Tanssitaiteen verkkolehti

KUUMA PERUNA


10.06.2006   |   Alpo Aaltokoski

Kuuma peruna VI: Mitä mieltä Suomen Kansallisbaletin nykytilasta? Alpo Aaltokoski vastaa

Kuuma peruna”Auli Räsäsen esittämän vertailun pyrkimyksenä on ilmeisesti vaalia 60- luvulta 80-luvulle asti tanssin kenttää vaivannutta keskustelutyyliä, jossa toista lajia halveksittiin pyrkimyksenä kohottaa oman lajin profiilia. En usko, että tämä provokaation siemen lankeaa enää 2000-luvulla kovinkaan kasvukykyiseen maaperään.”


Auli Räsänen on tulkinnut oudosti Helsingin Sanomien keskustelupalstalle kirjoittamani jutut. En halua kokonaan toistaa aiemmin kirjoittamaani koska kirjoitukseni on julkaistu myös tässä tanssin verkkolehdessä, josta esittämäni näkemykset ovat helposti tarkistettavissa.

Tiedoksi Räsäselle, että baletin kenttä kuten itse lajikaan eivät ole minulle täysin vieraita kuten hän arvelee.

En ole kiistänyt, etteikö Kansallisbaletin ohjelmistossa olisi nähty Suomen parhaisiin kuuluvien koreografien teoksia. Enkä myöskään ole vähätellyt tradition merkitystä ja tärkeyttä, tai keksinyt taiteellisia ongelmia baletin kentälle kuten hän väittää. Olen vaatinut Kansallisoopperan nykytanssiohjelmistoon monipuolisempaa näkyä suomalaisesta nykytanssista ammattikoreografien tekemänä. Kansallisbaletin tehtävänä on esitellä myös suomalaista nykytanssin huippua, kuten baletin johtaja itsekin on todennut.

En ole liioitellut suomalaisen nykytanssin kansainvälistä kiinnostavuutta, pikemminkin päinvastoin.
Tanssin Tiedotuskeskuksen keräämät tilastot ulkomailla toteutuneista esityksistä ovat uskoakseni totta. Tilastot eivät kuitenkaan kerro sitä, kuinka paljon kysyntää todellisuudessa on. Tiedän, että kysyntää on paljon enemmän. Valitettavasti moni esitys jää kuitenkin toteutumatta puuttuvien vientitukien sekä vierailujen käytännön järjestelyistä aiheutuvien kustannusten ja lisätyövoiman palkkaamiseen tarvittavien resurssien johdosta. Toivottavasti tähän tulee helpotusta kun OPM:n kulttuurivientiyksikkö saa toimintansa päivitettyä ja Tanssin Tiedotuskeskuksen yhteyteen perustettu vientiyksikkö saa tarvitsemansa rahat toiminnan täysipainoiseen käynnistämiseen. Mikäli nämä toteutuvat toivotulla tavalla tulevat lähivuosina nykytanssimme ulkomaiset vierailuesitykset moninkertaistumaan.

Räsänen visioi joistain ihmeen ”aaltokoskislaisista”. Ihmettelen ketä he mahtavat olla? Tiedän, että tanssin kentällä on fiksuja, itsenäisesti ajattelevia taiteilijoita ja toimijoita, joilla ei ole tarvetta kuulua johonkin lahkoon pönkittääkseen omia näkemyksiään. On surullista, jos emme vieläkään osaa keskustella tanssin asioista asiallisella linjalla. Miksi vaalia vanhaa hajota-ja-hallitse -keskustelukulttuuria, jossa henkilösuhteet ja henkilökohtaiset mieltymykset erilaisine valtapyrkimykseen sekoittuvat keskenään. Usein sen kaltaisessa keskustelussa itse keskustelun ydin katoaa.

Ilmeisesti on vaikea uskoa, että ongelmista voitaisiin keskustella ilman, että olisi ns. oma lehmä ojassa. Kirjoitukseni lähtökohtana eivät ole itsekkäät pyrkimykset kuten Räsäsen heitoista voi ymmärtää. Keskusteltuani myös muutaman Kansallisbaletin tanssijan, sekä heitä kouluttavan pedagogin kanssa, sain kuulla, että kirjoitukseni on otettu asiallisesti vastaan. Keskustelun avaus on koettu hyväksi ja tarpeelliseksi, eikä suinkaan hyökkäyksenä balettitaidetta kohtaan.

Oli yllättävää lukea Räsäsen näkemyksiä klassisen baletin tekniikan kaikkivoipaisuudesta sekä hänen suhtautumisestaan nykytanssiin. Toiveeni eri tanssilajien arvottamisesta ja vastakkainasettelusta taisi olla turhan optimistinen kun valtalehden pääkriitikollakin on vielä tänä päivänä sellainen asenne, että klassisen baletin tekniikka on kaiken taidetanssin perusta. Nykytanssin hän näkee epämääräisenä lattialla kierimisenä ja makaamisena.

Räsäselle balettitekniikka näyttääkin olevan itseisarvo. Kaivatessaan baletin tanssijoille esitettäväksi haastavia nykytanssiteoksia hän ilmeisesti tarkoittaa balettiteknisesti haastavia. On huolestuttavaa jos nk. pääkriitikkomme pystyy näkemään ainoastaan yhden lajin vaatiman virtuoosisen taidon. Jalan korkea nosto tai vaivattomalta näyttävä hyppy on taitoa. Samankaltaisesta taidosta on kysymys myös luontevan sulavalta näyttävästä alasmenosta lattialle sekä siellä liikkumisesta. Esimerkiksi arkisen tavalliselta näyttävä läsnäolo näyttämöllä vaatii esiintyjän taitoa, jota on opiskeltava. Räsäsen esittämän yksipuolisen ja tarkoitushakuisen vertailun pyrkimyksenä on ilmeisesti vaalia 60- luvulta 80-luvulle asti tanssin kenttää vaivannutta keskustelutyyliä, jossa toista lajia halveksittiin pyrkimyksenä kohottaa oman lajin profiilia. En usko, että tämä provokaation siemen lankeaa enää 2000-luvulla kovinkaan kasvukykyiseen maaperään. Alan koulutuksen ansiosta tanssitaiteemme määrällinen kasvu ja korkea taso ovat tehneet tehtävänsä.

Perustellessaan näkemystään baletin ylivertaisuudesta hän hakee tukea mm. Pina Bauschin ja Anna Teresa De Keersmaekerin taiteesta. Räsäsen mielestä he perustavat työnsä klassiseen balettiin. Mitähän tästä väitteestä itse Bausch ja Kersmaeker mahtaisivat ajatella? On aivan eri asia perustaa taiteellinen työnsä klassiselle baletille kuin se, että käyttää myös balettitekniikkaa osaavia nykytanssijoita teoksissaan, tai että tanssijat pitävät kuntoaan yllä treenaamalla myös balettitekniikkaa. Nykypäivänä tanssijat treenaavat baletin lisäksi mm. punttisalilla, lenkkeilevät, joogaavat jne, eikä ne kuitenkaan tee heistä kyseisten lajien ammattilaisia. Vastaavasti myös nykytanssissa ja baletissa on kyse erilaisista ilmaisumuodoista joita täytyy opiskella.

Räsäsen mainitsemat Forsythe ja Kylián perustavat työnsä nimenomaan klassiselle tekniikalle, ja he myös luovat teoksensa klassisille tanssijoille. Luonnollisestikin klassiset tanssijat ovat heidän teostensa parhaita esittäjiä. Tämän vuoksi teoksia on myös helppo kierrättää balettitalosta toiseen.
Klassisen- ja nykytanssin ammattilaiset kyllä tietävät eri tekniikoiden ja tyylien eron ja osaavat myös arvostaa sitä erityisosaamista, jota ne vaativat. Tämä tietämys on myös yksi kollegoiden työn arvostuksen perusta. Nämä erot näyttäytyvät myös esityksissä, jos ne osaa nähdä ja haluaa myöntää. Tähän Räsänen itsekin taisi viimeksi hienotunteisesti viitata kritiikissään NOKO -illan ohjelmassa olleen Tommi Kitin teoksen kohdalla.

Klassinen tanssija on kouluttautunut nimen omaan baletin ja sen estetiikan hallintaa vaativien teosten esittäjäksi. Ja nykytanssin ammattilainen on kouluttautunut omaan erityisalaansa. Vaatii vuosien työn, että huippuunsa treenattu ja viritetty klassinen tanssija pystyisi uskottavasti esittämään vaativia nykytanssiteoksia, jotka eivät perustu klassiselle tekniikalle. Ihminen ei ole kone. Vertailun vuoksi voi ottaa esimerkiksi vaikkapa oopperalaulajan. Kuinka uskottava hän olisi esimerkiksi jazz- tai rocklaulajana? Tätä samaa kysymystä sivusi avoimen rehellisesti myös Kansallisbaletin tanssija Marjaterttu Willman-Matosic omassa kirjoituksessaan.

Räsäsen käsitys tanssijan ja koreografin työnkuvasta jää epäselväksi. Hän sanoo ”ettei baletin osaaminen poista balettitanssijoilta kykyä ottaa haltuunsa nykytanssin vaatimuksia, eihän se poista sitä koreografeiltakaan”. Koreografin ammatti vaatii aivan erilaista osaamista kuin tanssijan ammatti, vaikka jotkut koreografit myös itse tanssivat. Räsänen ilmeisesti tarkoittaa nykybaletteja sekä juuri niitä koreografeja, joiden työn perusta on klassinen baletti sekä siihen perustuva liikeajattelu, tällöin taiteellisen päämäärän saavuttamisen kannalta on etua jos koreografin ja tanssijan liikeajattelu lähtevät samalta pohjalta. Ikään kuin Räsänen ei tuntuisi ymmärtävän, että suurin osa nykytanssista perustuu tyystin toisenlaisille ajatuksille liikkeestä ja jotka vaativat yksinkertaisesti erilaista osaamista kuin baletti. Kyseessä on todellakin erilaiset liikeilmaisun muodot!

Teatterikorkeakoulusta valmistuu nykytanssin taitajia. Räsänen onkin useaan kertaan kehunut esimerkiksi Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmää maan parhaaksi nykytanssiryhmäksi. Ryhmän tanssijat ovat kahta lukuun ottamatta valmistuneet Teatterikorkeakoulusta (Teak). Hän on kiittänyt useiden koreografien mm. Kvanströmin, Kitin ja Saarisen teoksissa tanssivia Teakista valmistuneita tanssijoita. Teakista valmistuu myös persoonallisia koreografeja, jotka luovat ja kehittävät omanlaistaan tanssitaidetta ja nauttivat arvostusta kotimaan lisäksi myös ulkomailla. Tätä taustaa vasten ihmettelenkin Räsäsen nykytanssikenttään ja koulutukseen kohdistuvaa kritiikkiä sekä sen epäjohdonmukaisuutta.

Räsänen haluaa siirtää keskustelun pois esittämästäni epäkohdasta kehottamalla minua ja tanssin kenttää puuttumaan valtionosuusjärjestelmän (VOS) epäkohtiin. Olen samaa mieltä Räsäsen kanssa, että järjestelmä ei vastaa tällä hetkellä tanssin kentän tarpeisiin. Ongelmiin on puututtu usean toimijan taholta. Kysymys ei ole yksiselitteinen eikä ongelmia ratkaista niin yksinkertaisella reseptillä kuin mitä hän esittää. Järjestelmän piiriin kuuluu ainoastaan 11 tanssiryhmää, 45 puheteattereita ja 26 orkesteria. Vapaa tanssin kenttä ei edellä esitetystä syystä pysty yksin epäkohtia korjaamaan. Itsekin olen tuonut epäkohdat esille useassa yhteydessä, myös lainsäädäntövaltaa käyttäville kansanedustajille. Lisäkseni suuri joukko muitakin taiteilijoita ja toimijoita on tehnyt työtä epäkohtien korjaamiseksi.

Mahdollisen muutoksen edellytyksenä on, että syntyisi yhteinen näkemys kaikkien järjestelmän ulkopuolella sekä sen piirissä olevien eri taidealojen toimijoiden kesken. Voimme arvata kuinka vaikeaa yhteisen näkemyksen löytyminen eri taidealojen kesken saattaa olla. Instituutiot ja muut järjestelmän piirissä olevat eivät halua luopua saavuttamistaan asemista ja eduista vapaan kentän tilanteen helpottamiseksi. Tuen jakokriteereistä on käyty vuosien saatossa keskustelua, ja mielipiteitä on julkaistu myös Helsingin Sanomissa. Itsekin olen ollut useissa työryhmissä, seminaareissa ja paneeleissa pohtimassa ratkaisua ongelmaan. Järjestelmä ja kriteerit tuen saamiselle ja sen piirissä pysymiselle eivät tunnu olevan niin suuri ongelma tuen piirissä oleville. Ongelman tunnustavat kokonaisuudessaan ainoastaan nk. lainsuojattomat. VOS ei ole myöskään ainoa ratkaisu tanssin kentän rahoitusongelmaan.

VOS:n rinnalle täytyy kehittää joustavampia tukimuotoja, jotka vastaavat tämän päivän tarpeisiin ja tukevat uusia jo syntyneitä ja aikamme tarpeisiin vastaavia toimintamalleja. Jo olemassa olevia ja hyvin toimivia tukimuotoja kuten ensemble- ja harkinnanvaraista tukea on edelleen kehitettävä. Miksi OPM ei panostaisi hyväksi koettuun; näille momenteille pitäisikin saada kymmenkertainen korotus, jotta ne vastaisivat tämän hetken toiminnan volyymia.

Olen Räsäsen kanssa samaa mieltä myös siitä, että tanssitaiteen arvostelun ja arvioinnin kulttuuri on Suomessa vasta kehittymässä. Hänen mainitsemaansa hyssyttelyä on vähän, mutta lyttäämistä ja tölvimistä sitäkin enemmän. Analyyttisen perusteltu pohdiskeleva arviointi ja keskustelu odottavat vielä tuloaan. Hänen mainitsemansa kateellisuus ei vaivaa tanssin kenttää sen enempää, kuin mitään muutakaan taidekenttää, eikä se ole este ongelmien käsittelylle. Epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin puuttumisen jotkut haluavat valitettavan usein vain tulkita kateellisuudeksi.

Alpo Aaltokoski (Kuva: Ninna Lindström)
Alpo Aaltokoski
Koreografi
Taiteilijaprofessori

Kuva: Ninna Lindström