Tanssitaiteen verkkolehti

ARVIOT


20.10.2005   |   Tuomas Lahti

Kwaidan (Mia Malviniemi), Aura (Hanna Pajala), MadFest 2005, Helsinki 5.-6.10.05

Tuomas Lahti: Runollista riisipaperia ja ulkoavaruuden olioita
Ajatuksia kahden hyvin erilaisen tanssiteoksen illasta.


Aura, kor. Hanna Pajala-Assefa, kuva Johanna Tirronen

Aura, kor. Hanna Pajala-Assefa, kuva Johanna Tirronen

MadFest
M.A.D. Tanssimaistereiden 10-vuotisjuhlafestivaali 5.-8.10.2005
5.-6.10.2005 Savoy-Teatteri, Helsinki

Kwaidan
(osat 1. O-tei ja 2. Zakura)
Koreografia Mia Malviniemi
Musiikki P.H. Nordgren
Tanssi Anne Melender ja Nina Viitamäki
Näyttelijänä Mats Holmqvist
Pia Lempiälä-Lassila, piano

Aura
Koreografia Hanna Pajala-Assefa
Musiikki Abdissa Assefa
Tanssi Terhi Vaimala, Satu Elovaara, Tanja Kuisma ja Antti Nieminen

Tuotanto MAD Tanssimaisterit


O-tei

Illan ensimmäinen teos alkoi mielenkiintoisesti. Runollinen riisipaperi oli hienosti valaistu ja toimi ainoana lavastuselementtinä. Teoksen naistanssijan (Anne Melander) ilmeikkäät kädet ja ylävartalo jäivät mieleeni nopeine suunnan muutoksineen ja hypnoosinomaisina jatkuvina liikesarjoina. Miesesiintyjän osa jäi mielestäni tämän hyvin runollisen naistanssijaroolin varjoon. Jokin jäi häiritsemään. Näiden kahden henkilön välinen yhteys ei ollut tarpeeksi selvä ja voimakas.

Zakura

Tämä soolo ei saanut minua mukaansa. Ehkä teoksen liika narratiivisuus ei jättänyt tilaa minun mielikuvitukselleni.

Aura

oli illan toisen puoliskon teos. Tämä teos neljälle tanssijalle (Satu Elovaara, Tanja Kuisma, Terhi Vaimala ja Antti Nieminen) oli illan parasta antia. Alun seesteinen ja rauhallinen sisääntulo oli vaikuttava. Videokuva ja esiintyjien varjot loivat hauskoja minikoreografioita screenille.

Mieleeni tuli tv-sarja ”Kolmas kivi auringosta”, jossa ulkomaailman oliot ovat saaneet tehtäväkseen tutustua ihmiskunnan eloon. Tässä teoksessa koin samanlaisia ”fiiliksiä”. Tanssijat (oliot) karkeloivat ja väsyivät, asettuivat aina välillä ihmettelemään tätä planeettaa, joka avautui eteen videokuvan liikkumattomana ja kylmänä talvimaisemana.

Esiintyjistä erityisesti vihreäpukuinen tanssija (Terhi Vaimala) jäi mieleeni hyvin virtaavasta ja omaleimaisesta liikelaadusta. Teoksen keskivaiheen humoristinen kohtaus pullisteluineen ja baletti-ironisine kliseineen sai huipentuman, kun miestanssijan housuihin tuli vahingossa repeämä. Sitä hänen oli turha peitellä eikä sitä hän onneksi edes yrittänyt. Todellinen tilannekomiikka siis kukoisti.

Teoksen urheilullinen, mutta virtaava ja pehmeä liike oli miellyttävää katseltavaa. Ehkä hieman vähemmällä liikemateriaalimäärällä olisi saanut sanottua enemmän. Kun tanssi aina välillä lakkasi ja maisema jälleen avautui eteen, huomasin tanssijoiden aidon katseen, joka todella katsoi jonnekin. Tanssin aikana en tuntenut, että katseella olisi ollut selkää osoitetta ja tämä jäi hieman häiritsemään.

Lopussa liikkuva maisema ja sitä ihailevat ”oliot” olivat saaneet jään sulamaan ja virtaavan veden elämään. Kaunis ja lämmin lopetus olisi sopinut mielestäni hyvin tähän. Odotin säteen nostoa, joka olisi palauttanut muukalaiset takaisin kotiplaneetalleen. Hetkeä myöhemmin se sitten tulikin. Teoksen kevyt rakenne olisi toivonut lopetusta hieman dynaamisemmin.

Tuomas Lahti

Tuomas LahtiKirjoittaja on Ranskassa asuva tanssija, joka on valmistunut Centre de danse contemporaine -koulusta Angersissa, Ranskassa 2001. Hän toimii Liikekieli.comin Ranskan kirjeenvaihtajana.