Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


06.02.2006   |   Valtteri Raekallio

Koulutetaanko Suomessa liikaa tanssin ammattilaisia?

Viime kesän Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla aiheesta keskustelivat Anniina Aunola, Arja Tiili, Marjo Kuusela, Ilkka Lampi ja Aarne Mäntylä.


Keskustelun yhteenvedon on toimittanut ja julkaissut myös omilla sivuillaan Tanssin aluekeskus Kuopio.

Keskustelu Kuopio tanssii ja soi -festivaalin Paikallisliike 05 -klubilla 21.6.2005

Keskustelun vetäjä: Anniina Aunola (tanssipedagogi, Kuopion musiikki- ja tanssiakatemia)

Arja Tiili (freelance tanssija-koreografi)
Marjo Kuusela (professori, Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitos)
Ilkka Lampi (tanssinopettaja, Suomen kansallisoopperan balettioppilaitos)
Aarne Mäntylä (rehtori, Vantaan tanssiopisto)

Koulutetaanko Suomessa liikaa tanssin ammattilaisia?

Marjo Kuusela aloitti kysymyksen pohtimisen miettimällä tulevaisuutta. Pelkästään eläkkeelle lähtijöiden vakansseista katsoen tanssijoita koulutetaan liikaa. Taiteesta, elämyksistä ja kokemuksista on kuitenkin tulossa yhä tärkeämpiä osa ihmisten elämää, joten työpaikat todennäköisesti alalla lisääntyvät. On tärkeää saada nykyiset laitokset ymmärtämään, että tanssijoilla on monta mahdollisuutta työllistyä.

Ilkka Lampi jatkoi samoilla linjoilla. Hänen mukaansa monet opiskelijat jatkavat balettikoulun jälkeen opiskelua ja osa saa kiinnityksen, mutta opiskelijoilla täytyisi olla laajempi valmius lähteä eri aloille ja koulutuksen tulee kehittyä.

Taiteen perusopetuksessa tanssi on toiseksi suurin laji ja se kuuluu valtionavun piiriin. Tulevaisuudessa koulujen toimintaedellytykset ja työmahdollisuudet tulevat Aarne Mäntylän mukaan olemaan paljon paremmat, mikäli lisää resursseja tulee.

– Joillain aloilla tanssijoista on pulaa, erityisesti baletinopettajista. Tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan enemmän koulutettuja tanssinopettajia, erityisesti johtuen vuonna 2000 tulleesta taiteen perusopetuksen lainsäädännöstä, hän kertoo.

Arja Tiili kertoi määrärahojen puutteesta – tanssijoita koulutetaan liikaa siihen nähden, ettei heille ole varaa maksaa palkkaa. Epäsuhta ilmenee koulutuksen korkeatasoisuudessa ja siinä, mikä on arki kentällä.

Puhuttaessa koulutustilanteen vaikutuksesta koreografeihin ja tanssijoihin Mäntylä ja Kuusela toivat esiin sen, että tanssikouluissa täytyisi käyttää enemmän koreografeja ja lisätä yleisökasvatusta.

– Tanssitarjonta on koulutuksen myötä kehittynyt, kun vertaa 70-lukuun. On hyvä, ettei tanssin tarjonta profiloidu yhden voimakkaan oppilaitoksen mukaan. Siinä mielessä tanssijoita ei kouluteta liikaa, Ilkka Lampi kertoo.

Taiteen markkinoiminen

Mäntylä ja Tiili pohtivat sitä miten tanssin markkinointia voitaisiin kehittää. Tiilin mukaan koreografikoulutuksessa voitaisiin opetella markkinointia tai ainakin mihin sitä tarvitaan. Mäntylän mukaan tarvittaisiin tanssin tuottajia.

– Pitkäjänteisesti voitaisiin saavuttaa asioita sillä mitä enemmän pystyttäisiin verkostoitumaan – miten saada yhteistyötä harrastajien, koreografien, koulujen ja teattereiden kanssa. Haaste kaikille kuvioissa mukana oleville on se, että ymmärrettäisiin rakenteiden muodostamisen tärkeys ja yhteistyön merkitys, Mäntylä kertoo.

Taiteen yleisöystävällisyys

Ilkka Lammen mukaan taiteen tekijöille on haaste se, että välillä kohdataan yleisökato. Rahalla ei voi pitää kaikkea pystyssä ja ratkaisu tanssijoiden työtilanteeseen on kiinni koko tanssikulttuurista. Haaste menee niin koreografeille kuin tanssinopettajillekin.

– Ei voi alkaa viihteelliseksi tai miellyttämään katsojia, vaan täytyy tehdä sitä, mikä puhuttaa itseä ja mikä koskettaa. Kysyntää on monenlaiselle, Tiili kertoo.

Mäntylä pohti sitä mitä ratkaisuja uusien yleisöjen löytämiseksi voisi tehdä alentamatta rimaa.

– Ei voi lähteä ihan omakohtaisesta kokemuksesta vaan vastavuoroisuudesta. Harrastajia löytyy. Miten he löytäisivät tanssin ja tanssin ammattilaiset löytäisivät heidät, hän kysyy.

Millaisia tanssinopettajia tarvitaan?

Aunola esitti kysymyksen siitä, millaisia tanssinopettajia tarvitaan ja onko koulutus sinänsä jo arvokasta ilman työpaikkaa. Mäntylän mielestä tarvitaan ehkä kahta erityyppistä opettajatyyppiä:

– Tanssin perusopetuksessa on yleinen ja laaja oppimäärä. Laaja antaa pohjaa ammattikoulutusta varten. Yleisessä korostuu pedagoginen puoli, muutkin asiat kuin tanssi ja tanssitekniikka ovat tärkeitä. Laajan oppimäärän puolella lajivaatimukset ovat enemmän pinnalla.

– Balettioppilaitos on hankalassa saumassa, oppilaita tarkastellaan suurennuslasilla. Pienestä määrästä tehdään suuria johtopäätöksiä. Opettaminen vaatii opettajalta paljon muutakin kuin oman lajin osaamista; avoin mieli on yksi tärkeimmistä asioista. Täytyy olla koko ajan kiinnostunut siitä, kuinka laji kehittyy ja muut lajit ympärillä, Lampi kertoo.

Aunolan, Lammen ja Mäntylän mukaan vaikeimpia alueita opettajille ovat erityisryhmät, kuten pienten poikien balettiopetus ja nykytanssi. Opetusalalla ei ylipäätään ole miehiä eikä poikien maailmaa sivuavia asioita hirveästi tehdä. Mäntylän mukaan se on ehkä enemmän opetuksen vika.

– Elämme niin virikkeisessä maailmassa, että tanssiin on vaikeaa sitoutua sataprosenttisesti. Näin pitäisi myös opettajankoulutuksessa nähdä, että tanssi on vain yksi osa elämää, kuultiin lopuksi yleisökommenttina.