Tanssitaiteen verkkolehti

TYÖPÄIVÄKIRJAT


24.07.2006   |   Mikko Orpana

Kajaanin päiväkirja 2003-2006, osa 1

Mikko Orpana – Eli miten päädyin Kajaaniin tanssitaiteilijaksi ja mitä siellä tapahtui. Olen ollut Kajaanin kaupunkiseudun aluekeskusohjelman kulttuurihanke Generaattorin koreografi vuodesta 2003. Ainakin nimikerimpsu on mahtava. Näin aluksi kertaan lyhyesti mitä on tapahtunut hankkeen alusta lähtien, jotta voisin olla hieman käsitettävämpi puhuessani vuodesta 2006 ja projektista nimeltä Generaattori.


Osa 1

Taustaa

Mongolia, toukokuu 2003. Saavuin sieltä toukokuun yhdeksäntenä. Viimeisten kuuden viikon aikana olin matkustanut valtion taitelija-apurahan turvin tuhansia kilometrejä; ensin junalla Helsingistä Moskovaan ja sieltä Ulan Batoriin. Sen jälkeen nelivetopakulla tiettömiä teitä, hevosella, kävellen ja vihdoin lentokoneella takaisin Suomeen. Lisäksi viimeisinä päivinä sain matkan ainoan ruokamyrkytyksen omatekoisesta lammaspadasta.

Kotona Helsingissä ehdin toipua seikkailustani kaksi päivää kunnes sain kohtalokkaan puhelinsoiton. Minua lähestyi kurssitoverini Kirsi Saastamoinen, joka kysyi minua töihin Kajaaniin. Lupasin miettiä pari päivää ja ryhdyin pohtimaan viime aikojen kokemuksiani matkustamisen ja taiteen tekemisen suhteen ja aloin mielessäni myöntyä ehdotukseen.

Kajaaniin on vajaa 600 kilometriä eli suht paljon, mutta lentäen pääsee tunnissa Helsinkiin aina kun tarvitsee, eikä ruoasta välttämättä saa ripulia. Samalla pääsisin kokemaan ja tekemään tanssitaidetta kaukana Helsingistä. Toinen myönteinen asia oli myös säännöllinen kuukausipalkka, mikä on tällä alalla valitettavan harvinainen ilmiö.

Kesän aikana kävin näyttäytymässä Kajaanissa hankkeen puuhamiehille, jotka kaikki ovat paikallisten kulttuurilaitosten johtajia ja lopulta minut valittiin hankkeen koreografiksi. Tosin minua ennen Kirsi oli käynyt läpi todennäköisesti kaikki muut Suomen koreografit. En siis ole ihan varma olinko sittenkin vain se tyyppi, joka otettiin kun muita ei saatu.

Pesti alkaa

Kajaani, elokuun alku vuonna 2003. Saavuin junalla Pyhäjärven Täydenkuun tansseista. Esitimme siellä teokseni Klein, joka meni hyvin huolimatta järkyttävästä helteestä. Sen jälkeen olikin krapula ja matka kohti Kajaania. Junaa vaihtaessani hain Iisalmen bussiaseman grillistä lihapiirakan makkaralla ja maidolla, 2 euroa 30 senttiä. Helsingin hinnat eivät näillä leveysasteilla enää vaikuta, ajattelin kun nautin evästäni leppeässä kesäilmassa. Samalla tulin myös aloittaneeksi sekaravinnon syömisen, joka sitten jatkuikin pari vuotta Kajaanissa.

Ensimmäiset pari viikkoa asuin Kirsin perheen luona kunnes vuokrasin asunnon aivan kaupungin keskustasta. Työpaikan ja avaimet sinne sain vasta joskus elokuun lopulla. Saman tien olikin pakko alkaa vääntämään sooloa, sillä minulta pyydettiin teos kaksi viikkoa myöhemmin tapahtuvaan Routa-iltaan Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Melkoinen käyntiinpolkaisu kolme vuotta kestävälle projektille. Soolo käsitteli muuttamista, Kajaania, Mongoliaa ja oli suoraan sanoen hieman hätäinen kyhäelmä. Onneksi minulla oli hyvää videomateriaalia itäisiltä aroilta, mikä pelasti jutun.

Toimitilaksemme saimme vanhan teatterinäyttämön keskustasta. Hieno tila lukuunottamatta lattiaa, joka oli kokolattiamatolla päällystettyä betonia. (Syyskuuksi luvattu joustolattia vihittiin käyttöön tammikuussa 2004; konkreettinen esimerkki asioiden hoitumisesta ja kaupungin työmiesten nopeudesta Kainuussa. Lopullisen lattian tekivät kaksi harrastajateatterin duunaria kaljapalkalla.)

Betonilattian jumputus alkoi tuntua marraskuussa jo melko luonnolliselta vaikkakin edelleen vittumaiselta ja vaikutti osaltaan suuresti ensimmäisen kokoillan teokseni ’Kyllikin kosto’ liikemateriaaliin. Ei paljon hyppyjä, vaan melko lipuvaa ja jäntevää liikuntaa horisontaalisesti.

’Kyllikkiin’ olin kerännyt kuuden naisen tanssiryhmän ammattilaisista, opiskelijoista ja harrastajista. Aikataulutus oli yhtä murhaa; kun yksi pääsee, toinen on koulussa, kolmas töissä, neljäs hoitaa lasta, viides toisissa harkoissa ja kuudes kipeä. Musiikin esitti livenä kamarikvartetti, jonka harjoituksiin saaminen oli vieläkin vaikeampaa. Projektin alussa olin kuitenkin ollut hyvin optimistinen ja energinen ja siksi jaksoinkin runnoa homman kasaan. Osaltaan jaksamiseen vaikutti myös se, että meidän piti antaa näyttö Generaattori-hankkeen tarpeellisuudesta alueen kulttuurin elävöittäjänä.

Teoksesta lisää: www.kajaani.fi/generaattori ja projektit ja menneet 2004. Sieltä löytyy mm. hyviä kuvia työryhmästä.

Joulukuun 2003 lopussa kärsin hitaasta järkytyksestä, jonka aiheuttivat Kajaanin pimeys, sosiaalisten kuvioiden muutos, Kajaanin pienuus, aikataulujen sekalaisuus, epävarmuus projektin jatkosta ja asunto, jonka ikkunoista näkyi ainoastaan vastapäisen talon ikkunat. Päätin muuttaa. Tammikuun lopussa vuokrasin oman puutalon, johon kuului piha, sauna, eikä seinänaapureita. Se muodostui henkiseksi pelastukseksi Kainuun ytimessä.

Keväästä 2004 ja sitä seuraavista tapahtumista lisää Osassa 2.

Tanssija, koreografi Mikko Orpana valmistui Teatterikorkeakoulun tanssitaiteenlaitokselta koreografiksi vuonna 1999 ja on siitä lähtien toiminut vapaana taiteentekijänä. Orpana on helsinkiläisen KokoTeatterin perustajajäsen ja sen tanssiryhmän johtaja. Elokuusta 2003 Orpana on työskennellyt kajaanilaisen kulttuurihanke Generaattorin tanssitaiteilijana. Syksyllä 2006 kantaesitetään Generaattorin ja Roudan yhteistuotanto, jossa Orpana toimii koreografina.