Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


17.06.2008   |   Jaana Vähä-Antila-Nieminen

Voimavarat sinapinsiemenessä

Jaana Vähä-Antila-Nieminen – Tasapäistämisen kulttuuri tukahduttaa lahjakkuuden kehittämisen. Tasapäistämisen ideologian mukaan lahjakkuus on lähinnä hyvin ennakkoluuloinen ja suvaitsematon tarkat mitat ja määritelmät täyttävä boxi, johon ainoastaan mitat täyttävät ja mittojen mukaiseksi pyrkivät sopeutuvaisuuden haluisimmat yksilöt itsensä mahduttavat. Erityisesti taideaineiden koulutuksen suhteen on kysyttävä, että kuka, ketkä ja mitkä asettavat ja määrittelevät nämä mitat ja määritelmät? Ja miksi?

 

Voimavarat sinapinsiemenessä

Tasapäistämisen kulttuuri tukahduttaa lahjakkuuden kehittämisen. Yksilön ainutlaatuisten voimavarojen esiin tuomisen. Ei ole kovin syvällistä ajattelua, että lahjakkuus olisi vain tiettyjen yksilöiden yksinoikeus. Ainoastaan – ja varmasti silloin, kun lahjakkuus on esimerkiksi oppimisympäristön tarkasti määrittelemä: Hyvässä ja huonossa: Esimerkit kantautuvat edelleen. (On ympäristön määrittelemä esteettinen lahjakkuus; määrätyn pituiset ja painoiset yksilöt ovat esteettisesti lahjakkaita…) Tasapäistämisen ideologian mukaan lahjakkuus on lähinnä hyvin ennakkoluuloinen ja suvaitsematon tarkat mitat ja määritelmät täyttävä boxi, johon ainoastaan mitat täyttävät ja mittojen mukaiseksi pyrkivät sopeutuvaisuuden haluisimmat yksilöt itsensä mahduttavat. – Erityisesti taideaineiden koulutuksen suhteen on kysyttävä, että kuka, ketkä ja mitkä asettavat ja määrittelevät nämä mitat ja määritelmät? Ja miksi? Tasapäistämisen kulttuurissa keskeistä ei ole se, että onko osaamisen ja taidon taso huono vai hyvä, vaan täsmällisesti se, että ei saa poiketa tasosta.

Tasapäistävässä ympäristössä todellisiksi lahjakkuuksiksi kehittyviä, tai pikemminkin todellisia lahjojansa kehittäviä yksilöitä ovat ne, jotka ehdoin tahdoin kamppailevat ympäristönsä tasapäistämisen mentaliteettia ja määritelmiä vastaan ja näin ollen vääjäämättä hioutuvat helmeksi. Tosin tällöin omien yksilöllisten lahjojen ja voimavarojen oivaltaminen ja kehittäminen tapahtuu sen kustannuksella, että yksilö joutuu yhteisönsä ulkopuolelle, koska kieltäytyy alistumasta tasapäistämismentaliteetille. Tämä tapahtuu esimerkiksi oppimisen, koulutuksen ja työelämän alueilla, sekä yhteistoimintamuodoissa kaikilla elämän eri aloilla.
Simpukka kamppailee siihen tunkeutunutta hiekkajyvästä vastaan. Kamppailussaan se erittää ainetta hiekkajyväsen ympärille. Syntyy helmi.

Ei ainoastaan taiteenalojen, vaan kaiken koulutuksen pitäisi rohkaista yksilöä murtamaan tasapäistämisen kulttuurin. Oppimisympäristön tulisi sallia ja mahdollistaa jokaiselle yksilölle tämän yksilöllisten, ainutlaatuisten voimavarojen oivaltamisen, ja niiden edelleen kehittämisen, sekä rohkaista ja auttaa niiden valjastamisessa ja kanavoimisessa jaettua osaamista varten yhteiskunnassa. Henkinen kulttuuri on aineellisen kulttuurin perusta. Yksilön ainutlaatuisia voimavaroja voi verrata siemeneen, joka on piilossa maaperässä. Se tarvitsee vain mahdollistavat kasvuolosuhteet ja elinympäristön, jotta se voi alkaa itämään, kasvamaan ja tuottamaan hedelmää. Uudessa testamentissa puhutaan sinapinsiemenestä, joka maahan kylvettäessä on kaikkein pienin siemenistä, mutta kun se on itänyt, se versoaa ja kasvaa suurimmaksi maustekasviksi.

Helmen ideologia edistää tasa-arvon kulttuuria. Ajattelen viime vuosisadan ensimmäisen puoliskon taiteilijoita. Esimerkiksi amerikkalaisissa musikaalielokuvissa loistavasti laulavia ja tanssivia Fred Astairea, Gene Kellyä ja Donald O´ Connoria, sekä isoa yhtälailla tanssivaa ja laulavaa taustajoukkoa. Näitä filmejä seuratessa suorastaan häikäistyy helmien säihkeestä. Ihmeellisintä on, että filmeissä esiintyvät taiteilijat olivat kaikki kehittäneet osaamistaan ja lahjojaan, tosin hyvin samoja linjoja pitkin, mutta niin hiotuiksi, että filmin seuraaminen on yhtä säihkettä. Ei ole merkitystä onko esiintyjä pääroolissa vai rivimiehenä, koska taidon ja osaamisen taso on niin loistavaa, että kaikki ovat omalla tavallansa helmiä.

Olen tanssitaiteilija, joka on pysynyt itsellensä uskollisena suomalaisen tasapäistämisen kulttuurin ja yhteisön painostuksista huolimatta, koska koen että jos ihminen luopuu omista ainutlaatuisista voimavaroistansa ympäristönsä ehdollistumia vastaan – niin silloin hän luopuu omasta elämästään. Ikään kuin luovuttamalla sen itsensä ulkopuolisille hallitsemattomille voimille. Kaupallisuudelle markkinasuhdanteiden pelinappulaksi. Silloin ihmisellä ei todellakaan ole muuta vaihtoehtoa kuin tiukasti noudattaa oravanpyörän sääntöjä, koska muutoin häntä ei ole olemassa. Ihmisestä tulee vallitsevien kaupallisten arvojen mukaan – ei mitään.

Tanssi on taidetta. Taide on kulttuuria. Kulttuuri on vuorovaikutusta. Ihmisen arvot, eettinen ja moraalinen valinta määrittelevät tavat, käyttäytymis- ja vuorovaikutusperustan. Eli – kulttuurin sisällön. Minä olen taiteilijana kiinnostunut nimenomaan sisällöstä. Olen saanut tanssin koulutukseni ulkomailla. Moderni tanssi on syntynyt Amerikassa. Opettajani ovat tanssitaiteessa poikkeuksellisia yksilöitä; nykytanssin pioneeri-ihmisiä, jotka itse kantavat omassa ruumismielessään, tanssissaan, tanssin tietotaitoperimää. Opettajieni esimerkki viitoitti minulle tietä pitkäjännitteiseen työskentelyyn ja asioiden työstämiseen ja pohdintaan. Tanssijan tie voi olla pitkä ja antoisa. Myös ympäröivälle yhteisölle. Mutta tällainen “kestävän kehityksen ja luonnonmukaisuuden” periaatteita noudattava tie edellyttää halua itsenäisen ajattelun kykyyn. Halua rakentaa työllensä vankka kestävä perusta (kasvumaaperä). Tanssijan fyysinen ura ja taiteellinen sampo tyrehtyvät nopeasti, jos kehon ja mielen yhteys ei toimi terveelliseltä pohjalta ja luonnonlakeja, esimerkiksi painovoimaa noudattaen. Itämaisissa vanhoissa keho/mieli-käytännön filosofioissa ihminen voi olla tietotaitonsa huipulla yli 60-vuotiaana, jos tämän progressiivinen ja orgaaninen työskentely on tähdännyt jatkuvaan evoluutioon. Taiteenalan todellisessa hallinnassa hidas evoluutio on ainoa turvallinen tapa kasvaa ja kehittyä. (Tosin länsimaisen kulttuurin vallitseviin arvoihin ei kuulu kokemus, ikääntyminen ja hiljainen tieto, koska ne sisältävät arvoja, jotka eivät ole käytettävissä toisen ihmisen selkänahasta riistämiseen.)

Mutta tukeeko ja ennen kaikkea ymmärtääkö viime vuosikymmenien länsimainen kulttuuriympäristö tällaista orgaanista kehittymisprosessia? – Taito ja tieto tulee saada nopeasti. Valmiina paketteina. Käytännön asiantuntemus ja hallitseminen mielletään käsitteiden hallitsemiseksi. Vaikka esimerkiksi taiteilijan velvollisuus on todentaa käsitteet sillä, että kykenee jopa ylittämään ne ja nousemaan niiden yläpuolelle. – ”Todellisuus on käsitteiden yläpuolella.”* Taito, osaaminen ja taide mielletään lähinnä tavoitteeksi, joka on saavutettava ja hallittava tarkoin määriteltyjen lukuvuosien ja tenttien mukaisesti. Mahdollisimman nopeasti, jotta voi menestyä kaupallisuuden määrittelemän arvomaailman mukaisesti. Olemme luoneet oppimisympäristön, joka on ehdollistanut meidät ajattelemaan, että välimatka ”taitoon” on välttämättömän pahan sanelema tuskallinen pikajuoksu, josta puuttuu sisällön oivaltamisen ilo.

Kiinalaisen sananlaskun mukaan ensimmäinen askelmasi on viimeinen askelmasi. – Ensimmäisen askelman päämäärä ei ole viimeinen askelma, vaan askelman sisällön oivaltaminen. Orgaaninen oivaltaminen johtaa vääjäämättä eteenpäin. Sisältäpäin ohjattuna. Jokainen matkanteon askelma on itsessään täydellinen päämäärä ja taito. – Elämän päämäärä ei ole kuolema, vaan elämän jokainen päivä. Sisältö.

Helsingissä 19.4.2000 Tanssija ja liikkeen tutkija Jaana Vähä-Antila (nyk. Vähä-Antila-Nieminen)

* Thich Nhat Hanh kirjassaan elävä buddha, elävä kristus. Wsoy 1997.

Jaana Vähä-Antila-Nieminen
Kirjoittaja on tanssija, koreografi, liikkeen tutkija ja tanssinopettaja. 90-luvun puolenvälin Suomeen paluumuuttaja. Opiskellut laajasti tanssin eri tekniikoita itsenäisten ja selektiivisten opintojensa lisäksi mm. London Contemporary Dance School´ssa (1986/87-90) Lontoossa ja Merce Cunningham Studiossa (1992-93 Daily Program) New Yorkissa. Kokeellisia produktioita.

Jaanalle tanssi on käytännön filosofiaa; ihmisen ruumiin liikkeen ja henkisen kulttuurin tietotaitoperimää. Viime vuosina työskentely on ollut improvisaatiolähtöistä. Jaanaa kiinnostaa tanssitaiteen estetiikan avartuminen ja moniarvoistuminen.

Hän on ulkomailta paluumuuttaja, mikä on ratkaisevasti avannut hänen tietoisuutensa moniarvoisuuden, eli arvoprosessien merkitykselle kulttuuriympäristössä tanssitaiteen, ihmisen ruumiin liikkeen kautta.

”Opetustyötä en ajattele erilliseksi karsinaksi tanssitaiteessa, vaan se on ikään kuin yksi tila, näyttämö, missä tanssi; tanssitaide tapahtuu ja todentuu. Ja hyvin usein se on tanssitaiteen tiloista kaikkein spontaanein, inspiroivin ja uutta synnyttävin ja luovin! Itseäni kiinnostaa ihminen ja ihmisyys. Paljas, riisuttu ihmisyys. Liikkeellisesti tämä tarkoittaa koreografista riisumista. Tanssi on liikettä, elämä on liikettä. Me kaikki olemme elämässä tapahtuvaa liikettä. Tutkin tanssissani ja liikkeessään elämää; itseäni ja ympäröivää maailmaa; ympäristöä. Liikkeellinen ilmaisuni ja estetiikkani tavoittelee jotakin aidosta ihmisyydestä kumpuavaa; luonnollista ilmaisua, joka ei niinkään pyri synnyttämään erilaisia mielikuvia, vaan päinvastoin – pyrin liikkeelliseen alastomuuteen, mielikuvien riisumiseen ihmisyyden ja ihmisen ruumiin liikkeen ympäriltä. Minua kiinnostaa ihminen. Ihminen osana ympäristöä ja ympäristö osana ihmistä. Paljas ja paljastettu IHMINEN. Etsin ihmisyyttä, sen ydinolemusta, mitä maailmassa läsnä oleminen voi olla.”

www.bodymindmoving.fi