Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


14.12.2006   |   Sanna Rekola

Vientiä ja valintoja

Sanna Rekola / Tanssin Tiedotuskeskus – Hanna Pajala-Assefan keskustelunavaus liittyen tanssin viennin edistämiseen on erittäin tervetullut. Aihe on vaikea, sillä asiaan erottamattomasti liittyvästä valintojen tekemisestä ei juurikaan ole kentällämme julkisesti keskusteltu. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että valintoja, myös laatuun perustuvia, tehdään jatkuvasti. Niin myös Tanssin Tiedotuskeskuksessa.

Alkuun pari selventävää sanaa IETM-kokouksen valmistelusta sekä mobile.dance-tapahtuman ohjelmiston valintaprosessista.

Tieto IETM-kokouksesta tuli myöhään sekä kokousjärjestelyjen että rahoituksen hankkimisen kannalta. Kokouksen vastaava järjestäjä Teatterin Tiedotuskeskus kutsui koolle 17.1.2006 tapaamisen, jossa suomalaiset IETM-jäsenet keskustelivat käytännönjärjestelyistä. Samalla päätettiin, että kokouksen yhteyteen toteutetaan IETM:n normaalin käytännön mukaisesti esitysohjelmisto.

Kun IETM-kokouksen järjestäminen Helsingissä oli varmistunut, Tanssin Tiedotuskeskus ja muut verkoston suomalaiset tanssin alan jäsenet kokoontuivat Aleksanterin teatterissa 1.2.2006. Kokouksen aiheena oli tanssiohjelmiston toteuttaminen.

Riittävän rahoituksen löytäminen todettiin aikatauluista johtuen haastavaksi. Keskustelun aiheeksi nostettiin myös erillisen ohjelmistovalintoihin keskittyvän ryhmän perustaminen. Siihen ei kuitenkaan todettu olevan tarvetta. Yhteisesti päätettiin, että järjestelyistä ja ohjelmistovalinnoista vastaisi Tanssin Tiedotuskeskus, siitä huolimatta, että taloudellisen vastuun joutuisivat todennäköisesti kantamaan ohjelmistoon valittujen esitysten tuottajatahot.

Tanssiohjelmiston toteutuksesta ja Tanssin Tiedotuskeskuksen roolista myös ohjelmistovalintojen tekijänä kerrottiin muun muassa helmikuun lopulla Helsingissä järjestetyssä aluekeskusten tapaamisessa. Samoin asiasta puhuttiin eri ryhmien ja taiteilijoiden kanssa kevään aikana käydyissä lukuisissa keskusteluissa. Myös Hanna Pajala-Assefan mainitsemien kolmen ryhmän kanssa keskusteltiin toukokuussa.

Hanna Pajala-Assefa kysyy ketä palvelemaan ja kenen intressejä huomioon ottaen ohjelmisto oli tehty. Vastaus on yksinkertainen: ohjelmiston kokoamisella pyrittiin palvelemaan sekä IETM-kokouksen osallistujia että suomalaista tanssitaidetta.

IETM:n hallitus on useassa palautekeskustelussaan todennut, että parhaat ohjelmistokokonaisuudet ovat sellaisia, joiden sisältö on syntynyt rankkojenkin valintojen seurauksena. Samoin Tanssin Tiedotuskeskuksen haastattelemat neljä IETM:ään osallistunutta kansainvälistä tuottajaa korostivat valintojen tekemisen tarpeellisuutta. Oleellista on, että valintojen tekijä myös ilmoitetaan selkeästi, sillä tämä helpottaa ammattikatsojan orientoitumista. Hanna Pajala-Assefan mainitsema kuvitteellinen ranskalainen tuottaja toisin sanoen arvostaa sitä, että Suomessakin joku luotettava taho tekee alustavia valintoja. (Kyseiset haastattelut tehtiin mm. mobile.dance-tapahtuman toteuttamisen arviointia silmällä pitäen.)

Tanssin Tiedotuskeskuksen näkemyksen mukaan mobile.dance-tapahtuman tuottamat kansainväliset esiintymistilaisuudet ovat lisääntynyttä näkyvyyttä koko suomalaiselle tanssitaiteelle, vaikka ne luonnollisesti ensikädessä hyödyttävät yksittäisiä ryhmiä tai koreografeja. Valintojen tekeminen ei siis mielestämme ole Tanssin Tiedotuskeskuksen perustehtävän vastaista.

Itse asiassa suurin osa toimintaamme edellyttää sisältöihin perustuvia valintoja. Esimerkiksi tilastointiin ja Tanka-tietokantaan liittyvät valinnat (Kuka on ammattilainen? Mikä on taidetanssia?) eivät vain ole niin näkyviä ja tiukkoja kuin kansainväliseen promootiotyöhön ja varsinkin viennin edistämiseen liittyvät. Valintoja on kuitenkin väistämättä tehtävä. Se ei ole helppoa sen paremmin valintojen tekijälle kuin niiden kohteeksi joutuvillekaan.

Valintojen tekeminen luonnollisena osana Tiedotuskeskuksen toimintaa johtuu myös siitä, että Tiedotuskeskus ei ole samalla tavalla edunvalvontajärjestö kuin vaikkapa Suomen Tanssitaiteilijain Liitto. STTL valvoo jäsenistönsä etuja tasapuolisesti ja tarjoaa kaikille samat peruspalvelut. Tanssin Tiedotuskeskus ei sen sijaan millään voi palvella kaikkia kaikissa asioissa tasapuolisesti, eivätkä Tiedotuskeskuksen säännöt edes velvoita siihen. Silti voimme edistää laajasti suomalaisen tanssitaiteen asemaa ja kehitystä.

Käsitys siitä, että Tiedotuskeskus olisi muuttumassa vain muutaman koreografin tuotantoyksiköksi, ei pidä paikkaansa. Tiedotuskeskuksen vientihankkeen puitteissa ei toimita kenenkään tuottajana. Lisäksi viennin edistämistyö on vain osa Tiedotuskeskuksen kansainvälistä työtä, joka sekään ei ole syrjäyttämässä Tiedotuskeskuksen keskeistä perustoimintaa eli kotimaahan suuntautuvaa työtä.

Kaikista näistä seikoista on keskusteltu tämän vuoden aikana Tanssin Tiedotuskeskuksen oman strategiaprosessin yhteydessä. Myös Tiedotuskeskuksen hallitus on todennut valintojen tekemisen olevan edellytys menestyksekkään kansainvälisen promootiotyön tekemiselle. Samoin mahdollisesti lisääntymässä oleva viennin edistäminen on nähty luontevana osana Tiedotuskeskuksen kansainvälistä toimintaa.

Vienti on kuitenkin ollut kentän ykköspuheenaihe viimeisen vuoden ajan, kuten Hanna Pajala-Assefa toteaa. Syynä tähän on kolmen ministeriön vuonna 2005 käynnistämä kulttuurivientihanke, jonka puitteissa valmistellaan parhaillaan kansallista kulttuurivientistrategiaa. Hankkeen vetäjätahot ovat alusta alkaen nähneet, että taiteen tiedotuskeskukset ovat viennin edistämisen kannalta keskeisiä toimijoita. Niinpä kulttuurivientihanke on syksyn ajan työllistänyt kaikkia taiteen tiedotuskeskuksia taiteenalakohtaisten vientistrategioiden laatimisen muodossa.

Olemme Hanna Pajala-Assefan tavoin sitä mieltä, että lyhytnäköinen viennin edistäminen ei saa määrittää liiaksi tukipolitiikkaa, oli kyse sitten kotimaan toimintaan tarkoitetuista apurahoista tai kansainvälisen toiminnan avustuspäätöksistä. Tämä näkökanta on tuotu selkeästi esiin niin tanssitaiteen vientistrategiatekstissä kuin niissä lukuisissa kulttuurivientistrategiaa valmistelevan työryhmän keskusteluissa, joihin olemme vuoden aikana osallistuneet.

Tanssin Tiedotuskeskus on asiantuntijaorganisaatio, jossa kansainvälistä työtä tehdään kulloinenkin konteksti huomioon ottaen. Kuten Hanna Pajala-Assefa toteaa, meillä on laaja-alainen ammattikenttä, jonka laadukkaille ja kiinnostaville teoksille on varmasti monenlaista katsojaa ja ottajaa. Juuri tästä syystä Tanssin Tiedotuskeskuksen vientihankkeen ja kansainvälisen työn edellyttämät valinnat tehdään tapauskohtaisesti.

Mahdollisesti yhä lisääntymässä oleva kansainvälinen työ tulee vaatimaan Tiedotuskeskukselta entistä enemmän sisältöön perustuvia valintoja. Siksi meidän on jatkuvasti kehitettävä valintaprosessejamme ja oltava kriittisiä toimintamme suhteen. Tämäkin vuoksi on hyvä, että Hanna Pajala-Assefa nosti asian esille. Hyvistä tarkoitusperistä ja perustelluista näkemyksistä huolimatta on selvää, että tehdyt valinnat voivat olla enemmän tai vähemmän onnistuneita. Siksi tehtyjä valintoja voi ja pitääkin kritisoida, niiden oikeellisuus voidaan aina kyseenalaistaa.

Tanssin Tiedotuskeskuksen puolesta
Toiminnanjohtaja Sanna Rekola