Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


18.09.2009   |   Pia Lindy

Tanssista, improvisaatiosta, valinnoista ja katsomisesta

Olin kirjoittamassa esitysarviota keväisestä Helsinki Meeting Point –klubilla olleesta esityksestä. Perhesyistä en päässytkään työstämään ajoissa kirjoitusta. Huomasin kesän aikana alkavani pohtia mitä voisin kirjoittaa improvisaatiosta yleisesti.  Päädyin kirjoittamaan tätä tekstiä, jossa  tuon esille joitakin tanssiin, improvisaatioon ja improvisaatioesityksiin liittyviä ajatuksia.


 

Tanssista, improvisaatiosta, valinnoista ja katsomisesta

Olin kirjoittamassa esitysarviota keväisestä Helsinki Meeting Point –klubilla olleesta esityksestä. Perhesyistä en päässytkään työstämään ajoissa kirjoitusta. Huomasin kesän aikana alkavani pohtia mitä voisin kirjoittaa improvisaatiosta yleisesti.  Päädyin kirjoittamaan tätä tekstiä, jossa  tuon esille joitakin tanssiin, improvisaatioon ja improvisaatioesityksiin liittyviä ajatuksia. Mainitsen kuitenkin heti aluksi Koko-teatterissa kuukausittain toimivan Helsinki Meeting Point -klubin, joka tarjoaa jatkuvan mahdollisuuden seurata erityisesti tanssitaiteilijoita ja muusikoita, mutta myös valo-, ääni-, ja/tai muiden alojen taiteilijoita harjoittamassa improvisoitua taiteellista ajattelua ja valinnantekoja esitystilanteessa. Tämä kuukausittain tapahtuva Helsinki Meeting Point –klubi tarjoaa tapahtumarikkaan foorumin
improvisaatiosta esitysmuotona kiinnostuneille ja siitä kiinnostuville. Alunperin Amsterdamin BIM-huis -klubilla alkanut Meeting Point- konsepti on levinnyt eri puolille Eurooppaa. Helsinki Meeting Point -klubi käynnistyi tanssitaiteilija Giorgio Convertiton ja muusikko Pena Luomakankaan toimesta tammikuussa 2006 alunperin UMO -jazz-klubin tiloissa. Vuodesta 2007 lähtien HMP on toteutunut Koko-teatterissa Gonvertiton ja Koko-Teatterin yhteistuontantona. Meeting Point – esityksiä on ollut ja on myös Outokummussa ja Joensuussa.

Nykypäivänä ajatus improvisaatiosta  koreografisena menetelmänä on yleistynyt tanssissa. Improvisaatiota ei automaattisesti lueta koreografian vastakohdaksi vaan yhdeksi tavaksi luoda koreografiaa ja kompositiota. Yhä useammin nykytanssiteosten esiintyjiltä
vaaditaan niin teknisiä valmiuksia omaksua erilaisia liikekieliä ja tekniikoita kuin omintakeisen persoonallisen liikemateriaalin tuottamista ja taitoja improvisoida esitystilanteessa. Improvisaatio esityksenä – termin  alle mahtuu monenlaisia esityksiä ja tekijöitä. Joissakin tapauksissa tekijät eivät mainitse sanaa improvisaatio teoskuvauksessaan, sen ollessa esimerkiksi niin integroitunutta osaksi toimintaa, että  katsoja ei edes sitä huomaa tai sen mainitseminen ei ole oleellista. Osa esityksistä pohjaa täysin ”avoin improvisaatio –ajatukseen”, jolloin keston lisäksi, jos sitäkään, muuta ei sovita etukäteen. Improvisoitu esitys voi sisältää ennalta muokattua materiaalia, sovittuja vaihtoja tai rakenteita jne. On mahdollista ja ehkä tarpeenkin suorittaa jako improvisaation ja eksploraation (liiketutkimuksen) välillä. Liike-eksploraation tavoitteena on eri harjoitusten kautta tutkia omaa liikkumista tilassa suhteessa itseen, toisiin, tilaan, aikaan jne. Eksploraation voi ajatella johtavan improvisaatioon, joka käsittää myös kompleksisemman taiteellisen ja koreografisen ajattelun ja vaatimuksen  tilanteen kokonaisvaltaisemmasta hahmottamisesta.

Improvisoidussa esityksessä kompositionaaliset ja sisällölliset valinnat tapahtuvat usein esityshetkellä. Esityksen, jossa on enemmän tekijöitä kuin yksi, muokkautuminen kokonaisuudeksi, on kollaboratiivinen taiteellinen prosessi. Näin improvisaatioon pohjaavat esitykset tarjoavat myös mahdollisuuden seurata taiteilijoiden kykyä, joskus kyvyttömyyttäkin, toimia taiteellisesti yhdessä kuunnellen itseään ja toisiaan. Miten vastaanottaa impulsseja ja pysyä avoimena samaan aikaan kun tekee erilaisia monisyisiä valintoja. Miten valita vauhdissa? Improvisaatiota
voi harjoittaa ns tekniikkana ja eri harjoitusten, menetelmien ja  esiintymisten kautta  voi löytää itselleen sopivia
harjoittamisen tapoja, jotka tukevat ja rikastavat omaa improvisointia esityksessä.

”Improvisation creates a space where something can happen; in a set choreography you make something happen”

(Katie Duck, 1997)

Improvisaatioesityksissä katsojalle jää usein tilaa ja aikaa istua, katsoa, kokea, ajatella ja käydä läpi hyvinkin erilaisia asioita.

 

Huomion kohteeksi usein nousee vuoropuhelun eri mahdollisuudet ja tilan/tilanteiden aukeamiset ja sulkeutumiset niin esiintyjän kuin katsojan osalta. Jännitystä kohottaa tunne siitä, että kukaan ei tiedä mitä kohta tapahtuu. On antoisaa seurata esiintyjien joskus persoonallisiakin tapoja ja  valinnantekoja, niin ikään myös heidän suhdettaan tilan – ja ajankäyttöön tai esiintymiseen/ esitykseen yleensä. Katsojalle voi olla myös kiinnostavaa huomata mitä  tiedostaa itsessään ja  mitä esimerkiksi odottaa seuraavaksi esityksessä tapahtuvan. Tässä mielessä esitystä voisi pohtia osallistavana toimintana. Itse huomaan usein pohtivani omia tapojani katsoa ja omia odotuksiani. Lisäksi usein huomaan liikkuvani ja myötäileväni kehollani esiintyjien liikkeitä omalla paikallani istuen.

Edellä mainittuun liittyen  Susan Leigh Foster on kirjoittanut oivallisen artikkelin, jossa läpikäy noin sadan vuoden aikana tapahtunutta ajattelun muutosta kinestesian, kinesteettisen empatian ja liikkeellisten havaintoprosessien suhteen. Fosterin mukaan nykytieteen uusimmat löydöt  vahvistavat ajatusta aivokuorella sijaitsevien peilineuronien aktivoitumisesta  myös tanssia katsottaessa ja näin ollen katsoessamme tanssia voi sanoa, että ”tanssimme mukana”. Tähän kompleksiseen  tapaamme havaita, vastaanottaa ja hahmottaa kinesteettisesti ja se mitä meissä hahmottamisen prosessissa resonoi ja tapahtuu, vaikuttaa se minkälaisessa sosiaalisessa ja kulttuurisessa ympäristössä olemme kasvaneet (vrt. sosiologi Pierre Bourdieun habitus). Katsomiskokemukseen ja mukana tanssimiseen vaikuttavat myös omat liikkumiskokemuksemme. Foster siteeraa tanssija-tutkija Ivar Hagendoornia, jonka tutkimusten mukaan katsoessamme näyttämöllä tanssivaa ihmistä luomme katsomishetkellä erilaisia liikkeellisiä ratkaisuja ja tanssiversioita  tanssijan toteuttamiin liikesarjoihin. Myös sillä onko meillä omakohtaista kehollista kokemusta kyseisestä tanssityylistä, vaikuttaa ”mukana tanssimiseemme”.

Improvisaatio esityksessä tarjoaa mahdollisuuden tiedostaa ja huomata erilaisia valinnantekoja ja valinnantekoprosesseja. Improvisaatio on myös jotain sellaista, jonka kanssa olemme kaikki päivittäin tekemisissä. Arkielämä heittää meitä jatkuvasti erilaisiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tilanteisiin, joissa toimintamme on spontaania.

There is no script for social and cultural life. People have to work it out  as they go along. In a word, they have to improvise.”

(Tim Ingold and Elizabeth Hallam)

 

Keskustelu improvisaatiosta taiteellisena tai poliittisena valintana/tekona ja muusta on lisääntymässä

Improvisaatiota on yhä enenevissä määrin alettu nähdä mahdollisuutena oppia ja syventää ajattelua toiminnassa/toiminnan kautta. Improvisaatio ei ole enää vain oletus nyhjästä tyhjässä tai valinnasta tehdä paremman puutteessa ”äkkiä vain jotakin kun muuta
ei ehdi”. Kysymys on monitasoisesta ja –syisestä ajattelusta ja tapahtumisesta, jota voi purkaa monesta näkökulmasta ja jonka avulla voi syventyä hyvinkin erilaisiin kysymyksiin ja tulkintoihin. Keskittymisen kohteeksi voi ottaa  esimerkiksi yksilön ajattelun ja
valinnantekoprosessien seuraamisen tai yksilöiden/ryhmän valinnat ja teot ryhmätilanteissa. Yhtä hyvin voi seurata ”yhteiskunnan esille tulemista” eri tilanteissa ja niissä esille tulevia erilaisia arvo/asenne/ihanne/odotusmalleja. Niin ikään  ihmisten tilassa olemisen, liikkumisen
ja toimimisen havainnointi kertoo paljon ajastamme ja siitä kuinka tiedostamme omaa kehollisuuttamme, liikkuvan kehon merkitystä ja ympäristöä.

Pertti Alasuutari teoksesssaan  Yhteiskuntateoria ja inhimillinen todellisuus (2007) kirjoittaa miten

”ihmismieli- ja ruumis saavat koko ajan kokemuksia ympäröivistä oloista ja niiden perusteilla tehdyistä johtopäätöksistä. Siten kerääntynyt tieto ehdollistuu rutiininomaisiksi tiedonkäsittelyprosesseiksi tietoisuudessa.”

Alasuutari myös toteaa, että yhteiskunta- ja kulttuuriteorioissa viime aikoina on tapahtunut käänne kohti käytäntöä. Käsite hiljainen tieto nousee esille. Alasuutarin teoksen lisäksi myös teoksessa Toinen tieto, kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamiseksi (2007) kirjoittajat
purkavat virallisen tiedon, johon yhteiskuntateoriatkin ja yhteiskunnan hallinta usein nojaavat, valtaa ainoana tietona.

Toisella tiedolla edellä mainitussa teoksessa tarkoitetaan tietoa, joka on ”mahdollisimman yksityiskohtaista, kokemuksellista, paikantunutta, ihmettelevää, paljastavaa ja pohdiskelevaa”. Eri artikkeleiden kirjoittajat pohtivat ”totutuista menetelmistä poikkeavia tiedontuotannon mahdollisuuksia”, myös taide nousee esille yhtenä tavoista avata ovia toisin tietämiselle ja tiedon keräämiselle.

Lopuksi vielä pohdinnasta  tanssitaiteesta/improvisaatiosta yleensä

Ei ole vaikea uskoa tai kuvitella, etteikö yhteiskunta- ja kulttuurintutkijoiden (lisääntyvä) läsnäolo tanssitaiteen kentällä ja tanssitaiteilijoiden läsnäolo laajemmin yhteiskunnassa synnyttäisi hedelmällisiä kohtaamisia, erilaisia näkökulmia ja monitasoista vuoropuhelua, juuri toista tietoa ja toisen tiedon menetelmiä kartuttaessa/pohdittaessa. Lisäksi, nykytaiteen ajattelussa relationaalisen estetiikan,  uuden julkisen
taiteen, sosiaalisen koreografian tai muiden tanssin perinteisemmän näyttämökontekstin ulkopuolelle vievien menetelmien yleistyttyä, voisi ajatella tanssin tarjoaman kinesteettisen ajattelun, improvisaation, spontaanien valinnantekojen taitojen merkityksen  kasvavan. Urbaanissa ympäristössä tai osallistavaa projektia toteutettaessa on vaikea olettaa kaiken sujuvan täysin niin kuin  ”on  etukäteen
koreografioinut” vaan usein löytää itsensä nopeasti tekemässä päätöksiä hyvinkin erilaisten tilanteiden ja yllättävien ongelmien ratkaisemiseksi ja toimimassa ”tässä ja nyt”.

 

Pia Lindy

Helsinki Meeting Point- klubit KOKO-teatterissa joka kuukauden ensimmäinen torstai

www. helsinkimeetingpoint.com

www.kokoteatteri.fi

Kirjallisuus:

Alasuutari, Pertti, 2007. Yhteiskuntateoria ja inhimillinen todellisuus. Gaudeamus, Helsinki

Hallam, Elisabeth and Ingold, Tom (eds) 2007. Creativity and Cultural Improvisation, ASA Monographs 44, BERG

Hänninen Sakari, Karjalainen Jouko, Lahti Tuukka (toim) 2006. Toinen tieto, kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Stakes

Leigh Foster, Susan 2008. ”Movement´s contagion: the kinesthetic impact of performance” Artikkeli teoksessa Davis, Tracy C. (ed.)
Performance Studies, Cambridge University Press