Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


31.10.2008   |   Kenneth Kvarnström

Tillgänglighet: Saavuttavuus/Saavutettavuus/Saatavissa

Kenneth Kvarnström, koreografi, taiteilijaprofessori”En enää hyväksy, että nykytanssin sanotaan suuntautuvan ainoastaan pienelle yleisölle ja että sen ilmapiiri on elitististä.”

Koreografi Kenneth Kvarnströmin taiteilijaprofessuurin aloituspuhe 22.10.2008.

Kuva: Jukka Mykkänen

Tanssin strategiatyö on alkanut.

Strategiatyössä tarkastellaan useita tanssin osa-alueita kuten tanssin tuotantotoimintaa, aluekeskusten roolia, kansainvälisyyteen ja vientiin liittyviä kysymyksiä, tanssitaiteilijan työtä ja ammttikuvaa, alan tutkimusta, sekä tanssin harrastustoimintaa, soveltavaa käyttöä ja tanssin asemaa kouluissa. Hyvä niin. Kirjoitus valmistuu lokakuussa ensi vuonna.

Pitää kuitenkin muistaa, että nykytanssi Suomessa on nuori taidelaji ilman isoja ja tärkeitä struktuureja esimerkiksi tuottamiseen ja kiertuetoimintaan.

Nyt olisi siis oiva tilaisuus kehittää työtapoja, sekä etsiä uusia ja modernia menetelmiä uuden infrastruktuurin kehittämiseen. En puhu ainoastaan rahasta, vaan myöskin ymmärryksestä ja kiinnostavuudesta.

Ruotsalainen sana Tillgänglighet on ollut minulle hyvin tärkeä ja tämä sana, joka suomeksi on Saavuttavuus/Saavutettavuus/Saatavissa on avainsana tanssin kehittämiseen ja sen ymmärtämiseen.

Minulla on ollut mahdollisuus neljän vuoden aikana kehittää tanssin eri struktuureja, mm kiertuetoimintaa ja yleisökasvatusta. Olen voinut esittää erilaisia ja erimuotosia tanssiesityksiä suurelle yleisölle. Periaate on ollut, että joka toinen viikko on yksi uusi esitys. Teatterin yleisökapacitetti on vähän yli 800.

En siis enää hyväksy, että nykytanssin sanotaan suuntautuvan ainoastaan pienelle yleisölle ja että sen ilmapiiri on elitististä. Tosin onhan tämäkin totta, mutta sehän on myös totuus kaikissa muissa taidelajeissa.

Tillgänglighet!

Tekemällä pitkäjänteistä työtä pystytään kehittämän yleisön ymmärrystä. Sen mukaan kun yleisöllä on mahdollisuus seurata monenlaisia ja useinmiten haastaviakin esityksiä säännöllisesti, yleisön kiinnostus kasvaa ja kehittyy – samalla myös vaatimukset.

Tanssiyleisö on siis ihan tavallinen joukko ihmisiä, hän voi olla vanhempi rouva tai nuorempi mies, keski-ikä on useimmiten ollut n 25-30 v. Kaikkea löytyy…

Teatterijohtajat ovat kateellisia Dansens Husetin yleisöstruktuurista, sillä se on aika harvinaista, ikärakenne on rajaton. Pitää kuitenkin muistaa, että tätä työtä on tehty ainakin 15 vuotta.

Yksi pääskynen ei kesää tee, tai kuinka se sanonta nyt sitten meni. Niin on tanssin puolellakin. Yksi tanssiesitys per vuosi ei kasvata yleisön ymmärrystä tai volyymia.

Onko sitten hankittava Tanssin talo Suomeen?

Se ehkä olisi yksi varteenotettava uusi alku, mutta eihän nyt aina tarvitse tehdä niin kuin Ruotsissa. Tanssitaloja löytyy myöskin Norjasta, Tanskasta ja melkein joka maasta Euroopassa. Tanssitaloja on monensorttisia ja se on uusi tapa kerätä tanssin eri struktuuria yhden katon alle.

Vanhin tanssitalo on The Place Lontoossa, toiseksi vanhin ja isoin on Dansens Hus Tukholmassa, uusin on Tanssin Talo Norjassa.

Olen aina ollut sitä mieltä että tärkein asia koko tanssin talon keskustelussa on, että samanaikaisesti pitää kehittää tanssin määrärahoja. Se on ehdoton ykkönen jos halutaan kehittää tanssia taidemuotona.

Reality check. Minut on nyt nimitetty taitelijaprofessoriksi, kiitän todellakin tästä hienosta mahdollisuudesta jatkaa freelance-koreografina.

Kuitenkin Suomessa on vaikeata tuottaa yksittäsiä tanssiproduktioita. Tanssin määrärahat ovat pienet ja moni haluaa olla mukana jaossa…

Minä hoidan tätä kahdella tavalla.

Ensimmäinen on tekemällä kansanvälisiä yhteistuotantoja. On pakko etsiä rahoitus eri koloista ja maista. Aika iso rahoitus on tullut Ruotsista, tanssijat ovat tulleet Suomesta. Niin kauan kun tämä systeemi toimii, aion käyttää sitä hyväksi.

Tuleva ensi-ilta kuukauden päästä on oman ryhmän yhteistuotanto Norrlandsopperan kanssa. Taloudellinen tuki tulee Ruotsista ja Suomesta: Kulturrådet ja Svenska Kulturfonden. Tanssijat ovat enimmäkseen Suomesta ja yksi Ruotsista.

Toinen ja vaativampi tapa on tehdä laitosteattereiden kanssa työtä. Toinen tuleva ensi-ilta on 28 helmikuuta 2009 Suomen Kansallisbaletille. Lyhyt harjoitusperiodi ja valmisteluaika aiheuttaa sen, että on pakko pelata varman päälle. Aikaa epäröimiseen ja kokeiluun ei ole.

Herää kuitenkin toinen kysmys, että missä sitten se taide syntyy? Taide syntyy todellakin eri paikoissa.

Pitää kuitenkin muistaa että tärkeä osa tanssitaiteen kehittämisessä tapahtuu vapaalla kentällä ja tätä kehitystä pitäisi tukea, sillä se toimii koko tanssistrukturin selkärankana.

Kiitos puheenvuorosta. Tack, tack.