Kuukauden tanssielokuvat

Written by Hanna Pajala-Assefa. Posted in Uusimmat uutiset, Video ja kuva, Yleinen

Tagged: ,

Published on kesäkuu 27, 2012 with No Comments

Sarjassa tanssitaiteilijat ja/tai elokuvantekijät esittelevät kiinnostavia netistä löytyviä tanssielokuvia. Vuorossa MAD Tuotannon voimahahmo ja Loikka -tanssielokuvafestivaalin pitkäaikainen taiteellinen johtaja koreografi-tanssija Hanna Pajala-Assefa.

Sain tehtäväksi valita muutaman netistä /youtubesta löytyvän hyvän tanssielokuvan. Tehtävä on vaikea, sillä netin loputtoman tuntuisesta videoklippien paljoudesta on väliin vaikea löytää todellisia helmiä. Kuitenkin netissä surffailu voi tanssileffan ystävälle olla myös yllätyksellinen ja inspiroiva matka, josta löytää aina jotain uutta, joka antaa suuntaa myös omalle ajattelulle.

Nämä kaksi klippiä olen valinnut esimerkkeinä siitä, miten erilaisiin tarkoituksiin tanssia/liikettä voidaan käyttää liikkuvassa kuvassa, ja miten monipuolinen voi koreografin/tekijän rooli olla, kun ollaan liikkuvan kuvan äärellä.

Motion Control (2008) on 100%sta koreografiaa kameralle. Tässä elokuvassa niin kameran edessä tapahtuva toiminta kuin itse kameran liike on tarkkaan koreografioitu. Kokeneet tanssielokuvan tekijät Lizz Aggiss, Billy Cowie ja David Anderson asettivat tehtäväkseen työstää kameran ja tanssin välistä suhdetta tehden yhden tanssielokuvan 2000-luvun virstanpylväs-elokuvista. Elokuva ei ole parhaimmillaan pienellä ruudulla, mutta oppimateriaalina ehdoton ‘must’ tanssielokuvan tekijälle.

Motion Control (2008) 8’00

Konsepti ja koreografia: Lizz Aggis, Billy Cowie

Ohjaus: Dacid Anderson

Edouard Locken ohjaama La La La Human Steps -ryhmälle tehty Amelia perustuu alunperin näyttämökoreografiaan. Viimeiseen asti hallittu liike ja studio-olosuhteet luovat vahvan tunnelman, joka korostaa tanssijoiden taidokkuutta.

Tämä klippi kuitenkin muistuttaa netin hallitsemattomuudesta ja common lisence -ilmiöstä. Alkuperäisestä elokuvasta on luvattomasti leikattu re-edit nyt The Longcut -bändin musaan. Dynaaminen musiikki kontrastoi viimeisteltyä kuvailmaisua.

Videoita ei voi tällä hetkellä näyttää. Oleva hyvä ja kokeile myöhemmin uudestaan. - The video cannot be shown at the moment. Please try again later.

Amelia (2002) Canada

Ohjaus, koreografia: Edouard Lock

Tanssi: La La La Human Steps

Linkki sivulle, jossa otteita alkuperäisestä elokuvasta.

 

Hanna Pajala-Assefa

Kirjoittaja on koreografi-tanssija, joka on MAD Tuotannon perustajajäseniä ja toiminut alusta alkaen ryhmän taiteilijana sekä luottamustoimissa yhdistyksen hallituksessa. Hänen viimeaikaiset työnsä ovat keskittyneet vahvasti tanssielokuvaan, ja hän on toiminut ohjaaja-koreografina omissa lyhytelokuvissaan sekä taiteellisena johtajana Loikka -tanssielokuvafestivaalilla.

About Hanna Pajala-Assefa

Browse Archived Articles by

No Comments

There are currently no comments on Kuukauden tanssielokuvat. Perhaps you would like to add one of your own?

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.