Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


11.11.2006   |   Veli Lehtovaara

Merkintöjä: Vilnan taivaan alla

Veli Lehtovaara – Matkustaminen kahden paikan välissä sen sijaan, että matkustaisi paikasta toiseen on jollain lailla vapauttavaa. Ehkä se on tila, joka syntyy ajan tehdessä mutkan ja kiertyessä itsensä ympäri. Ihminen jää lenkin sisälle ja risteyskohta on lähtemisen tai saapumisen hetki.


Varhain aamulla kaksi viikkoa sitten istuin Hämeentien varrella odottaen bussia lentokentälle. Olin edelleen flunssassa ja väsynyt viime hetkeen jääneistä matkavalmisteluista. Oli kulunut vain reilut viisi vuorokautta siitä kun Soile Lahdenperän koreografian Myrskyn ja myötätuulen terraario viimeinen esitys oli päättynyt Zodiakissa. Nyt oli alkamassa uusi projekti toisessa ympäristössä ja eri ihmisten kanssa.

Saavuin Vilnaan lauantai aamupäivästä, joten minulla oli pari päivää aikaa asettua. Jenna Rignel oli saapunut kaupunkiin perjantaina ja Eero Vesterinen saapui sunnuntaina. Projektin koolle kutsujat Andrius Katinas ja Maria Sofia Saivosalmi-Katinas olivat olleet Liettuassa jo pidempään. Maanantaina koko työryhmä tapasi ensimmäisen kerran. Kahdeksanhenkiseen työryhmään kuuluvat edellä mainittujen lisäksi Siga Mikalauskaite, Raimonda Gudaviciute ja Patras Lisauskas.

Nyt harjoituksia ja oleskelua Vilnassa on kertynyt kaksi täyttä viikkoa. Harjoittelemme neljästä viiteen tuntia päivässä ja viitenä päivänä viikossa. Sunnuntai ja maanantai ovat vapaata aikaa. Hostellilta harjoituspaikalle kävellessä kuluu päivittäin noin 50 minuuttia suuntaansa.

Kävelemisestä on tullut oma hetkensä. Aluksi se oli siirtymistä paikasta toiseen, mutta nyt se tuntuu lähinnä tilalta kahden paikan välissä. Tilalta, jossa voi viettää aikaa. Kävely antaa rytmin ajatuksille, keskusteluille ja myös hiljaisuudelle, silloin kun ei ole mitään sanottavaa. Matkustaminen kahden paikan välissä sen sijaan, että matkustaisi paikasta toiseen on jollain lailla vapauttavaa. Ehkä se on tila, joka syntyy ajan tehdessä mutkan ja kiertyessä itsensä ympäri. Ihminen jää lenkin sisälle ja risteyskohta on lähtemisen tai saapumisen hetki. Matkustaa – punoa aikaa.

Yhtenä aamuna harjoituksiin kävellessämme Eero puhui kuohkeuden ajatuksesta. Siitä, että asioiden välillä kuuluu olla ilmaa oli kyse sitten tanssista tai olemisesta muutoin. Jatkan ajatusta. `Pitää väliä´ on joskus edellytys sille, että voi olla välitön. Välittäminen ilman väliä, on hankalaa. Toisaalta välittäminen välimatkan ollessa pitkä saattaa olla vielä hankalampaa. Ehkä tämä kirjoitus ja sanaleikki välittää jotain siitä minkälaista on olla Vilnan taivaan alla. Ja jos ei, niin väliäkö tuolla.

Tänään on lauantai ja harjoitukset alkavat vasta iltapäivällä. Maria kävi hetki sitten huoneen ovella ilmoittamassa, että menemme ehkä uimaan ja saunoman harjoitusten jälkeen. Se tuntuu hyvältä ajatukselta. Huone on hieman viileä ja mieleni tekisi käpertyä peittojen alle sen sijaan, että pian kerään tavarat ja lähden harjoituksiin.

Risteyskohdat ovat joskus vaikeita. Ristiriita ei ole kuitenkaan järin suuri, sillä harjoitukset ovat olleet poikkeuksetta haastavia ja uutta avaavia. Tunne siitä, että on mukava mennä harjoituksiin on todella paljon. Tämä on jo toinen sellainen projekti peräkkäin, jossa tuo tunne on läsnä.

Merkintöjä-palstalla Veli Lehtovaara ja Panu Varstala kirjoittavat elämästään ja ajatuksistaan Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen opiskelijoina.