Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


17.05.2006   |   Karoliina Korpilahti

Kävelen hitaasti tuulessa (Petri Kekoni) ja Airflow (Thomas Freundlich), Tanssivirtaa Tampereella 20

Karoliina Yli-Honko: Musiikin inspiroimaa
Petri Kekonin ja Thomas Freundlichin koreografiat tuovat näyttämölle kaksi erilaista maailmaa, joissa tanssi hengittää musiikin tahdissa ja saa syventymään liikkeen merkitykseen.


I walk slowly in the wind / Kävelen hiljaa tuulessa, Petri Kekoni, kuva Tiina Somerpuro
Petri Kekoni, kuva Tiina Somerpuro

Kävelen hitaasti tuulessa
I walk slowly in the wind

Koreografia, tanssi, konsepti: Petri Kekoni
Valosuunnittelu, video: Kaisa Salmi
Kineettinen veistos: Antti Arkoma
Pukusuunnittelu: Joanna Weckman
Musiikki ja runot: Edward Grieg, Francis Poulenc, Pablo Neruda, Linton Kwesi Johnson

Ensi-ilta Täydenkuun tanssit -festivaalilla 30.7.2004

Airflow

Koreografia: Thomas Freundlich
Tanssi: Tanja Kuisma ja Thomas Freundlich
Pasi Hirvonen, harmonikka
Puvustus ja lavastus: Lucie Kuropatová
Alkuperäinen valosuunnittelu: Jarkko Lievonen
Musiikki: Sofia Gubaidulina

Ensi-ilta Helsingin Ateneum-salissa 6.11.2005

Hällä-näyttämö, Tampere 21.4.2006


Airflow-teoksen koreografi Thomas Freundlich kuuluu Liikekieli.comin toimituskuntaan.

Musiikin inspiroimaa

Kahden koreografian illan aloittanut teos, Kävelen hitaasti tuulessa, on saanut ensi-iltansa Täydenkuun tanssit -festivaalilla vuoden 2004 heinäkuussa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun itse näin tämän Kekonin sooloteoksen. Tunnelma on alusta alkaen meditatiivinen, siinä yhdistyvät mielikuvat kristillisistä luostareista ja aasialaisista mieltä ja kehoa yhdistelevistä tekniikoista.

Valoa on vähän lavalla ja se siivilöityy savun läpi. Joanna Weckmanin suunnittelemassa puvussa on myös aasialaisia vaikutteita, vaaleat ja leveät housut ovat ohutta kangasta, joka liejailee kevyesti liikkeiden tahdittamana.

Kekoni toistaa samoja liikesarjoja keskittyneesti ja hitaasti. On kuin hän kantaisi jotakin arvokasta kämmenissään, polvet koukistettuna, horisontaalisesti lavatilaa edestakaisin. Alussa hän liikkuu luomavasti aivan lavan takaosassa, kuin kirkon käytävällä. Musiikki on klassista, Griegiä ja Poulencia. Liikkeet ovat jännittyneitä ja koreografialle luo rytmiä ja rakennetta toistaminen.

Yllättäviä, ja alun jopa hartaan tunnelman rikkovia tekijöitä tulee vastaan koreografian edetessä. Ensimmäisenä häkellyttävänä hetkenä lavalle ilmestyy suuri, metallinen veistos. Tämä Antti Arkoman kineettinen veistos on ihmishahmoinen ja se alkaa pyöriä itsensä ympäri. Erityisen huomiota herättäviä ovat veistoksen pää ja kasvot, jotka on hitsattu yhteen pienistä metallilevyistä.

Veistoksen ja ihmisen suhde herättää paljon ajatuksia ja innostaa erilaisiin tulkintoihin. Mitä tämä ihmishahmoinen kone edustaa? Ehkäpä ihmisen teknologian ihannointia, tai sitä, että koneet hallitsevat yhteiskuntaame ja sen eri toimintoja. Toisaalta isokokoinen, jykevä ilmestys voisi olla jokin jumaluus, jota Kekoni palvoo ja kunnioittaa.

Mielenkiintoinen musiikkivalinta keskeyttää teoksen jatkumon lähes töykeästi: yhtäkkiä kaiuttimista kaikuu reggae-henkinen Linton Kwesi Johnsonin Poems of shape and motion, josta koreografia on saanut nimensä (I walk slowly in the wind). Siirtymäkohta tuntuu jotenkin nopealta, mutta kappaleen jatkuessa siihen tottui. Kappalevalinnan myötä myös liikekielessä tapahtuu selkeä muutos, Kekoni alkaa liikkua vapaammin ja rentoutuneemmin. Jäsenet ovat irtonaisia ja liike kumpuilee jazzahtavasti toistuvissa sarjoissa, joita Kekoni tekee eri puolilla lavaa.

Teoksessa kuullaan lisäksi Pablo Nerudan itsensä lausumia runoja. Kävelen hitaasti tuulessa on herkkä ja pohdiskeleva nykytanssiteos, joka haastaa katsojan syventymään liikkeen merkitykseen.

Kekoni itse on sanonut tämän soolon olevan hyvin henkilökohtainen ja että sen tekeminen oli kytenyt mielessä jo kauan ennen vuotta 2004. Hän kertoi lisäksi esityksen jälkeen yleisötilaisuudessa, että tähän teokseen on tiivistynyt hänen koko taiteilijuutensa ja siihenastinen uransa. Musiikkivalinnoille perustana on ollut se, että kaiken piti löytyä omasta hyllystä. Inspiraationa koko soololle ovat toimineet juuri Linton Kwesi Johnsonin ajatukset.

Airflow, kor. Thomas Freundlich, kuva Lucie KuropatováMyös toinen teos, Thomas Freundlichin Airflow on saanut ensi-iltansa jo aiemmin. Viime vuoden marraskuussa koreografia nähtiin hieman eri yhteydessä esityksessä Palkeen henki, joka oli osana muusikko Pasi Hirvosen taiteellista tohtorintutkintoa. Palkeen henki -esitys rakentui kolmen sävellyksen ehdoilla, nyt pääosassa oli tanssi.

Kuva: Lucie Kuropatová

Airflow on ansainnut kaiken huomion itselleen ja se toimii paremmin itsenäisenä tanssiteoksena, kuin Palkeen henki -kokonaisuudessa mukana olleen tangonumeron yhteydessä. Myös sovitus aivan erilaiseen lavatilaan on kiinnostavaa, Tampereen Hällä-näyttämön lava on kapea ja syvä, kun taas Ateneum-sali, jossa teos talvella esitettiin, on melko kapea ja leveä.

Tässä teoksessa yhdistyvät Pasi Hirvosen harmonikalla soittaman Sofia Guibadulinan sävellysteos Et exspecto ja Freundlichin siihen tekemä koreografia saumattomasti. Sävellysteos Hirvosen tulkitsemana on upeaa kuultavaa. Mielestäni vaikuttavinta ja kiehtovinta sävellyksessä ovat tauot ja harmonikan palkeiden tyhjentymisestä ja täyttymisestä kuuluva ilmavirran huokaus.

Hirvonen elää harmonikan kautta tanssissa mukana, yhteys Tanja Kuismaan ja Freundlichiin on vuorovaikutteinen ja täynnä sanatonta ymmärrystä. Tuntuu vaikealta erotella toisistaan soittoa ja tanssia tai soittajaa ja tanssijoita, sillä he muodostavat yhdessä orkesterin, joka yhteistyöllään luo orgaanisen kokonaisuuden.

Freundlichin koreografia elää sävellyksessä, liike hengittää samaan tahtiin kuin sävellys. Tanssijat ovat kuin ihmispalkeita, jotka välillä taipuvat kaksinkerroin tyhjetessään ja avautuvat taas ilmavirran täyttäessä jäsenet. Liikkeet ovat viipyileviä ja venyviä. Lucie Kuropatován puvustus ja lavastuselementtinä toimivat pukuveistokset kiehtovat edelleen. Kuisman ja Freundlichin pukujen yläosina ovat väärinpäin puetut liivit. Molempia asuja hallitsee paksu, harmaa huopakangas sekä veistoksellisuus. Erityisesti Kuisman monikerroksinen hame on mieleenpainuva.

Ilmassa on kylmyyttä ja hyytävyyttä, mutta tunnelma ei omasta mielestäni ollut yhtä aavemainen kuin viimeksi katsoessani teosta. Ilmassa leijuvat ontot, mustat pukuveistokset ovat kuin ohuita kuoria, jotka voisivat liittyä esimerkiksi julkiseen minäkuvaan ja käyttäytymiseen. Tai sitten ”kuoret” voisivat kuulua tanssijoiden menneisyyteen tai muistoihin. Teoksessa tanssijat ovat hylänneet nämä ja irtaantuneet kaikenlaisista konventioista. He joutuvat turvaamaan ja tukeutumaan toisiinsa, kuin keskellä kylmää autiomaan yötä. Koreografi sanoo ajatelleensa pukuveistoksia kuolleina sieluina tai jopa mustina enkeleinä.

Airflowssa parasta on se, että myös katsojalla on mahdollisuus heittäytyä ja antautua teoksen vietäväksi. Liikkeen ja musiikin harmoniaa voisi ihastella pidempäänkin, mutta teos on silti hyvän mittainen. Uskoisin, että teoksesta voisi löytyä ulkomaisille katsojille tietynlainen pohjoinen tai arktinen ulottuvuus.

Karoliina Yli-Honko

Karoliina Yli-Honko

Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi