Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


02.11.2012   |   Emma Vainio

Liikkeellä marraskuussa: Fountain – kollektiivinen matka ajattomaan aikaan

Mustan ja tasaisesti valaistun, katsomottoman studionäyttämön seinät edustavat neljää ilmansuuntaa. Tuttavallisen oloinen koreografi Jeremy Wade pyytää katsojia kulkemaan ensin kohti länttä, sitten tekemään pyhiinvaelluksen kohti etelää.

Kohta hieman huvittunut yleisö vaeltaa pohjoiseen. Kädet ojentuvat kohti kattoa. ”Tunnustelkaa ilmaa, kuinka se tuntuu erilaiselta siellä ylhäällä. Tunnustelkaa ilmavirtaa iholla”, Wade sanoo.

Amerikkalaisen, nykyisin Berliinissä asuvan tanssija-koreografin interaktiivinen sooloteos Fountain tutkii ihmisen paikkaa osana yhteisöä, maailmaa, maailmankaikkeutta, aikaa. Yleisö alkaa kävellä ympyrää mustassa näyttämötilassa, ja koreografi hämmentää joukkoa kuin suurta puurokattilaa. Tai oikeastaan puurokattila hämmentää itse itseään, Wade vain hiukan ohjailee liikkeen suuntaa. Pikkuhiljaa hän houkuttelee katsojat mukaansa tutkimusmatkalleen ja alkaa rakentaa heistä yhdessä hengittävää ja yhä voimakkaammin humisevaa ääntä päästävää, tiivistä kokonaisuutta.

Wade pyytää yleisöä sulkemaan silmät. Käymme juurruttamassa jalkamme maapallon ytimeen ja nostamme kallomme yläosan avaruuksien ääriin. Selkämme taakse visualisoimme takana olevan seinän, kaupungin, valtameren. Ei sen enempää eikä vähempää – koreografi liikkuu suurten aiheiden äärellä.

Kun Wade lopulta kävelee yleisön muodostaman piirin keskelle ja alkaa kaivaa liikettä itsestään, yleisön ja tanssijan perinteiset roolit kyseenalaistuvat hetkeksi. Eikö yleensäkin ole jollain tapaa kummallista, että yleisöllä on tapana puuduttaa takapuoltaan katsomon hämärässä istuen, osallistumatta liikkeeseen millään lailla? Mikä merkitys katsojan olemisella ja asennolla on, kun tanssija liikkuu tilassa?

Tällä kertaa osa katsojista jää laajaan rinkiin seisomaan, osa istahtaa lattialle.

Jeremy Wade: Fountain, Kuva: Ian Douglas

T-paidassa ja farkkushortseissa esiintyvä Jeremy Wade on ulkoiselta olemukseltaan kuin kuka tahansa vastaantulija vaikkapa heinäkuisen Berliinin kadulla. Mutta soolo-osuuden alkaessa hänestä kuoriutuu muinainen, sukupuuttoon kuoleva lintu, joka munii vihonviimeistä munaansa. Sitten lintu muuttuu lihansyöjädinosaurukseksi ja itkeväksi lapseksi, siiliksi, klonkkumaiseksi kaikkeutta tuskissaan itselleen kahmivaksi hahmoksi.

Waden liike on plastista, hurjaa ja sataprosenttista. Esihistoriallista transformaatiota läpikäyvän tanssijan niska muuttuu metrin pituiseksi, kun hän kääntelee sitä groteskien pyörähdysten mukana. Kasvot tuntuvat vääntyvän ohivyöryvän ajan pyyhkimänä. Liike vaikuttaa niin spontaanilta, ettei olisi ihme, jos koreografi osittain asettaisi hetkessä syntyvän ilmaisun tarkkaan mietittyjen askelkuvioiden edelle. Joka tapauksessa Wade on roolissaan täysin.

Fountain on kiehtova matka, jonka yleisö kulkee koreografin johdattelemana. Virkistävä teos jättää ilmaan ajatuksia siitä, mitä kaikkea liikkeen, ajan ja tilan yhteistyönä voisikaan rakentaa.

Emma Vainio
Kirjoittaja on äitiysvapaalla oleva kulttuuritoimittaja, jolle tanssin katsominen on elämän suola ja itse tanssiminen elämän sokeri. 

***

Jeremy Wade: Fountain
Koreografia, konsepti ja esitys: Jeremy Wade
Musiikki: Tian Rotteveel
Pukusuunnittelu: Jean-Paul Lespagnard
Valosuunnittelu: Andreas Harder
Dramaturgia: Eike Wittrock
Tuotanto: Björn Pätz & Björn Frers – björn & björn
Osatuotanto: HAU (Berliini), Gaîté Lyrique (Pariisi)
Taloudellinen tuki: Capital Cultural Fund,  The Governing Mayor of Berlin – Senate Chancellery – Cultural Affairs.
Tuella: Tanzfabrik Berlin ja Uferstudios.