Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


11.09.2012   |   Veera Lamberg

Tanssin kansainvälisyys puhutteli ja puhututti Bassanossa

Historiassaan toista Aerowaves -kiertueverkoston Spring Forward -festivaalia juhlittiin elokuun viimeisenä viikonloppuna Bassano del Grappassa, Italiassa. Kolmen päivän aikana nähtiin 15 teosta, jotka esittelivät nuoria tanssintekijöitä ja antoivat kuvaa tanssin nykyhetken ilmiöistä eurooppalaisella tasolla.

Mikä onkaan muotia nykytanssissa juuri nyt? Entä mikä on kansainvälisten tanssitapahtumien merkitys tanssitaiteelle?

Aerowaves edistää kansainvälistymistä ja nuorien tanssiryhmien näkyvyyttä

Aerowaves -kiertueverkosto on perustamisestaan, vuodesta 1996, lähtien pyrkinyt nostamaan esiin kiinnostavia eurooppalaisia nuoria tanssintekijöitä ja tarjoamaan heille kanavan kansainvälistymiseen. Aluksi ohjelmaan valitut teokset tuotiin ainoastaan Lontoon The Place -teatteriin, mutta nykyään teoksia pystytään kierrättämään useissa eri maissa muun muassa EU:n rahoituksella.  Suomessa kiertuetta organisoi Tanssiareena, jonka Aerowas Fall for Dance -esitysilta kiertää syyskuussa Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Helsingissä. Kolmatta kertaa Suomessa järjestettävään kiertueeseen on tällä kertaa valittu kaksi teosta: Jolika Sudermannin (Saksa) PULSE ja Tabea Martinin (Sveitsi/ Hollanti) Duet for Two Dancers.

Vuosittaiseen Aerowaves -kiertueohjelmaan pääsevät teokset valitsevat ohjelman yhteistyökumppanit yhdessä. Asiantuntijaraadissa on edustajia yhteensä 34 eri maasta. Hakijoita oli tänä vuonna yli 500, joista mukaan valikoitui Suomesta Elina Pirinen soolollaan Lover of The Pianist. Pirinen esiintyi teoksellaan myös Italiassa.

Elina Pirinen teoksessaan Lover of the Pianist. Kuva: Elina Brotherus.

Nyt toista kertaa järjestetty Spring Forward -festivaali pyrkii esittelemään mahdollisimman monta Aerowaves -ohjelmaan valittua teosta. Tänä vuonna idyllisessä Pohjois-Italian Bassano del Grappassa pidetty festivaali nautti paitsi runsaudestaan, myös loppukesän lämpöaallosta (yhdessä esitystilassa lämpötila hätyytteli neljääkymmentä astetta, hiki virtasi ja viuhkat heiluivat). Mielenkiintoista oli, että italialaisia teoksia oli mukana peräti kolme, vaikka Italiassa ei ole ainuttakaan tanssin ammattiin valmistavaa koulutusohjelmaa. Myös osittain Hollannissa työskenteleviltä koreografeilta teoksia oli päässyt ohjelmaan jopa neljä, mutta se ei liene kovinkaan ihmeellistä. Onhan monen yliopistollisen ja arvostetun tanssikoulun maa nimekäs juuri nykytanssin kehityksestään.

Toistuvia elementtejä, mutta myös uniikkeja oivalluksia ja sanomaa

Useat teokset luottivat yhteen koreografiseen ideaan jopa siinä määrin, että ne jäivät hieman yksitasoisiksi. Toisaalta esimerkiksi korealaisen Itävallassa työskentelevän Howool Baekin soolo NOTHING for body oli ainutlaatuisuudessaan viehättävä. Tanssija ei liikkunut keskinäyttämön valospotista minnekään, vaan tanssi lähes ainoastaan käsillään. Käsien ja jalkaterien aaltomainen artikulointi oli kerrassaan taianomaista ja loi varsin rauhoittavan aasialaisen tunnelman.

Sen sijaan Suomeenkin kiertueelle saapuva Jolika Sudermannin PULSE edusti koreografisesti kirkasta ideaa, mutta jäin pohtimaan, mitä teoksesta katsojalle lopulta jää. Onko toteutus selkeydessään ja koreografiselta muodoltaan jopa niin kliininen, ettei se oikein jaksa liikuttaa katsojaa mihinkään suuntaan?

Fyysisyydessään ilahduttavimpiin teoksiin kuuluivat espanjalaisen La Veronal -ryhmän Moscow sekä unkarilaisryhmä Hodworksin Basse danse. Molemmissa oli sekä uniikki mukaansatempaava liikekieli, että hymyilyttävä suhde tanssitraditioon. Teokset kommentoivat, molemmat omalla itseironisella tavallaan, tanssin eri (muoti-)ilmiöitä. Moscow -teoksessa nähtiin valloittava Joutsenlammen nykyjoutsen ja unkarilaisten teos oli abstraktiudestaan huolimatta ladattu täyteen ”pakollisia” vakavastiotettavan nykytanssin piirteitä: huohotusta, verkkaripuvustusta ja kasvojenilmeitä, joista tanssijoiden ”eläytyminen” kävi selväksi. Myös Suomessakin nähtävän sveitsiläis-hollantilaisen Tabea Martinin Duet for Two Dancers oli loistavasti esitetty tutkielma toisaalta tanssiteoksen rakentumisesta, toisaalta ihmisistä itsestään. Tässäkin teoksessa itseironia loisti onnistuneesti.

Kaikista viidestätoista teoksesta kuitenkin ehdottomasti sykähdyttävin oli venäläisen Alexander Andriyashkinin I will Try. Mies pyysi yleisöä muun muassa kertomaan, mitä hänen tanssistaan puuttuu, antamaan hänelle positiivista palautetta ja kysymään askarruttamaan jääneitä kysymyksiä. Hänen pakoton läsnäolonsa ja aitoutensa oli aseistariisuvaa. Varsinkin kohta, jossa hän pyysi ihmisiä katsomaan itseään kuin kanssaihmistä katsotaan, ei esiintyjänä, tuntui todella hyvältä ravistelulta: kuinka helposti sitä lipsahtaakaan arvioimaan ja arvottamaan, sen sijaan, että kohtaisi hetken yhteisöllisenä ja inhimillisenä kokemuksena. Muutenkin monta taidepoliittista viittausta sisältänyt teos tuntui saavan voimaa myös käsillä olevasta tilanteesta.  Festivaalin yleisö koostui suurimmaksi osaksi tanssiorganisaatioiden tuottajista ja johtajista, joista valitettavasti aisti välillä hieman konemaistuneen tavan katsoa teoksia kuin tuotteita marketeissa.

Joitakin yhteisiä piirteitäkin teoksista löytyi. Se, kertooko tämä raadin mausta, vai jotakin tämän hetken yleiseurooppalaisista esteettisistä mieltymyksistä, onkin sitten eri asia. Joka tapauksessa huumoria löytyi hyvin monista teoksista vakavistakin aiheista huolimatta. Myös puheen käyttäminen teosta selittävänä elementtinä oli suosittua. Riisuutumistakin saivat katsojat sen verran tuhdin annoksen, että ainakin minun mieleni alkoi kiljua sille vähän painavampia perusteluja.

Kansainvälisyys tanssijoille tärkeää ja myös hieno mahdollisuus määrittää omaa identiteettiä

Festivaalilla järjestettiin myös keskustelutilaisuus: Poleemisesti kysyttiin, onko kansainvälisyyteen tarvetta, ja johtaako se kenties vain tanssin universaalistumiseen, erilaisten identiteettien katoamiseen. Tähän nuoret koreografit vastasivat tunteella. Yhteisesti oltiin sitä mieltä, että tanssitaiteilijoille tarjotut työmahdollisuudet yli oman asuinmaan rajojen lisäävät taiteilijoiden tasavertaisuutta elää työllään kansallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta. Kansainvälisten kontaktien ja oman identiteetin peilaamista ulkomailla pidettiin myös tärkeänä tapana edistää tanssitaidetta: lähes jokaisen puhujan mielestä oma kulttuurinen identiteetti matkustaa aina mukana, teki työtään sitten missä maailman kolkassa tahansa – päinvastoin se saattaa jopa kirkastua.

Verkostoitumista parhaimmillaan. Spring Forward 2012 -festivaalin avajaiset Italian Bassano del Grappassa. Kuva: Veera Lamberg.

Tätä mieltä on tavallaan myös Elina Pirinen: ”Tämä esiintymiskokemus aiheutti sen, että työryhmäni kanssa analysoimme teostamme pari päivää yötä päivää, loimme hypoteesejä, uusia alkuja ja loppuja, päivitimme teostamme edestakaisin ja päädyimme lopulta alkuperäiseen 2011 kantaesitettyyn versioon seuraavalle keikallemme Tallinnaan. Ulkomaan keikat ovat tiivistäneet meitä työryhmänä ja Bassanossa solmimme yhteistyösopimuksen Loverin jatko-osalle 2014. Samoin olin iloinen voidessani jakaa ajatuksia niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten kanssataiteilijoiden kesken ja seurata heidän työtään kannustavin ja avoimin mielin.”

Pirinen kaipasi promoottoriyleisöltä lisää inhimillisyyttä

Elina Piriselle jäi kuitenkin hieman ristiriitaisia tunnelmia festivaalista.  Hän oli odottanut kansainvälisillä kentillä esiintymistä päästäkseen tutkimaan teoksessaan olevia yleisöä osallistavia kohtia uudenlaisen yleisön edessä. Hän koki yleisön kuitenkin haastavaksi: ”Bassanoon kokoontunut yleisö tuntui muodostavan muurin, jota yritin kivuta esityksen aikana. Liekö tähän vaikuttanut 45:n asteen kuumuus, alla olevat monet teokset vai promoottorien ja alan ammattilaisten mahdollinen työmäärästä ja yleisestä alaa vaivaavasta liian raskaiden rakenteiden synnyttämästä väsymyksestä johtuva asenne? Aika moni istui yleisössä ”olen nähnyt jo kaiken” -mentaliteetilla. Olen kuitenkin onnellinen, että teoksemme näytökset olivat täynnä ja aistittavissa oli, että yleisö selvästi rakasti tai inhosi teostamme.”

Pirisen mielestä tällaiset festivaalit, joissa promoottorit käyvät katsomassa esityksiä, ovat kuitenkin hyviä teosten jatkoelämän ja verkostoitumisen kannalta. Hän on kuitenkin hieman huolissaan: ”On harmillista, jos ”pikaruokailmiö” alkaa vaivata taidekenttää. Tällä tarkoitan sitä, että teokset ovat 10-20-minuuttisia helposti lähestyttäviä sekä nopean nautinnon ja oivalluksen antavia paketteja, jolloin promoottorien ei tarvitse keskittyä pitkään yhteen teokseen tai vaivata itseään monimutkaisemmilla teoskonsepteilla. En pidä ajatuksesta, että taiteilijat esittelevät tuotteitaan, joita ihmiset ohimennen napsivat kuin joitain makupaloja. Toivon, että kansainväliset meeting ja greeting -tapahtumat eivät menisi enempää siihen suuntaan. Erityisesti promoottoreilta toivoisin kunnioitusta taiteilijoiden kovaa työtä kohtaan siten, että katsovat esitykset loppuun, vaikkeivat ne olisi heidän estetiikkamieltymystensä mukaisia.”

Kansainväliset festivaalit ansaitsevat kiitoksensa

Myös Pirinen antaa kuitenkin erityiskiitokset Aerowavesin johtajalle John Asfordille, manageri Anna Arthurille sekä Italian Operaestate -festivaalin kansainvälisen tanssiosaston johtajalle Roberto Cassarottolle uteliaisuudesta sekä lämpimästä ja arvostavasta vastaanotosta taiteilijoita kohtaan.

Festivaalioppaat levähtämässä. Kuva: Veera Lamberg.

Kaiken kaikkiaan festivaalista jäi vahva tunne siitä, että kansainvälinen ajatusten ja taiteellisten ideoiden vaihto on valtavan hedelmällistä. Vaikka kansainvälisyyden ei pitäisi olla arvo sinänsä, on se suuri voimavara ja rikkauden lähde tässä (usein sanattomassa) taidemuodossa. Spring Forward -festivaali tarjosi sekä oivan katsauksen kansainvälisiin tuuliin, että hyvän mahdollisuuden eurooppalaiseen verkostoitumiseen ja ajatustenvaihtoon yli kulttuurirajojen – yksinkertaisesti loistavan tavan saada sekä itsensä että omat ajatuksensa kansainväliseen kontekstiin.

Veera Lamberg

Kirjoittaja on tanssija ja Liikekieli.comin päätoimittaja, joka osaa taas arvostaa kirpeitä suomalaisia syysaamuja läkähdyttyään italialaisen residenssin satumaisissa maisemissa. Matkusti Bassano del Grappaan JoJon – Oulun Tanssin Keskuksen lähettämänä ”Tutkimusmatkalle” työskennelläkseen italialaisen tanssitaiteilijan kanssa ja vaihtaakseen ajatuksia kansainvälisillä festivaaleilla Italiassa ja Oulussa. Odottaa edelleen keksintöä, jonka avulla voisi asua monessa maassa yhtä aikaa – saunaa ja sisua unohtamatta.

¤¤¤¤

Aerowas Fall for DanceKiertueaikataulu 2012

14.9. klo. 19.00 Kuopio, Sotku / Itäinen tanssin aluekeskus
16.9. klo. 16.00 Oulu, Valvesali / JoJo – Oulun tanssin keskus & Pohjoinen tanssin aluekeskus
18.9. klo. 19.00 Tampere, Hällä-näyttämö / Tanssiteatteri MD, Sisä-Suomen tanssin aluekeskus & Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut
19.9. klo. 19.00 Helsinki, Zodiak – Uuden tanssin keskus / Tanssin aluekeskus Helsinki
20.9. klo. 19.00 Helsinki, Zodiak – Uuden tanssin keskus / Tanssin aluekeskus Helsinki

Esitysiltojen päätteeksi taiteilijatapaaminen 14.9., 16.9., 18.9. & 20.9.