Tanssitaiteen verkkolehti

KOLUMNIT JA ESSEET


12.01.2006   |   Veli Lehtovaara

Merkintöjä: Kulminaatiopiste

Veli Lehtovaara: Takana on syksy ja edessä on kevät. Niiden välissä on hyvin rauhaisa paikka, tasapainopiste. Jos olette koskaan kiivenneet korkealle vuorelle tiedätte mitä tarkoitan.


Kulminaatiopiste

Makaan sängyllä, on keskiviikko. Takana on syksy ja edessä on kevät. Niiden välissä on hyvin rauhaisa paikka, tasapainopiste. Jos olette koskaan kiivenneet korkealle vuorelle tiedätte mitä tarkoitan. Kiipeämiseen tarvitsee keskittyä ja mitä väsyneempi sitä enemmän. Huippu tulee yllättäen ja hetken on hiljaista, ei halua edes hengittää. Siinä on jotain tanssillista, pidäke – hyvin pieni tasainen kohta.

Loma, joka on vain kaksi viikkoa asetti tiettyjä ehtoja. Jos ajattelee sitä tietyn pituisena lentokoneiden kiitoratana, jolle täytyy laskeutua ja jolta täytyy myös nousta uudestaan, niin on syytä ottaa huomioon tiettyjä seikkoja. Näitä ovat lähestymisnopeus, suunta ja koneen massa.

Jos lähestyy Helsinki-Vantaan lentokenttää MD-11 koneella Lahdentien suuntaisesti ja kiitorata asettuu itä-länsi-suuntaisesti Kehä III:a seuraillen, saattaa laskeutuminen tuottaa vaikeuksia. Myös lähestymisnopeuden suhde koneen massaan on otettava huomioon jarrutusmatkaa arvioidessa. Työhön uppoutuneena ja omistautuneena saattaa kadottaa suuntavaiston ja arviointikyvyn. Mitä väsyneempi on sitä vaikeampaa on arvioida omaa rasittuneisuuden tilaa ja vauhtia – massaa ja nopeutta.

Loukkaantumisista toipuminen tapahtui jälkikäteen ajatellen vauhdikkaasti, mutta vaati ja vaatii yhä malttia. Muutama viikko ennen lomaa tuntui siltä, että on pakko ajaa kahta kymppiä moottoritiellä tai muuten tippuu joku oleellinen osa koneesta. Tässä oli kenties se seikka, joka auttoi lomalle laskeutumisvaiheessa. Nopeus oli sopiva ja suunnan oli ehtinyt miettiä ja tarkistaa jo moneen kertaan.

Tietysti viikon verran lomailtuani täytyi mennä telinevoimistelusaliin jumppaamaan ystävien kanssa ja venäyttää vanha vamma uudelleen. Onneksi on lomaa jäljellä. Kahden viikon kiitorata saattaa olla yllättävän pitkä.

—–

On torstaiaamu ja kello on 9:51. Vein vanhempani töihin ja pian matkaan mökille lämmittämään saunan hyvän ystäväni kanssa. On viimeinen päivä, jonka vietän kotiseudulla Keski-Suomessa. Tunnen kipuja kehossa, ikään kuin jotain haluaisi tulla ulos ja mieleni on levoton. En jaksa olla toimeton. Mieleni tekee vieriä. Jos olette koskaan laskeutuneet korkealta vuorelta tiedätte mitä tarkoitan. Rinne viettää, väsymys on taittunut ja tasapainopiste on ohitettu. Tekee mieli hengittää ja juosta.

Merkintöjä-palstalla Veli Lehtovaara ja Panu Varstala kirjoittavat elämästään ja ajatuksistaan Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen opiskelijoina.