Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


10.12.2005   |   Karoliina Korpilahti

Toiselle taajuudelle ja Snow Under (Inka Tiitinen / Henna Hartikainen), Zodiak, Helsinki, ensi-ilta

Karoliina Yli-Honko: Arkista ja eteeristä mystiikkaa
Zodiakin nuorten koreografien illassa esittäytyivät Inka Tiitinen ja Henna Hartikainen melko erilaisilla teoksilla, joita tuntui yhdistävän pohjoinen mielenlaatu.



Kuva: Valtteri Raekallio

Toiselle taajuudelle

Koreografia Inka Tiitinen
Tanssi Ninu Lindfors, Heidi Naakka
Valosuunnittelu Janne Teivainen
Äänisuunnittelu Valtteri Raekallio, Thomas Freundlich


Kuva: Johanna Tirronen

Snow under
Koreografia ja esitys Henna Hartikainen
Video Mickaël Stoeckel, Henna Hartikainen
Valosuunnittelu Henna Hartikainen
Musiikki Sami Roine, Henna Hartikainen

Ensi-ilta 23.11.2005 Zodiak, Kaapelitehdas, Helsinki
Muut esitykset 25.11., 26.11. ja 28.11.

Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus


Arkista ja eteeristä mystiikkaa

Zodiakin nuorten koreografien illassa esittäytyivät Inka Tiitinen ja Henna Hartikainen melko erilaisilla teoksilla, joita tuntui yhdistävän pohjoinen mielenlaatu. Ensin nähty Tiitisen koreografia Toiselle taajuudelle on tekijän mukaan ”syntynyt tarpeesta olla kahden ihmisen välisen mysteerin äärellä”. Myös Hartikaisen teos Snow Under on mystinen, mutta täysin poikkeavalla tavalla.

Tiitisen Toiselle taajuudelle on hänen esikoiskoreografiansa, joka kantaesitettiin vuonna 2004 Billnäsin päivä tanssia -festivaalilla. Teoksessa on selkeä ja raikas ote kauttaaltaan. Olennaista osaa näyttelevät tuolit, jotka toimivat liikkeen tukikohtana. Ninu Lindfors ja Heidi Naakka muodostavat kotoisasti pukeutuneen kaksikon, jonka tunnetilojen johtamaa kulkua teoksessa seurataan.

Onnistunutta teoksessa on mielestäni tuolin käyttö, joka ei kahlitse liikettä, vaan antaa sille toisenlaisen laadun. Se tekee tanssijoista karikatyyreja tai sarjakuvahahmoja ja lopussa olleesta Lindforsin tuolilla istuen tehdystä sarjasta tuli mieleen marionettinukke sätkivine ja lyhyeltä näyttävine raajoineen. Tunnetilat ovat toisilleen vastakkaisia, itkua ja naurua, jotka lähtevät ennen kaikkea hengityksestä. Tanssijoiden hahmot eivät selkeästi aivan ymmärrä toisiaan, miksi toinen yhtäkkiä alkaa itkeä hillittömästi, eikä päästä lähelle.

Tiitisen liikekieli on valtaosin maalailevaa ja esteettistä, täynnä puhtaita, pitkiä ja suoria linjoja. Esimerkiksi usein taakse ojennetun jalan linjaa seuraa eteen ojennettu suora käsi. Maalailevan tunnelman katkaisevat välillä särmikkäät väristykset ja nopeat aksentit. Välillä on aivan siinä ja siinä, ettei jokin liike näytä kliseiselle tai pateettiselle. Tanssijoiden välinen jännite ja vuorovaikutus toimivat hyvin.

Lavastus on pelkistetty, syksyinen lehtikasa ja kaksi tuolia. Lava on valaistu melko hämärästi, mutta siinä on tehty hauskoja oivalluksia. Valo näyttää siivilöityvän ikkunan tai oviaukon läpi. Musiikkivalinnat ovat onnistuneita. Tiitisen ensimmäinen koreografia on maltillinen kokeilu, jossa ei ole mitään liikaa. Toiselle taajuudelle on hyväntuulinen teos ja oiva avaus tanssijana tunnetulle Tiitiselle koreografina.

Snow Under on Tiitisen teokseen verrattuna toisesta maailmasta. Hartikaisen teosta hallitsee arktinen lumisuus ja sadunomaisuus. Mickaël Stoeckelin ja Hartikaisen toteuttamassa videossa nähdään ensin Hartikainen vedessä uimahallissa. Tämän jälkeen videotaustalla nähdään lähinnä talvista metsämaisemaa ja öistä kuuta.

Hartikainen tanssii teoksessa yksin keijumaisena. Hän on kuin hauras lumikuningatar. Kimmeltävä keho ja vaaleat pitkät hiukset luovat eteerisyyden auran Hartikaisen ympärille. Hän liikkuu hieman haparoiden toistaen samoja reittejä ja liikkeitä tilassa. Toisto saa välillä monotonisia piirteitä saman liikkeen jatkuessa pitkään. Hän ei missään vaiheessa ojenna täysin itseään tai jäseniään suoraksi, olkapäät näyttävät olevan hieman sisäänpäin kääntyneet, polvet hieman koukistuneet. Usein ranteet ja kämmenet tekevät pientä liikettä. Koreografia keskittyy pitkälti olemaan erilaisia pyörähdyksiä itsensä ympäri sekä hiihtävää, jalkaterillä lattiaan piirrettyä. Vain muutaman kerran Hartikainen hypähtelee tai käy lattiatasolla.

Hartikaisen koreografia on abstrakti ja siinä näkyy voimakkaasti hänen koulutustaustansa Amsterdamin teatterikorkeakoulun uuden tanssin linjalla. Silti siinä on jotakin puoleensa vetävää ja salaperäistä, joka on täysin irrallaan arkitodellisuudesta. Arktinen lumisuus ja Hartikaisen omintakeisuus saattaisivat toimia ulkomaillakin, eksoottisena pohjoismaisuutena johon yhdistyy keskieurooppalainen tapa tehdä koreografiaa ja tanssia.

Karoliina Yli-Honko

Karoliina Yli-Honko

Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi