Tanssitaiteen verkkolehti

TANSSIN TALO


08.05.2012   |   Minna Härkönen

Tanssin talon keskustelutilaisuudet jatkuvat

Pohjoisen tanssin aluekeskus tahtoisi tanssille oman temppelinsä, kirjoittaa Oulussa 29.3.12 järjestetyn tilaisuuden annista Routa-ryhmän Minna Härkönen.

Pirskahteleva ja perusteellinen oli projektipäällikkö Hanna-Mari Peltomäen esittely tanssin talo -hankkeesta Pohjoisen tanssin aluekeskuksen väelle maaliskuisessa Oulussa. Jaettu oli ilo kohdata Peltomäen tuoma tieto hankkeen tilanteesta ja välittää hankkeelle tanssin kentän ajatuksia oikea-aikaisesti jo työstövaiheessa.

Tanssin talo vaikutti pohjoisin silmin hyvin perustellulta paikalta tanssille juurruttaa paikkansa maahamme aiempaa jykevämmällä profiililla.

Kiintoisiksi tiivistyivät kysymykset, kuinka tulla osalliseksi tanssin talon tuomasta ryhdistä ja raameista: miten kentän toiveet talon toiminnassa otetaan oikeasti huomioon, kuka päättää tuonnempana taiteellisesta linjauksesta, miten tanssin kenttää kohdeltaisiin tiedotuksellisesti nykyistä tasapuolisemmin, kuinka pääkaupunkiseudun ulkopuolelta pääsee tanssin taloon vaikkapa kiertuevierailunäyttämölle.

PTAKin ihmisten mielestä tanssin talon rakentamisessa on otettava huomioon myös koko taidekentän isosti muuttuvat rakenteet, jos kohta itse talollisen tilan muunneltavuus.

Peltomäki totesikin, että tanssin talo -hankkeen lopputulos lienee ”kaikkien toiveiden sopeutettu mukaelma”.

Pohjoisen tanssin aluekeskuslaiset olivat harvinaisen yhtä mieltä siitä, että tanssin oma temppeli on taidepoliittisesti sangen tervetullut.

Kirjoittaja Minna Härkönen on Routa -ryhmän tuotantosihteeri.