Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


08.10.2012   |   Saara Moisio

Pyyntö, sen toteutus ja mitä sitten

Saksalaisen koreografin Thomas Lehmenin teoksessa ”Bitte” Lehmenin lisäksi näyttämöllä olevat tanssijat Herman Heisig, Eeva Muilu, Vera Nevanlinna ja Liisa Risu esittävät toinen toisilleen pyyntöjä ja toteuttavat niitä liikkeen, kehon asennon ja muodon kautta. Alkuasetelma on kiinnostava. Kun yksi tanssijoista pyytää muita olemaan kiviä, meri, tuuli ja sadepisarat, niin alussa mielenkiinnolla seuraan, miten nämä pyynnöt toteutuvat.

Kokonaisuudessaan esityksen aihe ja tekijät saivat siitä kiinnostumaan, mutta esityksen kuluessa mielenkiintoni herpaantuu, en jaksa keskittyä, alan vilkuilla kelloa ja varsinkin esiintyjien tuottama äänimaailma ja sen merkitys kokonaisuudelle jää avautumatta. Mietin, mitä ihmettä he haluavat kertoa näppäilemällä kitaraa, hieromalla foliota mikrofonia vasten, kilauttamalla metallilevyjä yhteen ja rapistelemalla muovia.

Pikku hiljaa esityksen kuluessa alan etääntyä sen maailmasta. Hetkittäin mitä kummallisimmat pyynnöt vielä huvittavat ja esiintyjien karisma miellyttää, mutta esityksestä poistuessa on mitäänsanomaton olo. Ymmärrän, että teoksen tarkoituksena on tutkia, mitä tapahtuu, kun pyytää toiselta jotain, mitä tästä seuraa ja millaiseksi pyyntö muotoutuu. Esityksen jälkeen silti turvaudun käsiohjelmaan ja haen siitä lisää vastauksia. Käsiohjelmassa ei kuitenkaan lue muuta kuin:

”Jonkin tärkeän asian kysyminen toiselta
ihmiseltä saa erityisen ulottuvuuden ja
merkityksen elämässä. Tällainen pyyntö
antaa mahdollisuuden muutokseen;
myöntävä vastaus muuttaa todellisuutta
suoralla ja perustavanlaatuisella tavalla.”

Tämän perusteella esityksessä on siis kyse pyytämisen muutosvoimasta.

Teoksen teema avautuu vielä lisää lukiessani Zodiakin päiväkirjaa Lehmenin teoksesta. Sen mukaan Lehmeniä kiinnostaa prosessi, joka sisältyy pyytämiseen. Prosessi teoksesta välittyykin. Tanssijoiden toisilleen esittämät erikoiset pyynnöt toistuvat eri muodoissa esityksen kuluessa. Niistä muodostuu pienoistarinoita, joista tulee esiin eri puolia esityksen edetessä. Päiväkirjan perusteella tarinoiden ja niiden muuttumisen kautta esityksessä halutaan kuvata ihmisten välisiä suhteita toisiinsa ja niiden vaikutusta jokaisen elämäntarinaan.

Thomas Lehmen: ”Bitte”, kuvassa: Thomas Lehmen, Herman Heisig, Liisa Risu, Veera Nevanlinna ja Eeva Muilu, kuva: Thomas Aurin

Ehkäpä tähän pyrkii myös tanssijoiden tuottama äänimaailma, joka on myös alati muuttuvassa prosessissa. Omalla kohdallani kärsivällisyyteni ei kuitenkaan tämän seuraamiseen riittänyt ja loppua kohden esitys alkoi tuntua puuduttavalta. Tanssijoiden pyyntöjen, liikkeiden ja äänimaailman välisen suhteen tarkkailu vaati katsojalta keskittymistä, sen herpaantuessa tippui kyydistä ja mukaan oli vaikea päästä uudestaan.

Esiintyjien välinen jännite, läsnäolo ja avoimuus yleisöön kyllä loi miellyttävän tunnelman, mutta sekään ei aivan loppuun asti jaksanut kantaa. Lopussa kaikkien istuessa näyttämön etureunassa tuoleilla, selkä yleisöön päin, huomasinkin kiinnostuvani näyttämöllä lojuvien tavaroiden, kitaroiden, mikrofonien ja johtojen muodostamasta sekalaisesta asetelmasta. Pyynnöt on esitetty ja toteutettu. Loppuasetelmassa näkyy koko prosessin sekavuus, mutta en ole varma onko se muuttanut mitään.

Saara Moisio

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston teatteritieteestä ja Art Theory, Criticism and Management -maisteriohjelmasta valmistunut Tanssin Liikekieli ry:n rahastonhoitaja.

***

Thomas Lehmen: ”Bitte”
Konsepti, koreografia: Thomas Lehmen,
Tanssi: Hermann Heisig, Thomas Lehmen, Eeva Muilu, Vera Nevanlinna, Liisa Risu
Dramaturginen yhteistyö: Claudia La Rocco
Koreografinen assistentti: Alyssa Gersony
Tuotanto: Christine Peterges, Thomas Lehmen
Osatuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, PACT Zollverein