Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


17.05.2006   |   Karoliina Korpilahti

Tanssivaikuttajan ura esillä

Karoliina Yli-Honko – Ruth Matson elämäntyötä esittelevä näyttely Tampereen Vanhalla kirjastotalolla oli uskomaton kokoelma dokumentteja tamperelaisen taidetanssin Grand Old Ladyn vaiheista.


Ruth Matso – tamperelaisen tanssin grand old lady

Emil-sali
Vanha kirjastotalo
Tampere 20.–30.4.2006

Näyttely on palanen käsin kosketeltavaa tanssihistoriaa Suomesta. Emil-salin näyttelytilaan on koottu kronologisesti etenevä esillepano valokuvia, albumeja, lehtijuttuja, mainoksia ja mikä parasta – pukuja!

Näyttelytekstit ovat informatiivisia, mutta samalla myös kerronnallisia. Elämäntarina tanssijana aloitetaan hauskasti uusiokäytetyn esiintymisasun kautta. Punaisen taftin tarina kattaa samalla vuodet 1935-1947. Näyttelyn ensimmäisessä valokuvassa poseeraa kauniissa asennossa nelivuotias Ruth Matso iso rusetti päässään ja yllään punainen röyhelöinen unelma, joka oli pukuna Ida Tähtisen balettikoulun Nukke Tanssissa. Tähän aikaan ei vielä Suomessa ollut kangaspulaa. Vuonna 1942 kangas palasi lavalle uudessa muodossa Liisi Hallaksen balettikoulun oppilasnäytöksessä Matson tanssiessa Tarantellan.

Viimeisen kerran kangasta käytettiin Liisi Hallaksen Satulinnussa (1947), joka kuului Hallaksen Sibelius-kauteen. Riikinkukon pyrstöä imitoiva puku on esillä näyttelyssä hienoine pääkoristeineen. Valokuvassa Ruth Matso on ikuistettu puvussa en pointe, toinen jalka nostettuna taakse aukikierrossa ja kädet siipien tapaan ylös nostettuina. Tässä koreografisena täysosumana pidetyssä teoksessa Matson suoritusta kehuttiin muun muassa Helsingin Sanomissa (A. Halonen) lupauksia herättävänä, teknisesti ja tulkinnallisesti osaavana ballerinan alkuna.

Liisi Hallaksen vuonna 1941 Tampereelle perustaman balettikoulun oppilaista löytyi myös muita lahjakkaita nuoria, kuten Birgitta Kiviniemi ja Ritva Järvi. Vuoden 1948 Suomen tanssitaiteilijoiden liiton koreografiakilpailussa Hallas sai ensimmäisen palkinnon, kun taas esiintyjien kisassa Ruth Matso sai ensimmäisen sijan ja Birgitta Kiviniemi kolmannen. Sanotaankin, että Liisi Hallas kasvatti Tampereelle uuden sukupolven tanssijoita ja opettajia.

Ruth Matso on opiskellut ulkomailla jo 1940- ja -50 luvuilla. Jälkimmäisellä vuosikymmenellä hän toimi Kuopion Musiikkiopiston baletin opettajana kaksi vuotta ennen kuin perusti Tampereelle oman nimeään kantavan balettikoulun 1957. Koulu toimi aina vuoteen 1982 asti. 1950-luvun lopulta alkaen Matso on tehnyt vierailijana koreografioita lukuisissa Suomen teattereissa. Tulevan aviomiehensä, muusikko ja säveltäjä Usko Meriläisen hän tapasi vuonna 1947 ja naimisiin he menivät vuonna 1953.

Näyttelyssä on Ruth Matson koulun matinean mainosjulisteita 1950-luvulta ja kuvia Matsosta erilaisissa teoksissa; on Chopinianaa, mustalaistyttöä ja espanjalaista tanssijaa. Kuvat huokuvat nostalgiaa draamallisessa ja staattisessa asettelussaan. Yksi kiinnostavimmista kuvista on Liisi Hallaksen teoksesta Pieni Pariisin kahvila (1951), jossa ranskalaista henkeä on haettu kahvilatunnelmalla ja sen seinillä olevilla avantgardistis-kubistisilla kuvilla, joista yhteen on kuvattu piippua polttava mies modernistiseen tapaan. Näyttelyssä on ihastuttavia valokuvia Ruth Matson balettikoulun oppilasesityksistä.

Ruth Matso on tehnyt taiteellista yhteistyötä miehensä kanssa vuodesta 1972 lähtien. 1970-luvulla aviopari työskenteli Tampereen ylioppilasteatterissa, jossa oltiin tekemässä Eeva-Liisa Manneri näytelmää Eros ja Psykhe. Yhteinen libretto syntyi huumebalettiin Psykhe (1973), josta tanssiteatteri Danscon esittämänä tehtiin uusi versio 1991. Baletti ei sinänsä liity näytelmään, mutta siitä pariskunta sai idean, että unen ja kuoleman jumala Morfeus voisikin olla huumekauppias. He kehittelivät aihetta eteenpäin ja sitä sanotaan Suomen ensimmäiseksi elektronibaletiksi elektroakustisen musiikin puolesta. Yhteisiä librettoja on myös teoksissa Alasin (1976), Ku-Gu-Ku (1979) sekä Oratorio Picassolle ja kolmelle tanssijalle (1984).

Perpetuum Mobile -tanssitaiteilijayhdistyksessä toimiessaan Matso teki aloitteen jäsenille, että he perustaisivat tanssijaryhmän koulujen lahjakkaista oppilaista, jotka voisivat esittää koreografien teoksia. Näin syntyi tanssiryhmä Mobita, jonka ensiesiintyminen tapahtui Psykhe-baletissa. Päärooli Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla 1973 ensi-iltansa saaneessa baletissa oli Matson ja Meriläisen tyttärellä, Lena Meriläisellä.

Matso on urallaan myös lumoutunut taianomasiesta Lapista ja vuonna 1977 syntyi koreografia Kaamos ja yötön yö, jonka musiikkina on käytetty Erik Bergmanin kuorosarjaa Lapponia. Teoksen esitti tanssiteatteri Mobita. Näyttelyssä on esillä kaksi teoksen esiintymisasua, jotka toimivat hyvinä esimerkkeinä siitä, miten ajan muotivirtaukset yhdistyvät perinteisiin mielikuviin Lapin puvuista.

Tarkemmin omasta tanssitaiteilijan urastaan Ruth Matso kirjoittaa kirjassa Tanssintekijät – 35 näkökulmaa koreografin työhön (toim. Hannele Jyrkkä, Like 2005). Näyttely on kuin tämän tekstin kuvitettu ja elävöitetty versio, jossa on säilynyt tunne siitä, että kuvien henkilö on siinä tilassa läsnä. On hienoa, että näin Matsosta on näin paljon kiehtovaa materiaalia kaikkien nähtävillä.

Karoliina Yli-Honko

Karoliina Yli-Honko

Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi