Tanssitaiteen verkkolehti

KUUMA PERUNA


01.04.2009   |   Thomas Freundlich

Kuuma peruna X: Miten uskot talouskriisin vaikuttavan suomalaiseen kulttuurielämään? Osa 2

Kuuma perunaLisää vastauksia uusimpaan Kuuma peruna -kysymykseen: ”Miten uskot talouskriisin vaikuttavan suomalaiseen kulttuurielämään?”

Sanansa sanovat Stefan Wallin, Tommy Tabermann, Raisa Rauhamaa, Anni Sinnemäki, Jorma Bergholm, Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä, Tarja Svartström ja Elina Pirinen.

Osallistu keskusteluun: Rekisteröidy käyttäjäksi ja lisää oma vastauksesi kommenttina!

 

 


Lue myös vastausten osa 1.

 


Talouskriisi tulee vaikuttamaan enemmän kuin ehkä vielä pystymme arvioimaan, ja tämä vaikutus tulee varmaan näkymään hyvin monella eri elämänalueilla. Kuitenkin olen vakuuttunut siitä että kulttuurilla, sen kaikissa muodoissa, on hyvin tärkeä merkitys ihmisten arjessa, ei vähintään vaikeina aikoina. Jos on mieli maassa, ihminen tarvitsee positiivisia vastakohtia, elämyksyä, kokemuksia, yllätyksiä. Niitä kulttuuri jos mikään tarjoaa. Pitää myös muistaa että kulttuurista nauttiminen ja osalliseksi tuleminen ei läheskään aina maksa mitään!

Stefan Wallin
Kulttuuri- ja urheiluministeri


 

Kysymystä voi lähestyä kahta tietä: pelon ja mahdollisuuden tietä. Pelon tiellä kulttuurin määrärahoja eli resursseja supistetaan – niin on käynyt ennenkin. Kirjastot, teatterit, kaikki kulttuuriin viittaava lukitellaan turhaksi menoeräksi. Annetaanko vanhuksille tanssille? Siinä kysymys. Harhaanjohtava, populistinen ja väärin asetettu. Mutta monesta suusta kuultava.

Se toinen tie, toivon tie, taas perustuu toivoon ihmisissä asuvaan oikean ja kestävän nälkään: totuuden, kauneuden, kauniin rujouden… jonkin uuden, ravistelevan ja herättävän. Monasti taloudellisten kriisien aika on ollut kulttuurin kukoistuksen aikaa. Ehkä nytkin. Kollektiivisen depression ja selittämättömän pelon ja pahan olon häätäjänä taide on tietenkin lääkkeistä paras. Voittaa jopa viinan. Kirkkaasti.

Jos olisin hallitsija, satsaisin nyt kulttuuriin enkä aseisiin: se on parasta maanpuolustusta. Kulttuurin tekijöille tämä on tuhannen taalan paikka: kriisien aikana luutuneita rakenteita voi ravistella, ja näyttää soihtua pimeässä. Yhdestäkään suosta ei ikinä ole noustu laulamatta!

Tommy Tabermann
Runoilija, kansanedustaja (SDP)


Kunnille talouskriisi antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden karsia kaikki rasittava budjeteistaan. Taantuman varjolla  kulttuurimomenteilta voi roiskaista vähän enemmänkin eli kyyti tulee olemaan kylmää. Köyhyyteen jo aiemmin tottuneille pienryhmille ja  taiteilijoille talouskriisin aiheuttama  globaali muutostila  antaa uuden näkökulman. Enää tekijöillä ei ole varaa laiskanpulskeisiin sisältöihin.  Maailma tulee muuttumaan tavalla,  jota emme vielä osaa nähdä. Muutoksessa taiteilijoilla on eturivin paikka  oli rahaa tai ei. Ostokeskusten sijasta kansalaiset rynnivät kirjastoihin ja Dostojevskin Köyhää väkeä -teosta jonotetaan kuukausikaupalla.

Raisa Rauhamaa
Tuottaja ja toimittaja


Taloudellisesti heikompina aikoina ihmiset tarvitsevat kulttuuria ainakin yhtä paljon kuin muina aikoina. Viime laman aikana 1990-luvun alussa esimerkiksi kirjastojen käyttö lisääntyi tuntuvasti. Toisaalta kulttuurin määrärahoista tehtiin myös tuntuvia säästöjä. Taantuman vaikutukset saattavat kulkea tavallaan kahteen hyvin vastakkaiseen suuntaan kulttuurin kysynnän lisääntyessä samalla, kun määrärahoihin kohdistuu leikkauspaineita.

Hallituksen elvytysbudjetissahan kulttuurin tukeminen on ollut yksi kohteista. Veikkauksen jakamattomista voittovaroista osoitettiin 30 miljoonaa euroa tieteen, taiteen, liikunnan ja nuorisotyön hankkeisiin. Kulttuuri on siinä mielessä hyvä elvytyskohde, että toimijat ovat tottuneet projektityöhön ja kohtuullisen pienillä satsauksilla saadaan selkeitä työllisyysvaikutuksia. Elokuvan tukeminen on tästä hyvä esimerkki.

Itse toivon ja toimin sen puolesta, että leikkauslistoilta tällä kertaa vältytään. Taloustilanne näyttää kuitenkin pahalta. Valtiovarainministeriön uuden ennusteen mukaan talous sukeltaa tänä vuonna viisi prosenttia ja valtio velkaantuu nopeasti. Jos leikkauksiin joudutaan, niin harkinnassa ovat silloin tietysti kaikki menot.

Työttömyyden kasvaessa kulttuuri voisi olla yksi niistä sektoreista, jotka auttavat ihmisiä selviämään ja löytämään mielekästä sisältöä elämäänsä. Pitää löytää keinoja tukea ihmisten omatoimista kulttuurin tekemistä ja osallistumista. Paljon voidaan tehdä pienellä rahalla, jos ihmisillä on halua ja intoa.

Anni Sinnemäki
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Helsingin kirjasto- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja


Heti alkuun on sanottava, että en tiedä. Talouskriisin syvyyttä ja kestoa ei kukaan osaa ennakoida. Jos ensi syksynä tai alkuvuonna 2010 maailmantalous lähtee nousuun – kuten toiveikkaimmat ajattelevat – voivat kriisin heijastusvaikutukset Suomen kulttuurielämään jäädä kohtuullisen rajallisiksi. Mutta jos edessä on vielä kolme-neljä taloudellisesti ankaraa vuotta, vaikutukset ovat väistämättä varsin suuret.
 
Suomalaisen kulttuurin julkisesta rahoituksesta vastaavat yhtäältä valtio ja toisaalta kaupungit ja kunnat. Oletan, että ainakaan vielä 2010 talousarviossa valtio ei paina hätäjarrua kulttuurin rahoittamisessa. Kuntien tilanne on vaikeampi. Pelkään pahoin, että saamme todistaa hurjiakin leikkauksia kaupunkien kulttuuribudjetteihin. On niitä, joiden mielestä nyt pitää keskittyä ”ydintehtäviin”, kuten terveys-, opetus- ja sosiaalipalveluihin. Kulttuurin tukea sitten voitaisiin leikata merkittävästikin. Tässä ajattelussa on kaksi perustavanlaatuista virhettä: Ensinnäkin kulttuurin osuus kuntien menoista on häviävän pieni, mitään merkittävää säästöä ei saada vaikka nämä menot puolitettaisiin. Toiseksi kulttuurilla on merkittävät välilliset hyvinvointivaikutukset. Kulttuuri on esimerkiksi erinomaista ja edullista ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa.
 
Kysymys on viime kädessä päättäjien arvoista: Jos tahtoa on, kulttuuri voidaan nähdä myös keinona elvyttää, työllistää ja tuoda iloa, valoa ja ajatuksia talouskriisin synkkyyteen.

Jorma Bergholm
Toimitusjohtaja, Helsingin Työväenyhdistys
Puheenjohtaja, Helsingin Teatterisäätiö (Helsingin kaupunginteatteri)


Hyvinvointia kulttuurista!

Kristillisdemokraatit viettivät helmi-maaliskuun vaihteessa kulttuuriviikkoja. Kulttuuriviikkojen yhteydessä järjestimme kultturiseminaarin ja haastattelimme kulttuurihenkilöitä niin radio-ohjelmassamme, kuin puolueemme pää-äänenkannattajassa KD-lehdessä, joka muutenkin käsitteli kulttuuriaihetta laajasti. Kulttuuripoliittinen ohjelmamme on myös juuri hyväksytty, ja siihen, sekä kultturiviikkojen aiheisiin pääsee tutustumaan nettisivuillamme.

Taloustaantuman oloissa korostuu kulttuurin merkitys. Kulttuuri ei saa olla ensisijainen säästökohde silloin, kun työn raskauttamilla, lomautetuilla ja työttömiksi joutuville on suuri tarve liikunta- ja kulttuuriharrastuksille. Tärkeintä hengenravintoa on kallein kulttuuriperintömme kristinusko, mutta kaikenlainen muukin totuutta etsivä luovuus on ihmiselle elintärkeää. Nyt tulee kehittää ja aktivoida kulttuuriharrastuksia sen sijaan, että kunnat tai valtio alkaisivat niissä säästää.

Jos kulttuurialan työntekijöitä irtisanomalla kunta säästää miljoona euroa, muulle julkiselle vallalle tulee 800.000 euroa kustannuksia. Tässä talouskriisissä ei kannata siirtää kustannuksia taskusta toiseen ja samalla aikaansaada työttömyyttä ja toimettomuutta. Mikäli kirjaston henkilökuntaa vähennetään uhkaa aukioloaikoja supistaminen ja kirjastoautojen reittejä lakkauttaminen. Kannattaako näistä luopua 20% säästön takia? Ei. Monilla paikkakunnilla on myös  puutetta on kulttuuritiloista,  kokoontumis- ja näyttelytiloista. Juuri nyt kannattaa elvyttää rakentamalla ja korjausrakentamalla myös kulttuuritiloja.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä


Heikko taloustilanne vaikuttaa varmasti myös kulttuuriin. Esimerkiksi yritykset joutuvat katsomaan talouttaan hyvin tarkasti, mikä tarkoittaa myös sponsori-sopimusten hyödyn analysointia ja sponsorointiin käytettävän rahamäärän laskua. Niinpä varmasti kulttuurin sarallakin laskelmat menevät uusiksi projektien kannattavuutta arvioitaessa. Myös kotitaloudet punnitsevat kulutusmenojaan entistä tarkemmin ja haluavat rahalle vastinetta. Uskon kuitenkin, että esimerkiksi kotimaan matkailu hyötyy tilanteesta ja se jos mikä on omiaan tukemaan myös kotimaista kulttuuria. Kun matkailu vähenee ja monella vapaa-aika lisääntyy, etsitään virikkeitä ja elämyksiä omasta kotiympäristöstä. Suomalaisilla on myös vahva halu tukea suomalaista työllisyyttä ja lahjoiksi halutaan ostaa tavaran sijaan palveluita (esimerkiksi teatterilippu), millä on työllistävämpi vaikutus.

Tarja Svartström
Yksityistalouden ekonomisti, Nordea


Jos talouskriisi iskee, palautuuko taide takaisin taiteelle itselleen?

Fundamentaalisella tasolla tarkasteltuna näen talouden taantuman olevan mahdollisuus kulttuuriin syventymiselle ja kulttuuritekijyyden syventämiselle. Kulttuuriin syventymisellä tarkoitan sitä, että kuluttamisen hiipuessa pienemmäksi, raivautuu yhteiskunnassamme väistämättä tilaa jollekin muulle arvolle. Tämä arvo löytää kohteensa ja tapansa tulla esiin. Jos voin muuttaa alkuperäiskysymystä hieman: ”Miten toivot talouskriisin vaikuttavan suomalaiseen kulttuurielämään.” Mikäli taloustaantuma merkitsisi sitä, että yhteiskunnan on keksittävä nostaa pinnalle uusia arvoja talousarvojen rinnalle, niin voisiko kulttuurielämä lainata tätä ajatusta ja keksiä uusia keinoja ja kokeiluja uusista ilmiöistä vaikuttumiselle. Syvennän tätä kirjoituksessani myöhemmin.

Talousarvoihin luetaan hyvinvoinnin ja laadun mittaaminen rahalla, myyvyys ja tehokkuus. Tästä seuraa tavoitteellisuus, jonka yhtenä säkeenä on menestyminen. Menestys jakautuu ainakin kahteen osaan, jotka ovat yksilön menestys ja yhteisön menestys. Tätä on pohdittu mm. tutkijamaailmassa. Luin asiasta tieteen, terveyden ja opetuksen ajankohtaissivustolta www.kantti.net, jossa professori Esko Länsimies varoittaa liiallisen itsekeskeisyyden tulosta tutkijoiden arvomaailmaan. Yliopiston lääketieteellisen tutkimuksen alkuaikoina ja yliopistollisen sairaalan kliinisen palvelutuotannon ylösajossa Kuopiossa vallitsi pioneerihenki. Länsimies kuvaa sitä motolla: kun edistän yhteistä hyvää, minunkin hyväni edistyy. Uusliberalismi on tulossa myös tutkijamaailmaan. Motto on kääntymässä päinvastaiseksi: kun minun hyväni edistyy, niin yhteinen hyväkin edistyy. Kärsivällistä rahaa ei ole, tutkimustuloksista halutaan maksimaalinen hyöty mahdollisimman nopeasti ulos.

Ja miten tämä liittyy kulttuurielämään? Koska kulttuuri on yhteiskunnan yksi rakennusaineista, siihen luonnollisesti vaikuttaa yhteiskunnassa tapahtuvat liikahdukset. Kulttuurielämä on jo vaikuttunut vahvasti talouselämän ilmiöistä ja lainaillut sen keinoja. Olen havainnut, että kulttuurin tekijät yhtyvät talouselämästä syntyviin koveneviin arvoihin kulttuurin tekemisen maastoissa. Esimerkkinä tanssitaiteen yhteydestä talouselämän lanseeraamiin arvoihin on luonnollisesti tanssiteosten rahoituspolitiikka. Lähdetään siitä oletuksesta liikkeelle, että tanssiteos tarvitsee rahaa toteutuakseen. Millaista teosta tuetaan? Miksi kyseistä teosta tuetaan? Mitkä syyt johtavat siihen, että juuri kyseinen teos saa rahoitusta? Miten nämä syyt ovat yhteydessä talouselämän lanseeraamiin ilmiöihin ja tavoitteisiin? Väitän, että hyvinkin suoraan.

Havaintoni perustuvat siihen millaisella kielellä ja sanavalinnoilla nykyään usein tanssitaiteesta mediassa puhutaan. Tanssitaiteilijan menestyneisyys menee kielessä itse taideteoksen purkamisen edelle. Tämä näkyy markkinoinnissa ja kritiikeissä. Esimerkiksi tanssiteoksia myydään tanssitaiteilijan menestyneisyydellä, potentiaalilla ja sillä mitä hänestä on eri tilanteissa sanottu, vaikka taiteilija itse haluaisi myydä teosta sen sisällöllisillä ajatuksilla ja keinoilla. Tällaista toimintamallia perustellaan sillä, että tanssi saadaan pois marginaalista kun sitä osataan myydä. On selvää, että taiteilija liittyy teokseensa, mutta täytyykö häntä henkilönä käyttää myynnin välineenä? Eikö teoksen sisältö riitä houkuttelemaan katsojia? Mihin yhteiskunnassa esiintyvään ilmiöön riittämättömyys liittyy? Siihen, että on asetettu etukäteistavoitteet, joihin joko ylletään tai ei ylletä. Onnistumista kuvataan etukäteistavoitteisiin yltämisellä ja epäonnistumista tavoitteisiin ei yltämisellä.

Asetetaan tavoitteeksi taideteoksen syntyminen ja sen esittäminen katsojille. Mihin tässä tavoitteessa tarvitaan rahaa? Jotta teos toteutuu, tarvitaan rahaa palkkoihin, koska on eettisesti hankalaa tehdä ja teetättää töitä ilmaiseksi. Jos aiempi havaintoni pitää paikkaansa, rahaa saa se joka on menestynyt ja jolla on hyvä teosidea. Hyvä tuote myytäväksi. Hyvä tuote tarkoittaa markkinatalousmaailmassa sitä, että tuote on selkeä eli määriteltävissä, kompakti, helposti lähestyttävä, käytännöllinen ja hyödyllinen. Jos leikitään vähän. Tanssiteos on hyvä tuote silloin kun se on selkeä eli määriteltävissä tanssiksi, kompakti eli hallittu ja hallittavissa, käytännöllinen eli helposti saatavilla, helppo käyttää eli helppo ymmärtää tanssin tunnuspiirteiden kautta, hyödyllinen eli aiheeltaan yhteiskuntaa edistävä. Jos tanssiteos tavoittaa nämä hyvän tuotteen kriteerit, tuotteen keksijän nerokkuus nostetaan seuraavaksi esiin. Hänelle muodostuu hyvän tekijän maine ja hän saa seuraavallekin teokselleen rahoitusta.

Nyt seis! Mistä taiteessa oli alun perin kyse? Maailman heikkojen signaalien kuuluvaksi saattamisesta. Miksi ihmeessä tuemme jo olemassa olevaa eli selkeää eli ymmärrettävää eli kompaktia eli käytännöllistä eli helppoa, kun on niin paljon tuntematonta tutkittavaksi ja esiin saattamiseksi, joka tarvitsee sekä asenteellista että taloudellista tukea tullakseen esiin. Eikö tällainen tuntemattomuus, sen epämääräisyys ja epäselkeys juuri rikastuta yhteiskuntaa olemaan paikka, jossa elämän eri sävyt nousevat esille helppouden rinnalle. Kun tanssitaiteesta puhutaan vaikeana taidemuotona, naurahdan, koska ei se ole nykyisin vaikeaa, koska se on jo olemassa. Se mikä on vaikeaa, on taide, jota ei pystytä kompaktisti määrittelemään ja muuttamaan tuotteeksi. Muun muassa persoonan ja yhteiskunnan yhteyksiä tutkivasta sosiaalipsykologiasta nousee esille tärkeä havainto: Vaatii itsetuntoa kestää epäselvyyttä, epämääräisyyttä ja tuntematonta elämässä. Jos määrittelyjen ulkopuolelle jäävälle ei anneta jalansijaa yhteiskunnassa, herää kysymys yhteiskunnan huonosta itsetunnosta. Ja tämän huonon itsetunnon kautta yhteiskunnassa tehdään mm. rahoituspäätöksiä kulttuuri-elämälle.

Myymisen osaaminen on tärkeää varsinkin silloin kun tanssitaiteen myymiseen liittyviä keinoja pohdittaisiin ja kokeiltaisiin tanssitaiteen näkökulmasta markkina”taiteen” näkökulman sijaan. Mitä kaikkea uutta tämä voisi tuoda tullessaan lisäämään kiinnostusta tanssitaidetta kohtaan aina lipun ostoon asti? Nyt tanssia myydään usein sillä, että teoksessa mukana ovat alan huippuosaajat, uusimman tekniikan kautta tehty visuaalinen maailma, julisteet ovat graafisen suunnittelun laatustandardien mukaiset ja kaikki tämä maksaa ja kuluttaa. Alan huippuosaajilla oletettavasti tarkoitetaan alalla menestyneitä henkilöitä eli niitä, jotka täyttävät taloustaideyhdistelmän luomat osaamislaatustandardit. Talous pyörittää alan koulutusta ja alan koulutus suoltaa ulos alalle sopivia henkilöitä kun ensin on opetettu alan laatuvaatimukset kyseisille henkilöille. Kaikki ovat kietoutuneet toisiinsa.

Tanssin talon saamisesta Suomeen keskustelun yhteydessä on yhtenä kriteerinä puhuttu talon huipputekniikasta. Käsitän, että tällä tarkoitetaan viimeisintä valo-, ääni- ja visualisointikalustoa. Jotta laadun kriteerit tulee täytetyksi, täytyy hankkia uusimmat laitteet mahdollistamaan visuaalinen toteutus. Taloustaantuman yhteydessä nousee hyvin tärkeäksi seikaksi ympäristötekijät. Taloussanomissa 24.11.2008 julkaistiin kysely, johon vastasi 3992 lehden lukijaa. Kyselyyn vastanneiden vastauksista nousi esiin pohdintaa siitä, miten ihminen voi hillitä kuluttamista nyt kun rahaa on vähemmän. Positiivisena seikkana tinkimisestä heräsi uudenlaista kulutukseen liittyvää arvopohdiskelua. Kun ei ole rahaa kuluttaa, ympäristön kuormitus pienenee.

Ja nyt syvennän ensimmäisessä kappaleessa esiintynyttä lausetta ”Mikäli taloustaantuma merkitsisi sitä, että yhteiskunnan on keksittävä nostaa pinnalle uusia arvoja talousarvojen rinnalle, niin voisiko kulttuurielämä lainata tätä ajatusta ja keksiä uusia keinoja ja kokeiluja uusista ilmiöistä vaikuttumiselle.” Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö sanoo Iltalehden haastattelussa 7.10.2008: ”Pääministerinkin viimeisin arvio on, että valtio joutuu ottamaan velkaa kolmessa vuodessa 30 miljardia euroa tai enemmän. Siitä eroon pääsemiseen menee vähintään koko seuraava hallituskausi, puhemies tietää. Ei se varmaan kyllä onnistu leikkaamatta tai tekemättä ”rakenteellisia muutoksia”.

Taloustaantuma aiheuttaa pohdintaa rakenteellisista muutoksista yhteiskuntapolitiikassa ja tämä vaikuttaa myös kulttuurielämään. Taiteen tekijöillä kekseliäinä ihmisinä on mahdollisuus todella pohtia sitä mitä uutta nämä rakenteelliset muutokset tuovat taiteen tekemiseen sen sijaan, että lannistumme rahallisista leikkauksista. Kun rahaa ei ole, nousee esiin jotain muuta. Mitä kaikkea tämä ”muu” olisi: Taiteen tekijöillä on mahdollisuus vähentää kulutusta ja sitä kautta ympäristökuormitusta. Tanssitaiteilijat ovat eturintamassa näyttämässä sitä, kuinka taiteella voi tehdä hyvää ympäristölle. Tanssitaidetta tekee ihminen, ruumis. Fundamentaalisella tasolla tarkasteltuna taiteen syntyminen ei tarvitse viimeisintä huipputekniikkaa vaan humaaniutta. Ruumiin ja mielen kekseliäisyyttä, joka ei riistä mitään ja ketään. Visuaalisten taiteilijoiden työ ei voi olla kiinni viimeisimmästä tekniikasta ja kuluttamisesta. Uuden hankkimisesta. Tanssiteoksen voi puvustaa omasta kaapista tai kierrätyksestä löytyvillä vaatteilla. Visuaalisuuden voi miettiä ekologiselta pohjalta ja tämä voi tarkoittaa visuaalisille suunnittelijoille uudenlaisten työtapojen tutkimista. Sitä että he eivät eriydy omaksi asiantuntijaryhmäkseen vaan suunnittelevat mielen ja ruumiin kekseliäisyydellä sen sijaan että he eriytyvät aineellisen materiaalin rakentamisen ja ostamisen maailmaan. Tämä taas vaikuttaa teosprosessin suuntautumiseen kohti pioneerihenkeä eli yhteistä tekemistä: ”Kun edistän yhteistä hyvää, minunkin hyväni edistyy.”

Pioneerihengen vahvistuessa uusliberalistinen ajatus ”kun minun hyväni edistyy, niin yhteinen hyväkin edistyy” heikkenee ja menestystarinoiden rinnalle nousee tasavertaisempia, kaikkien ideoita tukevia toimintamuotoja humaanimpiin kriteereihin kuin talousarvoihin perustuen. Talous kiihtyy, kulttuuri taantuu. Talous taantuu, kulttuuri kiihtyy. Tällä hetkellä kulttuuri taantuu juuri siksi, että se on antanut itsensä peilattavaksi talousarvojen kautta ennemmin kuin antautunut kulttuurin humaanin hengen ylläpitäjäksi. Kulttuurin ja taiteen rappio ei näy palkkojen vähyydessä vaan siinä, että suostumme asenteellisesti rahan olevan saneleva tekijä keksimisessä ja luomisessa. Taide kuolee talousarvojen kätyrin roolissa sukupuuttoon. Ja sen mukana kuolee yhteiskunta ennemmin tai myöhemmin, sillä taide on yhteiskunnan humaaniuden ja värikkyyden suojelija.

Hyvät päättäjät: Ehdotan kaikille kansalaisille samanarvoista kansalaispalkkaa perustuloksi. Näin varmistamme, että taiteen toteutuminen ei ole sidottu rahaan ja siitä nouseviin toimintamalleihin ja mittareihin vaan taiteen tekemiseen itseensä eikä apurahataiteilijoiden tarvitse olla menestyneitä tehdäkseen taidetta vaan luovia ideoijia, taiteen itsensä suojelijoita. Suomalainen kulttuurielämä tarvitsee kipeimmin sitä, että kulttuuri ja taide palautetaan takaisin heille itselleen pois markkina-arvoihin peitellyistä keinoista ja niistä syntyvistä herkempiä ja epämääräisempiä ideoita dominoivista taideajatuksista. Kulttuurin hälyttävä taantuma ravistelkoon yhteiskuntaa pian.

Elina Pirinen
tanssitaiteilija