Verkkojulkaisu tanssitaiteen asialla jo 10 vuotta!

"Harjoituksen satoa", kuvaaja Jouni Kallio, tanssijat Leeni Nieminen ja Lauri Linnanranta

12.12.2011   |   Veera Lamberg

Vuoden Tanssikuva 2011 on valittu!

Vuoden Tanssikuva 2011 -kilpailun voittajaksi valittiin tuomariston yksimielisellä päätöksellä Jouni Kallion teos Harjoituksen satoa. Tuomaristo jakoi myös 2. ja 3. palkinnon, Tanssisalama -kunniamaininnan sekä Tuomariston kunniamaininnan. Vuoden 2011 Tanssikuvakilpailuun osallistui huikeat 94 valokuvaajaa 255 eri teoksella.

Tuomariston muodostivat valokuvaaja, valokuvataiteilija Stefan Bremer, valokuvaaja Sami Kero, koreografi, tanssitaiteen akateemikko Marjo Kuusela sekä tanssija ja Liikekieli.comin perustaja Valtteri Raekallio.

1. palkinto – 1500 euroa

"Harjoituksen satoa", kuvaaja Jouni Kallio, tanssijat Leeni Nieminen ja Lauri Linnanranta

 

 

 

 

 

 

– Kuvassa on käytetty hyväksi kaikki kliseet suomalaisessa kansallismaisemassa ja -hengessä, mutta silti siinä on ironiaa. Ylevä, ironinen ja raikas kuva nousee tanssikuvagenren yläpuolelle. Henkilöt ovat vahvoja ja valo hyvä, tuomaristo toteaa.

– Tässä kuvassa halusin yhdistää toisiinsa luonnon ja kilpatanssin kauneuden. Pidän kuvista, jotka ovat näyttäviä, mutta jotka osaavat nauraa itselleen. Saapas luo kuvaan toisen, humoristisen, tason, kommentoi Kallio kilpailutyötään.

2. palkinto – 500 euroa

"Ballerina ja haitarinsoittaja", kuvaaja Kim Laine, tanssija Minna Tervamäki, muusikko Kimmo Pohjonen

 

 

 

 

 

 

 

Toinen sija meni Kim Laineelle teoksella Ballerina ja haitarinsoittaja. Tuomariston mielestä kuvassa korostuu hyvin tanssin ammattimaisuus ja kahden alansa huippuammattilaisen yhteistyö. Kuva on Minna Tervamäen nimettömästä koreografiasta, joka on esitetty Kansallisoopperan gaalatilaisuudessa kesäkuussa 2011.

– Kuva on kunnianosoitus perinteiselle esityskuvaukselle. Tunnelma on tiivis ja konstailematon, tuomaristo perustelee.

3. palkinto – 200 euroa

"Lento", kuvaaja Petteri Löppönen, tanssija Henna Hanhineva

 

 

 

 

 

 

Lisäksi tuomaristo jakoi ylimääräisen kolmannen palkinnon valokuvaaja Petteri Löppösen teokselle Lento. Tuomariston mielestä teos yhdistää hyvin vuoropuhelun maalaustaiteen, kansallismaiseman ja valokuvaustaiteen kanssa.

Vuoden Tanssisalama

Vuoden Tanssisalama myönnettiin valokuvaaja Kirsi Tuuralle teoksesta Martial. Tanssisalama on kunniamaininta, joka kilpailun sääntöjen mukaan voidaan myöntää kuvalle, joka ansaitsee erityismaininnan ”omaperäisyytensä ja poikkeuksellisen laadukkaan toteutuksensa ansiosta”.

"Martial", kuvaaja Kirsi Tuura, tanssija Aki Roukala

 

 

 

 

 

 

– Katu-uskottava esitys, jossa on mukana esikaupunkifiilistä. Kuva on voimakas ja humoristinen, visuaalisesti karkea, mutta samalla puhutteleva, tuomaristo summaa.

Tuomariston kunniamaininta

Tuomaristo halusi jakaa vielä yhden kunniamaininnan kilpailuun saapuneiden kuvien suuren määrän ja hyvän tason kunniaksi. Tuomariston oma erityinen kunniamaininta annettiin Sami Kuljulle kuvasta nimeltä Vox Balaenae 1. Kuva on Tero Saarisen teoksesta Vox Balaenae.

Tuomariston hurmasi erityisesti kuvan vahva ja viipyilevä tunnelma, klassisuus, hyvä suunnittelu ja kaunis valaistus.

"Vox Balaenae 1", kuvaaja Sami Kulju, tanssija Tero Saarinen

 

 

 

 

 

 

 

 

Kilpailun parhaimmistosta järjestetään näyttely, joka on nähtävillä Helsingin Kulttuurikeskus Stoassa 26.3.–29.4.2012. Muista näyttelypaikoista käydään vielä neuvotteluja.

Yleisöäänestys on auki helmikuun loppuun asti, ja yleisön suosikkikuva palkitaan näyttelyn avajaisten yhteydessä.

Vuoden Tanssikuva -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Kilpailu on tulevaisuudessa tarkoitus järjestää joka kolmas vuosi. Vuoden 2011 tanssikuvakilpailua on tukenut Uudenmaan taidetoimikunta.

Liikekieli.comin toimitus onnittelee lämpimästi voittajia!

2 vastausta artikkeliin “Vuoden Tanssikuva 2011 on valittu!”

  1. […] Vuoden tanssikuva 2011 kilpailun 3. sija! Julkaistu: 12.12.2011 | Kirjoittanut: Petteri ShareTuli äsken mukava sähköposti. Sain tiedon, että teokseni Lento, pääsi Vuoden Tanssikuva 2011 kilpailussa 3. sijalle Palkitut kuvat on katsottavissa täältä. […]

  2. […] Sain juuri upeita uutisia: yllä oleva kuvani voitti Vuoden Tanssikuva 2011 kilpailun! […]

Vastaa

Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

LUE LISÄÄ AIHEESTA
HAKU


ARKISTO
ARTIKKELIT KUUKAUSITTAIN
LIITY JÄSENEKSI

Haluatko olla mukana keskustelussa ja ideoimassa Liikekieli.comin tulevaisuutta?

Yhdistys kaipaa jatkuvasti uusia jäseniä tuekseen.Liity maksutta yhdistyksemme jäseneksi, saat muun muassa kuukausittaisen jäsenkirjeen sähköpostiisi!

Myös tarjota esimerkiksi ilmaisia lehdistölippuja esityksiin kritiikkejä varten tai muita päätoimittajan ehdotuksia jutunaiheiksi.
TUKIJAT

Valtion Tanssitaidetoimikunta

Suomen kulttuurirahasto

Jenny ja Antti Wihurin rahasto

Uudenmaan taidetoimikunta

Opetus- ja kulttuuriministeriö