Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


10.09.2012   |   Liisa Vihmanen

The Boston Ballet vierailulla Suomessa

Bostonin Baletin kaikkien aikojen ensimmäinen Suomen vierailu ei ollut sitä helpoiten sulavaa balettia, mutta hienoa se oli, äärimmäisen hienoa.

Moni ensi-ilta vieras oli ottanut mukaansa balettiunelmiin pukeutuneen pikkutytön, mutta tässä esityksessä ei ollut sadun taikaa tai tyllejä. Esitys täyttyi trimmatuista ihmiskehoista, upeasta tekniikasta, liikkeen terävyydestä ja tanssin riemusta.

Mikko Nissinen on johtanut Bostonin Balettia kymmenen vuotta. On helppo uskoa että sujuvasanainen ja rento Nissinen on kuin kala vedessä amerikkalaisen huippubaletin taiteellisena johtajana. Nissisen suomi kuulostaa amerikalta, mutta se lienee merkki siitä, että mies on puhunut itsensä sisään amerikkalaiseen kulttuurielämään. Kysyin Mikko Nissiseltä, missä vaiheessa hän tiesi haluavansa tanssijan uran jälkeen baletin johtajaksi:

’Tiesin varmaan jo 16 -vuotiaana. Aloitin tanssijan ammatissa 15 -vuotiaana ja jotenkin mä ajattelin, että tuota työtä haluan tehdä sitten, kun en enää tanssi. Sen jälkeen seurasin kaikkia johtajiani kuin haukka, tarkalla silmällä. Kun huomasin, ettei ole olemassa mitään taiteellisen johtajan yliopistoa, ryhdyin kehittämään itseäni niissä taidoissa, jotka tuntuivat olevan tärkeitä.’

Mikko Nissinen näyttää viihtyvän työssään, sillä hän on toimen mies, tai kuten Amerikassa sanotaan, ’a man’s gotta do what a man’s gotta do’. ’Pitää olla valmis tekemään mitä vaan, jos se takaa ryhmälle parhaan mahdollisen tuloksen, oli se sitten markkinointia tai neuvottelemista sponsoreiden kanssa’, Nissinen sanoo.

Kansallisoopperassa Bostonin Baletilta nähtiin neljän erillisen teoksen ilta. Kutsu Suomeen tuli lyhyellä varoitusajalla; vain puoli vuotta sitten. Kutsun mahdollisti Jane ja Aatos Erkon säätiön rahallinen tuki. Mikko Nissinen keskusteli illan ohjelmasta baletinjohtaja Kenneth Greven kanssa ja yhdessä he päätyivät siihen, että neoklassinen ilta toisi hyvää kontrastia Kansallisbaletin kokoillan klassikoille. Selvää oli, että joukossa tulisi olemaan yksi Bostonin Baletin resident -koreografi Jorma Elon teos.

Jorma Elon Plan to B Bostonin Baletin esittämänä. Kuva: Rosalie O’Connor / Boston Ballet.

Illan aloitti Christopher Wheeldonin Polypfonia, joka Nissisen sanoin on neoklassinen, herkkä ja abstrakti teos. Polyphonia jakautui useaan kahdelle tanssijalle tehtyyn osaan. Koreografialtaan se oli selkeää, puhdasta ja kirkasta. Jorma Elon Plan to B sai illan kovimmat aplodit, eikä niille riitä selitykseksi Elon kotikenttäetu. Harvoin, jos koskaan, olen nähnyt niin nopeaa, kekseliästä ja täsmällistä tanssia. Tempo pysyi kovana koko teoksen ajan. Vauhdista huolimatta tanssijat säilyttivät kontaktin yleisöön kautta koko teoksen. Mikko Nissisen mielestä ’Bostonin Baletin tanssijat ovat päässeet aika syvälle Jorma Elon ihmeellisessä kielimaailmassa’.

Täysin toisesta liikemaailmasta oli Helen Picketin koreografia Tsukiyo. Se oli pieni, romanttinen hetki kahden tanssijan kesken. Siinä kaksi vartaloa muuttui yhdeksi tanssivaksi kokonaisuudeksi. Herkkyydestään huolimatta se jätti illan esityksistä ehkä ohikiitävimmän jäljen.

Viimeisenä nähtiin William Forsythe’n Second detail, joka on kuulunut myös Suomen Kansallisbaletin ohjelmistoon. Nissinen luonnehti teosta ”aggressiiviseksi, jossa yksittäiset tanssijat pääsevät loistamaan”. ’Second detail on tanssia partakoneen terällä’, kuvaili Nissinen. Katsojana vaikeinta oli päättää, ketä tanssijaa olisi seurannut, sillä teos tarjosi valtavasti samanaikaisia tapahtumia. Välillä päätyi katsomaan vaihtopenkillä, lavan perällä istuneita tanssijoita, jotka eivät tietenkään istuneet, vaan olivat istuessaankin mukana koreografiassa.

Suomalainen balettiyleisö osaa innostua, ja niinpä tämänkin vierailun päätteeksi yleisö osoitti suosiotaan seisten. Entä amerikkalainen balettiyleisö, millaista se on? ’Amerikka on iso maa’, huomauttaa Mikko Nissinen, ’mutta yleisesti voi sanoa että se on hyvin vastaanottavaista’.

’Kymmenen vuotta sitten kun menin Bostoniin, ohjelmistossa ei ollut lainkaan nykytanssia. Nykyisestä ohjelmistostamme kolmannes on nykytanssia, kolmannes neoklassista ja loput akateemista klassista. Suurimmat uudet yleisöt tulevat nykyisin nykytanssin kautta. Ajattelen, että on olemassa kolme ovea ja mulle on ihan sama mistä ovesta tulee sisään. Tehtäväni on pitää huolta, että siitä löytyy laatua, laatua ja laatua.’

’Perinteisistä klassikoista yritän tehdä parhaat versiot. Ja me todella harjoitellaan niitä, että ne ovat tyylillisesti oikein. Baletin hirvein tulevaisuuden kuva on sellainen, jossa baletti säilyy liikekielenä jossain Broadway -musikaaleissa. Jos Joutsenlammessa ei ole yksityiskohtia ja tyyliä, niin loppujen lopuksi se on vain balettikieltä. Meillä baletissa ei ole montaa sataa teosta niin kuin oopperan puolella on. Otetaan niistä ensimmäiset 5-7, niin sen jälkeen taso romahtaa aika rajusti.’

Bostonin Baletissa ei ole yhtään suomalaista tanssijaa taiteellisesta johtajasta ja koreografista huolimatta. ’Muutama on käynyt koetanssissa ja muutama kesäkursseilla’, toteaa Mikko Nissinen. Bostonin Baletista ei oikeastaan voi puhua, mainitsematta siihen kuuluvaa tanssikoulua, joka on Pohjois-Amerikan ja tällä hetkellä koko maailman suurin. Nissinen uskoi löytävänsä suuremman koulun edes Kiinasta, muttei kyselyistä huolimatta löytänyt. Bostonin Baletin koulussa opiskelee 5600 oppilasta. Näistä 250 opiskelee ammattiin. Ennen ryhmään siirtymistä on mahdollisuus tanssia Bostonin Baletin kakkosryhmässä.

Christopher Wheeldonin Polyphonia (Boston Ballet). Kuva: Gene Schiavone / Boston Ballet.

’Bostonin Baletin koulussa voi opiskella kuka tahansa, joka on kiinnostunut tanssista. Aikuisoppilaita on yli 2000. Me otamme koulutuksen vakavasti ja haluamme tarjota ihmisille kokemuksen tanssista. Tanssin opiskelijat ja harrastajat ovat tulevaisuuden yleisö.’

Mikko Nissinen ajattelee, että he ovat Bostonin Baletissa eräänlaisia viestin viejiä, eivät pelkästään tanssin ammattilaista koostuva ryhmä. Myös yhteiskunnan tarpeet on otettu huomioon:

’Meillä on oma ryhmä kehitysvammaisille tanssijoille (adaptive dance). Kun ne lapset tulevat sinne, he eivät pysty pitämään päätään suorassa, eivät ymmärrä mikä oikea tai vasen jalka. Me keksimme laittaa yhteen jalkaan punaisen ja toiseen sinisen tossun. Ja pikkuhiljaa koordinaatiot alkavat syntyä. Se on aivan liikuttavaa. Vanhemmat sanovat, että olemme saaneet lapsiin ihan uuden elämän.’

’Toinen avaus yhteiskunnan suuntaan on ohjelma, jossa menemme jokaiseen Bostonin suuralueen kouluun kolmannelle luokalle. Tuomme sieltä 500 innostunutta kouluun 10 viikon tehokurssille. Ne, jotka kurssin päätyttyä haluavat jatkaa, saavat loppuelämäkseen stipendin kouluun. Se on aika uniikkia.’

Varmasti. Näin toimii tanssijan alkujen rekrytointi isolla pyörällä. Kehitysvammaisten ryhmä on ollut kasassa kaksi vuotta, eikä sitä hennota lopettaa, sillä lasten mielestä se on parasta tekemistä. Nyt syksyllä aloittaa uusi ryhmä.

Vuonna 2013 Bostonin Baletti täyttää 50 vuotta. ’Silloin maa jyrisee’, naurahtaa Mikko Nissinen. Nissinen kertoo tulevan vuoden tapahtumista, jotka julkistetaan pian myös Bostonissa:

’Tuomme tanssia kaupungin puistoon, johon mahtuu ainakin 80 000 ihmistä ulkoilmanäytöksen. Puistoon tulee mielettömän kokoinen ulkoilmateatteri jossa on täydellinen valaistus. Haluaisin tehdä 3 tunnin ohjelman, joka alkaa vielä kun aurinko on taivaalla ja joka jatkuu vielä kaksi tuntia auringonlaskun jälkeen. Tietysti haluaisin filmata sen suorana televisioon ja tehdä siitä sitten DVD:n’, haaveilee Mikko Nissinen.

’Ulkoilmanäytös on täsmälleen vuoden kuluttua syyskuussa, joten toivotaan, ettei sada’, sanoo Mikko Nissinen joka heittää pikaisen silmäyksen Kansallisoopperan lasikattoon. Sitä pitkin valuu helminauhana pulleita sadepisaroita.

Liisa Vihmanen

Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka laittoi 7-vuotiaana balettitossut jalkaansa, eikä ole saanut niitä vieläkään pois.