinni, mutta vain hetkellisesti. Tunnelma muuttuu suuresti. Tanssija liikkuu eteenpäin varovasti varpaillaan ja lopuksi ryntäillen, mutta ei kuitenkaan pääse eteenpäin vaan kaatuilee koko ajan. Nykii ja riuhtoo käsillään. Seisoo baletin ensimmäisessä asennossa leveä hymy kasvoillaan, kunnes jokin muuttaa hymyn irvistykseksi. Kokoaa itsensä hymyilemään jälleen mutta pian taas hymy hyytyy. Tunnustelee ilmaa uudestaan ja uudestaan.

Teoksessa on useita blackoutteja. Muuten teos on valaistukseltaan vaalea ja lämmin. Ilman mitään valollista räiskettä ja taidonnäytteitä.

Pianomusiikki soi hetkellisesti kahteen otteeseen. Se sopi teokseen täydellisesti. Molemmat rauhallisia, hieman omituisia. Väistämättä mieleen tulee ranskalainen elokuva Amelie. Musiikin soidessa tanssillinen liike on enemmän pääosassa. Hiljaisissa hetkissä kuulee tanssijan ähisevän ja vaikertavan liikkeen voimasta. Kuulee myös sen, kuinka keho iskeytyy lattiaan kompuroivassa juoksussa.

Teoksessa on paljon tunnetta ja elehtimistä. Tanssija esittää sen todella vakuuttavasti ja rohkeasti. Kokonaisuus on hyvin eheä ja kaunis, vaikkakin hetkittäin todella rujo. Oli ihana nähdä teos, missä jännite säilyi. Nähtävissä oli se, että kaikki lavalla tapahtuva on perusteltua ja ennalta mietittyä. Katsomossa minun ei tarvinnut pelätä sitä, että teatraalisuudesta tulee teennäistä. Huokaus. Vaikka aluksi huomasin pelkääväni sitä.

Teoksen lopulliseen versioon sisältyy kuvia, veistoksia ja videoita. Haluan todellakin nähdä miten kokonaisuus muuntuu, kun eri taiteen osa-alueet lisätään siihen.

Inner Peaces

Kolme tanssijaa, joista jokainen omissa valoneliöissään kurottelemassa ylös kattoon ripustettujen paperijoutsenien alla. Joutsenet on valaistu punaisiksi. Ne tekevät näyttämölle kauniin ulottuvuuden. Myös tanssijat on puettu paperiin. Heillä on päällään sanomalehdistä tehdyt tutut. Yläosana heillä on valkoiset paidat.

Valoneliöt ovat hyvin olennainen osa teosta. Ne kertovat aina mihin suuntaan tanssija on seuraavaksi menossa. Hämäryyden ja valon rajoilla leikitään, mutta tanssi tapahtuu aina valoneliössä. Muuten tanssijat kiertelevät näyttämön reunoja etsien uutta valolla ilmestyvää tilaa.

Tanssijat tanssivat omia lyhykäisiä koreografian pätkiä, välillä yhtaikaa ja välillä erikseen. Samat sarjat toistuvat useasti eri suunnista ja eri suuntaan. Yhteiset kohtaukset muotoutuvat välillä kontaktiksi, jossa tanssijat kietoutuvat ja nojautuvat toisiinsa.

Visuaalisesti todella kauniiseen teokseen jäin kaipaamaan yhdenaikaista liikettä, jonkinlaista eheää hetkeä. Tanssijat olivat teknisesti hyviä ja tasavertaisia, mutta jatkuva vuorottelu, eriaikaisuus ja toisto oli puuduttavaa ja näin jälkikäteen ajateltuna koreografiasta ei jäänyt mieleeni mitään.

Musiikki ja hiljaisuus vuorottelivat myös. Tai ei teoksessa ollut varsinaista hiljaisuutta, sillä paperitutuista lähti liikkeessä hieno ääni. Pelkäsin varsinkin kontaktikohdissa, että tutut jäävät jonkin alle ja repeytyvät päältä. Yksi tanssijoista kiihtyy puhumaan. Hän kertoo ilmeisestikin liikkeistään joita on tekemässä, kunnes muut tanssijat tulevat rauhoittelemaan.

Käsiohjelmassa koreografi kertoo paikan etsimisestä elämässä. Läpi teoksen tanssijat etsivät jotain, kurottelivat kattoon, joutseniin, katsastivat uuden valaistun paikan mutta mitään en nähnyt heidän löytävän. Lopuksi tanssijat riisuivat paperitutunsa joutsenien alle ja poistuivat näyttämöltä. Musiikki vaimeni valojen sammuessa. Miten siinä sitten kävikään?Salla Juntunen

Salla Juntunen

Kirjoittaja on tamperelainen tanssija, joka on opiskellut mm. Tampereen konservatorion ammatillisella asteella.