Tanssitaiteen verkkolehti

ULKOMAILTA


02.02.2010   |   Heli Meklin

Afrikka-sarja: Eräs voodooseremonia

Tärisevän naisen tissit roikkuvat kohti maata. Videokuvaan tätä, enkä tiedä mitä ajattelisin siitä, että kuvaan.

 

 

 


 

AFRIKKA-SARJA

 
Maaliskuusta toukokuuhun 2009 Heli Meklin, Eeva Muilu ja Laura Pietiläinen olivat taiteilijaresidenssissä suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskus Villa Karossa, Beninissä, Länsi-Afrikassa. Tässä sarjassa he kirjoittavat kukin kokemuksistaan ja näyttävät videoita kahden kuukauden matkasta paikkaan, joka pysäytti heidän ulkoisen liikkeensä.

Eräs voodooseremonia

Aamiaisen aikaan residenssiimme Villa Karoon tulee Grand Popossa turistioppaan töitä tekevä Gaston ja kertoo että huomenna olisi läheisessä kylässä kaksosrituaali, jonne hän voisi viedä meidät. Olimme aiemmin keskenämme puhuneet että meitä kiinnostaisi tutustua lisää transsitanssiin ja rummutukseen ja kysymme onko tässä tapahtumassa sellaista. Gaston sanoo että mahdollisesti vähän bongorumpuja, muttei tanssia. Sen sijaan rituaalissa uhrataan eläin.

Läsnä tuntuu olevan jonkinlainen monensuuntainen turismiin liittyvä hankala ajatus, emmekä tiedä ottaisimmeko tarjouksen vastaan. Koko Afrikassa olomme ajan meidän on ollut hankalaa suhteuttaa itseämme erilaisiin tarjouksiin ja kutsuihin, joita useasta suunnasta ja jatkuvasti meille esitetään. Tällä kertaa päätämme osallistua seremoniaan ihan vain siksi että on viimeinen viikkomme Beninissä.

Gaston tulee seuraavana aamuna ja lähdemme mopoilla kohti kylää. Palmunlehtiaidan rajaamasta pihasta kuuluu rummutusta ja meidät ohjataan istumaan sisäpihalle asetetun puunrungon päälle, vastapäätä rummuttavaa ryhmää.

Tuntuu että olemme tulleet esitykseen. Olemme ainoat ”katsojat”. Me länsimaalaiset istumme katsomassa kun afrikkalaiset soittavat rumpuja. Rumpuryhmän takana olevan aidan toiselle puolelle ilmaantuu lisää kyläläisiä jotka osoittelevat ja katsovat meitä, jotka katsomme rummuttajia. He nauravat. Joku ottaa tilanteesta kännykkäkameralla kuvan. Tuntuu vähän kiusalliselta, mutta yritän vain olla jotenkin. Kohta meitä kehotetaan ottamaan valokuvia ja videoimaan.

Keskellä pihaa on kaksospatsas. Molempien patsaskaksosteKaksospatsas ja kanan suussa savuaa tupakka, joiden palamisesta kylän päällikkö huolehtii.

Mies roikottaa kanaa jaloista ympäri pihaa. Hän ottaa kanaa päästä kiinni ja kaataa sodabia, palmuviinaa sen kurkkuun. Tämän jälkeen hän laittaa veitsen kanan avonaiseen nokkaan ja viiltää kaulan puolittain auki. Kana alkaa vuotaa verta ja pyrähdellä ympäri pihaa.

Kana makaa jalkojeni juuressa ja sätkii. Mietin, olisiko se tapettu jos emme olisi tulleet. Mietin myös rannalla kolkattua koiraa, torilla sidottuja kanoja, lehmiä ja kissanpentuja, sekä tunnetta jonka oma kehollinen olemiseni niissä aisti. Mietin myös sitä, kuinka piilotettua tämä kaikki on kulttuurissa jossa minä olen kasvanut.

Nainen pieni vauva selässään vaipuu transsiin. Hän alkaa koikkelehtia ympäriinsä ja vanha, ystävällisen näköinen nainen ottaa hänet kiinni irrottaakseen lapsen hänen selästään. Tämän aikana nainen on kaksinkerroin ja tärisee. Naisen tissit roikkuvat kohti maata. Videokuvaan tätä, enkä tiedä mitä ajattelisin siitä että kuvaan. Sitä ei tunnuta kokevan hankalana.

Kun lapsi on irrotettu, nainen tekee kuperkeikan ja alkaa kieriä maassa. Koen yhtäkkisen kuperkeikan ihmeellisenä tässä yhteydessä ja sen tapahtuminen alkaa naurattaa minua. En saa kuperkeikkaa enkä roikkuvia tissejä mielestäni ja pohdin miksi jotkin yksityiskohdat jäävät joskus niin selkeästi mieleen.

Nainen puetaan vaaleaan asuun ja hänen naamaansa laitetaan valkoista jauhoa. Tässä kohtaa muistan tarinan haaksirikkoutuneesta kokaiinilastista, joka saapui Beninin rannikolle ja päätyi käytettäväksi samaiseen tarkoitukseen. Samalla hetkellä muistan, ettei tässä seremoniassa pitänyt olla transsitanssia eikä oikeastaan rumpujakaan.

Muistan residenssikollegani Jannen sanoneen, ettei täällä Afrikassa mikään tunnu olevan sitä miltä se näyttää. Nyt en ole varma missä olemme mukana. En epäile, etteivätkö kaikki olisi tosissaan siinä mitä tekevät juuri nyt ja etteikö se olisi merkityksellistä. En kuitenkaan tiedä missä suhteessa ja mitä, on meille turismimielessä räätTranssitanssiälöityä ja mikä olisi tapahtunut ilman läsnäoloammekin. Toisaalta, alan olla epävarma kuinka paljon ja suhteessa mihin näillä lähtökohdilla on merkitystä.

Rummutus ja tanssi jatkuvat. Tässä vaiheessa ei tunnu enää niin paljon jakoa katsojiin ja esiintyjiin, enkä koe itseäni erityisen ulkopuoliseksi. On jonkinlainen kokonaistilan tunne, että tässä kaikki nyt olemme. Muistan taas, miksi tanssiminen ja rummuttaminen on niin hienoa. Rytmi ja liikkuminen vaikuttavat perustavanlaatuiselta elementiltä olemisen kokemisessa.

Mietin miltä tämä näyttäisi, jos katsoisin tätä videolta Suomessa. Kuvassa näkyvät saviseinäiset talot ja hiekan peittämä pihapiiri näyttäisivät jollekin sellaiselle ”afrikkalaiselle”, jota voitaisiin seinien, lattian ja katon rajaamassa sisätilassa kummastella. Sanoisimme, että ”onpas eksoottista” tai että ”jossakin on tuollaista”.

Tällä hetkellä on toisin. Meille tarjotaan sodabia. Juon sen mielelläni ja samalla mietin miltä kanasta tuntui juoda sitä.

Kohta meille tarjotaan tuota kanaa, joka on keitetty rummutuksen ja transsin aikana. Sanomme että olemme kasvissyöjiä.

Olemme lähdössä takaisin ja käymme kättelemässä kylän päällikön vielä. Hän sanoo että rakastaa minua. Sanon että ”tiedän”.

Ennen kuin lähdemme, meiltä kysytään haluaisimmeko transsiin. Sanomme että emme halua. He sanovat että he voivat helposti laittaa meidät transsiin jos haluamme kokeilla. Sanomme että emme halua nyt kokeilla.

Keskipäivä lähestyy ja on kuuma.

 

Heli Meklin
 

Heli Meklin, Eeva Muilu ja Laura Pietiläinen työskentelevät itsenäisinä taiteilijoina ja ovat yhdessä kiinnostuneita pohtimaan olemista ja havaitsemista kos kevia kysymyksiä. He hakeutuvat itselleen uusiin ympäristöihin asettuakseen hienovaraisemmin suhteeseen vieraan ja totutun kanssa sekä kokeakseen olosuhteiden vaikutuksen asioiden ilmenemiselle.