Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


14.09.2008   |   Jaana Vähä-Antila-Nieminen

Koulutus opettaa kulttuuria

Jaana Vähä-Antila-Nieminen – Miten Hämeenlinna voi yhtäkkiä muuttua suureksi kulttuurikaupungiksi uudistettavan rakennuskompleksin myötä? Suuri on jotain muuta kuin isoilla kirjaimilla hehkuttamista ja yksi rakennus. Uudistus ja suuruuden tavoittelu lähtee sisällöstä käsin.

 


 

Koulutus opettaa kulttuuria

Miten Hämeenlinna voi yhtäkkiä muuttua suureksi kulttuurikaupungiksi uudistettavan rakennuskompleksin myötä? Hämeenlinnan Verkatehtaasta luodaan timantin säkenöiviä visioita. Mutta – timantti on iskunkestävää! Suuri on jotain muuta kuin isoilla kirjaimilla hehkuttamista ja yksi rakennuskompleksi. Uudistus ja suuruuden tavoittelu lähtee sisällöstä käsin. Suuri syntyy pitkälle pohdituista ja syvälle perustelluista asioista. Visioiden katteena pitää olla timanttista ajattelua ja pitkäjänteistä asioiden työstämistä!

Verkatehdas-hankkeen yhteydessä julistetaan mieluusti luovuudesta, uusista ideoista ja lastenkulttuurista. Koko Hämeenlinna muuttuu kertaheitolla! Verkatehtaan logon taannoisen julkistamisen yhteydessä kerrottiin, että yksi Verkatehtaan ensisijainen tunnus on moninaisuus ja moniarvoisuus. Mitä kaikkea nämä käsitteet pitävät sisällään?

Kulttuuri on vuorovaikutusta. Ihmisen arvot, eettinen ja moraalinen valinta määrittelevät kulttuurin tavat, käyttäytymis- ja vuorovaikutusperustan. Eli kulttuurin sisällön. Taiteellinen ilmaisu ja -työ luo ja synnyttää kulttuuria. Taide tutkii, ilmentää, peilaa, etsii ja todentaa erilaisia näkökulmia ja vastauksia ihmisenä olemisesta maailmankaikkeudessa.

Puhutaan muodikkaasti ja lokeroiden ”lastenkulttuurista”. Ihmisen eri ikävuodet; lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus ovat jokaisessa ihmisessä olevia elinikäisiä kohtaamispaikkoja. Näiden ”kohtaamispaikkojen” välinen ennakkoluuloton ja kasvattava vuoropuhelu syntyy ja tapahtuu luonnollisesti sellaisessa kulttuuriympäristössä, jossa kulttuuri on syntynyt ihmisen seikkailusta omaan ihmisyyteensä. Moniarvoinen kulttuuriympäristö ei ole ajatuksellinen, käsitteellinen, henkinen, fyysinen eikä toiminnallinen karsina. -Moniarvoinen kulttuuriympäristö on ensisijainen taidekasvattaja lapselle, kuten yhtälailla jokaiselle iästä riippumatta.

Taideaineet (esim. tanssi, musiikki, laulu, kuvataiteet, näytteleminen, sirkus) eivät sen enempää kuin fysiikkakaan ole pikaruokareseptejä. Suunniteltaessa ja toteutettaessa taideaineiden ja ilmaisutaidon eri asteista opetusta ja koulutusta on tärkeää, että koulutuksen sisältöä ja laatua (mm. opetusmetodeja ja työskentelytapoja) pohditaan kriittisesti, monisuuntaisessa, avoimessa ja julkisessa keskustelussa. – Minkälaisia oppimisen, eli oppilaana ja opettajana olemisen ja tekemisen tapoja koulutus avaa? Minkälaista toiminnankulttuuria se synnyttää kulttuuriimme? Syrjäyttämisen vai jaetun osaamisen (toiminnan)kulttuuria?

Moniarvoisessa ja moninaisessaoppimis- ja kulttuuriympäristössä yksilö oppii työskentelemään omien yksilöllisten voimavarojensa oivaltamisen ja kehittämisen hyväksi. Tämä synnyttää jaetun osaamisen kulttuuria. Yksilön ainutlaatuisia voimavaroja voi verrata siemeneen. Uudessa testamentissa puhutaan sinapinsiemenestä, joka maahan kylvettäessä on kaikkein pienin siemenistä, mutta kun se on itänyt, se versoaa ja kasvaa suurimmaksi maustekasviksi.

– On amatöörimäistä kulttuuristrategiaa, että julistetaan lupauksia vapaudesta, moninaisuudesta ja moniarvoisuudesta. Ensisijaisesti on käsiteltävä sitä, että mitä merkityssisältöjä nämä käsitteet kantavat. On pohdittava sitä, että mitä meiltä edellytetään, miten meidän tulee kasvaa, jotta oppisimme kohtaamaan ja todentamaan näitä käsitteitä konkretiassa.

(2003)

Jaana Vähä-Antila-Nieminen
Kirjoittaja on tanssija, koreografi, liikkeen tutkija ja tanssinopettaja. 90-luvun puolenvälin Suomeen paluumuuttaja. Opiskellut laajasti tanssin eri tekniikoita itsenäisten ja selektiivisten opintojensa lisäksi mm. London Contemporary Dance School´ssa (1986/87-90) Lontoossa ja Merce Cunningham Studiossa (1992-93 Daily Program) New Yorkissa. Kokeellisia produktioita.

Jaanalle tanssi on käytännön filosofiaa; ihmisen ruumiin liikkeen ja henkisen kulttuurin tietotaitoperimää. Viime vuosina työskentely on ollut improvisaatiolähtöistä. Jaanaa kiinnostaa tanssitaiteen estetiikan avartuminen ja moniarvoistuminen.

Hän on ulkomailta paluumuuttaja, mikä on ratkaisevasti avannut hänen tietoisuutensa moniarvoisuuden, eli arvoprosessien merkitykselle kulttuuriympäristössä tanssitaiteen, ihmisen ruumiin liikkeen kautta.

”Opetustyötä en ajattele erilliseksi karsinaksi tanssitaiteessa, vaan se on ikään kuin yksi tila, näyttämö, missä tanssi; tanssitaide tapahtuu ja todentuu. Ja hyvin usein se on tanssitaiteen tiloista kaikkein spontaanein, inspiroivin ja uutta synnyttävin ja luovin! Itseäni kiinnostaa ihminen ja ihmisyys. Paljas, riisuttu ihmisyys. Liikkeellisesti tämä tarkoittaa koreografista riisumista. Tanssi on liikettä, elämä on liikettä. Me kaikki olemme elämässä tapahtuvaa liikettä. Tutkin tanssissani ja liikkeessään elämää; itseäni ja ympäröivää maailmaa; ympäristöä. Liikkeellinen ilmaisuni ja estetiikkani tavoittelee jotakin aidosta ihmisyydestä kumpuavaa; luonnollista ilmaisua, joka ei niinkään pyri synnyttämään erilaisia mielikuvia, vaan päinvastoin – pyrin liikkeelliseen alastomuuteen, mielikuvien riisumiseen ihmisyyden ja ihmisen ruumiin liikkeen ympäriltä. Minua kiinnostaa ihminen. Ihminen osana ympäristöä ja ympäristö osana ihmistä. Paljas ja paljastettu IHMINEN. Etsin ihmisyyttä, sen ydinolemusta, mitä maailmassa läsnä oleminen voi olla.”

www.bodymindmoving.fi