Tanssitaiteen verkkolehti

TYÖPÄIVÄKIRJAT


03.04.2007   |   Vera Nevanlinna

Vartalon viisauden jäljillä 4: Upeat rapinat

Vera Nevanlinna – Pidän siitä, kun elementit luovat ristiriitoja: silkkipaperi rytistyy, enkelimäinen ääni laulaa la-la-la-laa pinkissä kitsch-valossa, luut hakkaavat yhteen.

Olemme alkaneet viimeistelyvaiheen.


Kirjoitan viikoittaista blogia siitä, kuinka Deborah Hayn soolokoreografian ”News” harjoitusprosessi sujuu ja etenee. Teos saa ensi-iltansa Zodiakissa Helsingissä 12.4.2007.

Upeat rapinat

Mikä on blogi? Mitä blogissa ”kuuluu” kirjoittaa? Kuka määrittää blogin?

Olen pohdiskellut ylläolevia kysymyksiä samalla kun olen kehitellyt aiheita uudelle ”blogilleni”. Blogeissa kuulemma 95-prosenttisesti ns. jauhetaan p..skaa. Olen itse lukenut tasan yhden blogin. Viime viikon torstaina Idols-kilpailun jälkeen, kun yritin saada selville, kuka tippui. Vaikka osasinhan minä arvatakin tippujan jo etukäteen.

Mistä muuten voitte olla varmoja, että tekstiviestiäänestys on totta? Kuka todistaa, ettei loppujen lopuksi kyseessä ole tuomareiden päätökset? Miten Ellen ja se toinen juontaja saavat käsiinsä lappuset, joista lukevat tippuvia ja jatkoon pääseviä koskevat juontotekstit välittömästi äänestyksen loputtua? Jonkunhan on ne pitänyt kirjoittaa jo ennen äänestysajan loppumista. Eli joku on tiennyt jo etukäteen. Tekstiviestiäänestys saattaa olla yhtä suurta huijausta, rahankeruuta ja illuusiota siitä, että voit itse vaikuttaa.

Niin, sain tässä muutama päivä sitten kuulla, että blogeissa kuuluu kommentoida muiden blogeja. Että tulipa sekin blogin kriteeri nyt täytettyä.

Aiheeseen: Sooloni etenee hienosti. Enää eivät päivittäiset laatuvaihtelut ole suuria. Alkaa olla tasaisen vahvaa läpimenoa, tai siis esiintymistä. Olemme alkaneet viimeistelyvaiheen; asiat, joita hiomme ovat enää pieniä vivahde-eroja.

Paperinen asu on muuttunut osittain muoviseksi. Johtuen siitä, että näytin pukusuunnittelijani Maria Dunckerille amerikasta tilaamani kirjapaketin ympärillä olleen, valkoisen, läpikuultavan muovisen postisäkin, missä oli mustaa tekstiä, mm. ”United States Mail”. Maria (tuonnempana Mi) innostui säkistä ja niinhän siitä tuli minulle paita. Upeat rapinat ja mukava päällä. Mukavampi kuin paperinen. Ei tarvitse jänittää, katkeaako olkain ja mitä sieltä alta paljastuu.

Pieni jekku paitaan liittyy. Kerrottakoon tässä teille, että paidan alle tulee toinen kerros, minkä takaosa on leivinpaperia ja etuosa makulatuuria. Näin saamme mahdollisimman mojovat soundit.

Mekko on silkkipaperia ja mallikin on lyöty lukkoon. Vekattu päälihame ja kireähkö alushame, joka hankaa reisiä vasten ja rapisee. Kauniisti. Herkästi. Mekko lepattaa ilmavasti. Paita on haitarimainen, sen palkeet ”hengittävät”.

Tänään astuivat kuvioon ensimmäistä kertaa Tommi Paalasen suunnittelemat valot. Jännää. Teos saa ihan uuden ilmeen, mikä tuntuu nyt vähän pelottavalta. Koska olen niin monta kuukautta harjoitellut ilman valoja, tai siis toki valot päällä, muta ilman teatterivaloja (!), olen tottunut tietynlaiseen visuaaliseen ilmeeseen ja olotilaan. Sen tapaiseen, mikä Mikko Viljakaisen alias Vilunki 3ooo:n tekemässä mahtavassa flaierissammekin on. Nyt huomaan, että minun on vähän vaikeaa ajatella purppuraista tai turkoosia värivaloa. Mutta samalla jotenkin kutkuttavan ihanaa, millainen teos tästä tuleekaan. Pidän siitä, kun elementit luovat ristiriitoja: silkkipaperi rytistyy, enkelimäinen ääni laulaa la-la-la-laa pinkissä kitsch-valossa, luut hakkaavat yhteen. Kyllä. Luuta hakkaavat yhteen. Näette sitten…

Niinhän se on ja pysyy, että News ei ole lineaarinen eikä matkalla mihinkään, vaan se pysyttelee tässä ja nyt, avautuu joka suuntaan ja muuttaa väitettään hyvinkin nopein kääntein. Kunnes taas…Vera Nevanlinna

Vera Nevanlinna
Tanssija ja koreografi

Kuva: Riikka Sundqvist