Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


03.07.2012   |   Saara Moisio

Kansainvälinen residenssivaihto saa pysähtymään ja jättää jälkensä

Nuori japanilainen naistanssija liikkuu näyttämöllä hitaasti ja harkiten, aistien ympäröivää tilaa, kehoa, valaistusta ja äänimaailmaa. Välillä liikettä johtavat sormet, välillä kyynärpää ja polvet. Koko keho vaikuttaa olevan herkässä tilassa ja valmis ottamaan vastaan ympäristön ärsykkeet.

Naishahmosta tulee mieleen eräänlainen räsynukke, jonka liikkeet eivät ole täysin oman tahdon alaisia, mutta silti hallittuja. Neljä muuta tanssijaa alkavat liikkua taustalla ja naistanssijan ympärillä, tarkkaillen toisiaan, keskittyneesti ja välillä ottaen nopeita pyrähdyksiä. Tanssijoiden välisen jännitteen aistii katsomossa. Itämaistyylinen elektroninen musiikki, taijia muistuttavat hitaat, ajoittain nopeutetut liikkeet, joiden varjot heijastuvat tilan takaseinälle hetkellisinä monistettuina välähdyksinä, luovat yhdessä maailman, johon katsoja voi uppoutua. Musiikin, liikkeen ja valosuunnittelun yhteispeli on hypnoottista katsottavaa. Pääosassa ovat keho ja liikkeen ominaisuudet. Mitään tarinaa tästä teoksesta on turha lähteä etsimään, mikä onkin vapauttavaa.

Kyseessä on Ervi Sirénin yhdessä viiden japanilaistanssijan, muusikko ja äänisuunnittelija Aake Otsalan ja valosuunnittelija Takayuki Fujimoton kanssa luoma tanssiteos KITE. Eläväisimpänä siitä mieleeni jäänyt naistanssija on Yumi Tateishi, jonka hidasta, keskittynyttä liikettä olisi jaksanut katsoa pitkäänkin. Muut teoksessa mukana olevat ovat naistanssija Takiko Iwabuchi ja miestanssijat Masaru Kakio, Takao Kawaguchi ja Koji Tamamura.

Kaikki ovat eri-ikäisiä ja taustoiltaan erilaisia. Takiko Iwabuchi on aikoinaan Laban Centrestä valmistunut ja tanssiteatteri LUDENSin perustaja. Masaru Kakio aloitti uransa Jackson Pollockin töiden ja Kazuo Ohnon inspiroimana, on ollut Contact Gonzon jäsen sekä osallistunut Ensemble Sonnen ja tanssiteatteri LUDENSin teoksiin. Takao Kawaguchi perusti ATA Dancen 1991 yhdessä Atsuko Yoshifukun kanssa ja toimii laajasti esitystaiteen parissa. Yumi Tateishilla on tausta jazz-tanssissa ja klassisessa baletissa. Hänen omat koreografiat Peace ja Spiral valmistuivat 2008 ja 2009. Koji Tamamura on Tori to Tora -kokoonpanon perustaja ja käsikirjoittaja, joka aloitti tanssimaan Yoko Motoun harjoittelijana 2009 ja esitti oman teoksensa Rain Chiyoda Arts Festivalilla 2011. Tamamura on palkittu Itou Chie -palkinnolla.

KITE on toinen Japan Contemporary Dance Networkin (JCDN) ja Zodiakin residenssivaihdon ja yhteistuotannon tuloksena syntynyt teos. Esityksen ensi ilta oli Japanissa 2.3.2012 Kyoto Art Centerissä. Haastattelin Kuopiossa Ervi Siréniä teoksen tekoprosessista ja kokemuksista japanilaisten tanssijoiden kanssa. Esityksen nähtyäni olin vaikuttunut liikkeen, musiikin ja valosuunnittelun tasapainoisesta, toisiaan tukevasta suhteesta, joten olin kiinnostunut, miten teos on syntynyt.

Liikekieleen kulttuurilisä ja leijan ominaisuudet

Haastattelun aikana Sirén korosti, että vaikka hän on teoksen koreografi ja liikekieli on hänelle ominaista, niin tärkeää oli, että teokseen tuli mukaan myös japanilaista kulttuuria. Lähtökohtana prosessissa olikin se, että jokainen mukana oleva taiteilija tuo mukanaan oman maailmansa, kuuntelee mitä Sirén toivoo ja ottavat tämän sisälleen. Musiikki ja valosuunnittelu ovat yhtä tärkeässä osassa kuin liikekin. KITEssä tämä oli onnistunut. Oli kiinnostavaa katsoa teosta, jossa liikekielen tunnisti Ervi Siréniksi, mutta erityisesti valosuunnittelu ja tanssijoista välittyvä rauhallisuus loivat tunnelman, jossa oli aasialaista henkeä.

Valosuunnittelija Takayuki Fujimoto oli luonut lavalle kehän LED-valoista, joiden sisäpuolella tanssijat esiintyivät. Valot heijastivat tanssijoiden liikkeet tilan takaseinälle sykähdyksittäin, luoden kuin toisen ulottuvuuden. Strobovalon tapaan, mutta pehmeämmin, valaistus korosti liikkeiden suuntaa ja soljuvuutta. Tähän lisättynä Aake Otsalan itämaistyylinen elektroninen sävellys ja teoksen toisiaan täydentävät eri osat loksahtivat paikoilleen.

Ervi Sirén: Kite, etualalla: Yumi Tateishi ja Takao Kawaguchi. Kuva: Petri Laitinen.

Prosessi lähti liikkeelle syksyllä 2011, kun Sirén piti neljän päivän workshopin Morishita Studiolla Tokiossa ja valitsi 35 tanssijan joukosta teoksen viisi tanssijaa. Valinnassa lähtökohtana oli, että tanssijoilla on erilaiset taustat ja persoonallisuudet, mutta lopulta kyseiset tanssijat valikoituivat, koska he lähtivät Sirénin tehtävien pohjalta luomaan uskaliaasti omaa liikettä ja ottamaan tilaa haltuun.

Vaikka tanssijat mielsivät tekniikan improvisaatioksi, Sirén korostaa, ettei kyse ole improvisaatiosta vaan tarkoista tehtävistä, jotka tanssijan tulee löytää itse liikkeellään. Harjoituksilla pyritään avaamaan ja vapauttamaan kehoa. Keho on kuin vettä, jossa nivelet kelluvat. Niveliä herätellään vähitellen ja niille annetaan suunta. Liikettä, ja miten se resonoi kehossa, tutkitaan pitkissä, 45 minuutin harjoituksissa, joita Sirén seuraa sivusta, ohjaa suuntaa ja katsoo mikä toimii.

Nimensä mukaan KITEssä liikkeen lähtökohtana on leijan ominaisuudet ja olemus, helppous, ilmavuus ja liike suhteessa pysähtymiseen. Itselleni elävästi mieleen jääneessä Yumi Tateishin soolossa Sirénin mielestä kiteytyykin leijan väreilevä sielu. Toisaalta leijan ominaisuuksiksi Sirén mieltää vauhdin ja dramatiikan, joita myös liikkeellisesti teoksessa tuodaan esiin hitaan ja nopean liikkeen vaihteluilla. Koreografina Sirén otti teosta luodessaan johtajan roolin kuuntelemalla kulttuuria ja ohjaamalla sitä, mitä tehdään ja milloin, kysymällä haluaako ja jaksaako tanssija vielä monien toistojen jälkeen tehdä samaa harjoitusta.

Kielimuuri kehoittaa pysähtymään

Japanilaisessa ja suomalaisessa kulttuurissa Sirén koki olevan jotain tuttua, mutta omaa ilmaisua, ajattelua ja tekemistä täytyi yksinkertaistaa ja selkeyttää kielimuurista johtuen. Toisaalta tämä oli antoisaa, koska Sirénin piti tällöin myös itse pysähtyä ja aistia, missä mennään. Kun kaikille ei ole heti selvää, mitä jollain kielikuvalla tarkoitetaan, pitää asian ydin olla itselle selkeä. Lennosta ohjaaminen ei siis japanilaisten tanssijoiden kanssa onnistunut samalla tavalla kuin suomalaisten kanssa.

Monesti tanssijoita piti myös kehoittaa pysähtymään ja hidastamaan. Suomalaisiin tanssijoihin verrattuna japanilaisten tanssijoiden tottumattomuus Sirénin tapaan tehdä koreografiaa nousi esiin esimerkiksi siinä, että tanssijat seurasivat ja toistivat tarkkaan sen, mitä Sirén näytti. Tanssijoita piti rohkaista ja kehoittaa menemään omaan suuntaan ja luottamaan omaan tekemiseensä. Sirén kuitenkin haluaa luottaa siihen, että tanssijat tekevät ja näkevät itse, joten lopulta kaikki viisi tanssijaa olivat myös rohkeita kokeilemaan liikkeen rajoja.

Ervi Sirén: Kite, tanssija: Masaru Kakio. Kuva: Petri Laitinen.

Viiden tanssijan, säveltäjän ja valosuunnittelijan kanssa itse teoksen tekoprosessi aloitettiin tammikuun 25. päivä, josta eteenpäin työtä tehtiin kuusi viikkoa ja kuusi päivää viikossa maaliskuun alkuun asti. Aake Otsala ja Takayuki Fujimoto olivat myös alusta asti mukana teoksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Japaniin lähdettäessä Otsala soitti Sirénille näytteitä sävellyksestä, jota hän Japanissa harjoitusten aikana työsti eteenpäin. Sävellys, kuten myös koko teos, elää vielä esitysten aikana ja jälkeenkin. Sirén myös korosti, että musiikin lisäksi Otsallalla on taito ymmärtää tanssia ja sama ajoituksen taju kuin hänellä. Teoksen kokonaisuuden kannalta tämä oli suureksi hyödyksi.

Kuopiossa teos esitettiin kesäkuun 19. ja 20. päivä, jota ennen tanssijoilla oli kolmen kuukauden tauon jälkeen mahdollisuus harjoitella teosta Zodiakissa pari päivää ennen. Sirén toteaakin, että tauot ovat teokselle hyödyksi, koska niiden aikana tapahtuu myös etenemistä. Seuraavaksi KITE esitetään Japanissa yhdessä residenssivaihdon ja yhteistuotannon toisen teoksen Haigafuru – Ash is Falling kanssa.

Sirénin tyyli vastakohta tämän hetken japanilaiselle tanssitaiteelle

Sirénin haastattelun jälkeen minulle tuli myös mahdollisuus kysyä JCDN:n taiteellisen johtajan Ritsuko Mizunon kokemuksia residenssivaihto- ja yhteistuontantoprosessista Zodiakin kanssa. Mizuno itse valitsi Ervi Sirénin vaihdon suomalaiseksi koreografiksi nähtyään Sirénin Viita -teoksen Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit -festivaalilla vuonna 2010. Samana vuonna JCDN ja Zodiak alkoivat myös kehittelemään vaihto-ohjelmaa, jonka puitteissa olisi mahdollista toteuttaa yhteistuotantoja. Japanilainen koreografi Kosei Sakamoto valikoitui vaihdon toiseksi koreografiksi. Sakamoto valitsi seuraavan vuoden Täydenkuun Tanssit -festivaalilla teokseensa viisi suomalaista tanssijaa Johanna Ikolan, Meeri Altmetsin, Kaisa Niemen, Jarkko Lehmuksen ja Ville Oinosen.

Mizunon valintaan vaikutti se, että Ervi Sirénin lähtökohta koreografiaan poikkeaa siitä, mihin Japanissa on tällä hetkellä totuttu. Pääpaino Japanissa on koreografian ohjauksessa ja tarkassa rakenteessa. Mizunon mukaan Japanissa halutaan nähdä kuuluisia nimiä ja tehdä isoja numeroita, jolloin tanssin ydin kadotetaan. Sirénin lähestymistavassa taas kiehtoi koreografian kasvaminen esityksestä toiseen, taiteilijan taustan näkyminen liikkeessä, keho päätöksen tekijänä ja yleisön mahdollisuus käyttää mielikuvitustaan. Mizunon mukaan KITEn vastaanotto olikin riistiriitainen jakaen yleisön niihin, jotka ymmärsivät, ja niihin jotka eivät. Ne, joihin koreografia vetosi, näkivät teoksen liikkeen rehellisenä. Mizuno toteaakin, että kansainvälisen yhteistyön rikkaus on se, että vierailevat koreografit jättävät jälkensä.

Sirén totesi myös haastattelussaan Jyrki Karttusta mukaillen: ”kun menee muualle tekemään niin kukaan ei tiedä miten Siréniä (tai Karttusta) tanssitaan”. Omaan liikekieleen tulee siis kulttuurilisä, joka edelleen vie omaa työtä eteenpäin ja auttaa näkemään sen uudella tavalla.

Itse näin Kosei Sakamoton Haigafuru – Ash is Falling -teoksen Zodiakissa huhtikuussa. Samoin kuin KITEstä siitä jäi tunne, että liikkeessä on jotain tuttua, mutta myös jotain raikasta ja virkistävää, jota ei ole aiemmin tai pitkään aikaan nähnyt. Sirénin KITEen verrattuna Sakamoton teoksessa on selkeä teema luonnon ja ihmisen saavutuksien välisestä suhteesta, jota se jättää katsojan pohtimaan. Koreografia näyttää myös tarkasti rakennetulta ja ohjatulta ja siinä on samaa keskittymistä, mikä välittyi KITEn tanssijoista. Haigafuru – Ash is Falling on seuraavaksi nähtävissä Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit -festivaalilla heinäkuussa. Sirénin KITEn seuraavasta esityksestä Suomessa ei ole vielä tietoa. Sen, kuten myös JCDN:n ja Zodiakin residenssivaihdon jatko, riippuu tulevaisuuden rahoituksista.

Saara Moisio

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston teatteritieteestä ja Art Theory, Criticism and Management -maisteriohjelmasta valmistunut Tanssin Liikekieli ry:n rahastonhoitaja.


KITE
Koreografia: Ervi Sirén
Valosuunnittelu: Takayuki Fujimoto
Sävellys: Aake Otsala
Tanssi: Takiko Iwabuchi, Masaru Kakio, Takao Kawaguchi, Koji Tamamura, Yumi Tateishi
Ensi-ilta: 2.3.2012, Kyoto Art Center

Haigafuru – Ash if Falling
Koreografia: Kosei Sakamoto
Valosuunnittelu: Takayuki Fujimoto
Äänisuunnittelu: Toru Yamanaka
Tanssi: Meeri Altmets, Johanna Ikola, Kaisa Niemi, Jarkko Lehmus, Ville Oinonen
Ensi-ilta: 11.4.2012, Zodiak – Uuden tanssin keskus