Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


09.05.2006   |   Karoliina Korpilahti

Chiaroscuro (Sasha Pepeljajev), Tanssivirtaa Tampereella 2006

Karoliina Yli-Honko: Aurinkobaletin tsehovilainen tanssitarina
Sasha Pepeljajevin koreografia Chiaroscuro on sävykästä tanssiteatteria, jossa on varma visuaalinen linja. Huumori ja tekstikatkelmat siivittävät viimeistellyn oloisen teoksen tunnelmia yhdessä taidokkaan tilan käytön ja rytmikkäiden liikkeiden kanssa.



Johanna Hokkanen, Mari Pyhälä, Urmas Poolamets (kuva: Juha Lukala)

Chiaroscuro

Koreografia, konsepti, ohjaus, visualisointi: Sasha Pepeljajev
Tanssijat: Johanna Hokkanen, Mikko Kaikkonen, Urmas Poolamets, Mari Pyhälä, Elina Raiskinmäki
Teksti: Lev Rubinstein, suom. Jukka Mallinen
Musiikki: Peder Nabo, Leonid Desjatnikov
Animaatio: Olga Tsvetkova
Valosuunnittelu: Marko Kallela
Puvut: Marjo Haapasalo, Elli Hellström, Topi Parkkari
Tuotanto: Aurinkobaletti
Ensi-ilta 15.10.2005 Åbo Svenska Teater / Studio

Hällä-näyttämö, Tampere 21.4.2006


 

Aurinkobaletin tsehovilainen tanssitarina

Tampereen Tanssivirtaa-festivaalilla nähty teos on muiden festivaaliteosten lailla saannut ensi-iltansa jo aiemmin, Chiaroscuro vuoden 2005 lokakuussa Åbo Svenska Teaterin studiossa. Tämä oli minulle ensimmäinen katsomiskerta, mutta teoksesta pystyi aistimaan sen hioutuneen ja syventyneen pitkän aikavälin saatossa. 75 minuutin kesto kuulosti ensin melko pitkältä nykytanssiteokseksi, mutta sen seurassa ei pitkästy hetkeksikään.

Jo aivan teoksen alkuasetelmasta, lavasteista ja puvuista huokuu tsehovilainen maailma. Itselleni tuli ensisilmäyksellä ajatuksiini Kirsikkapuisto. Tanssijat kertoivatkin esityksen jälkeen, että Pepeljajev on käyttänyt itse taustana kahta Tsehovin tekstiä, joista toinen on nimeltään Taiteilijan tarina.

Tanssijat ovat ryhmittyneet lavan vasemmalla laidalla sijaitsevan puutarhakeinun äärelle jäykästi valokuvan ottamista varten. Kaikki on lavalla on valkoista, myös puvut ja vanhanaikainen kamerakoje lavan etualalla. Oikeassa reunassa on puutarhakalusteryhmä. Teoksen aikana lavaste-elementtejä muokataan ja käytetään kekseliäästi moniin tarkoituksiin.

Chiaroscuro etenee jaksottain, tanssillisissa kohtauksissa, jotka aloittaa aina samanlainen valokuvaa varten ryhmittäytyminen. Samalla takaosassa olevalle valkokankaalle heijastetaan ikään kuin valmis valokuva. Valokuvassa yksi tanssijoista irtaantuu nukkemaisena hahmona muista. Teoksen edetessä tästä tilanteesta tehdään erilaisia variaatioita, jäykkä ja asiallinen asetelma muodostuu asteittain kaaokseksi.

Iloinen tanssijoiden seurue nauraa paljon sekä myös naurattaa. Käytetyt tekstipätkät ovat irrallisia, mutta luovat silti tarinan fragmentteja, hetkiä. Liikekieltä leimaa rytmikkyys, liikesarjat luovat pontevia rytmikatkelmia. Välillä horisontti kääntyy sivuttaiseksi, kun tuoleilla istutaan ja tehdään liikkeitä kylki lattiaa vasten. Teos on kokonaisuudessan täynnä pieniä kiehtovia yksityiskohtia, joten ei olisi ollenkaan pahitteeksi nähdä se useampaan kertaan. Pepeljajev kuljettaa tanssijoiden ryhmää lavatilan hyödyntävästi ja taidokkaasti vaihtelevissa ryhmissä.

Ehdottomasti riemukkainta teoksessa ovat miimilliset kohtaukset, joiden sanaton komiikka on yksinkertaisen tehokasta. En usko, että kyynisinkään katsoja voi olla hymyilemättä kun Urmas Poolamets ja Mikko Kaikkonen animoivat itseään kahvikuppipantomiimillä. Kahvikupit toimivat milloin minäkin asiana, kuten kuulokojeena tai silminä.

Entäpä teoksen italiankielinen nimi, Chiaroscuro? Itse yhdistän termin hyvin vahvasti taidehistoriaan, Leonardo da Vincin kehittämään haasteelliseen maalaustekniikkaan, jolla saatiin aikaan efekti valohämystä. En löytänyt teoksesta valon ja varjon vaihtelua, sillä koko valkoinen lavastus ja valaistuskin olivat enemmän vain valoa, ilman sävyeroja. Ehkäpä valo-varjo vastakkaisuuksia olisi pitänyt etsiä valokuvan symboliikasta teoksessa. Tanssijat kertoivat ajattelevansa, että termi liitty enemmänkin rajapintaan fyysisen todellisuuden ja animaation tapahtumien välillä.

Karoliina Yli-Honko

Karoliina Yli-Honko

Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi