Tanssitaiteen verkkolehti

ULKOMAILTA


16.02.2009   |   Pauliina Silvennoinen

Matkustamisen kauneudesta

Maailmalla seikkaillessa mieleni täyttyy arjesta selviytymisen yksinkertaisilla asioilla. Ns. pienemmät ongelmat kaikkoavat ja paljastavat hälvetessään selkeämmän kuvan itsestä. Uusia kulttuureja ihmetellessä oma tausta piirtyy esille selkeänä. Urbaanin Berliinin viidakko tarjoaa minulle samanlaisen kokemuksen kuin sähkötön torppa keskellä itäsuomalaista havumetsää: ymmärrän, että elämän jatkumiseen tarvitaan vain lämmin yösija ja ruokaa.


 

 

 

Pauliina Silvennoinen matkalla

16.1.2009

Matkustamisen kauneudesta

Maailmalla seikkaillessa mieleni täyttyy joka kerta arjesta selviytymisen yksinkertaisilla asioilla. On löydettävä yösija ja ruokakauppa, opittava paikallinen rytmi ja selvitettävä pyykinpesumahdollisuus sekä tapa liikkua paikasta toiseen. Arjen konkreettisten kysymysten vallatessa ajatustilaa saan tilaisuuden leikkiä olevani tekemisissä vain sellaisten asioiden kanssa, jotka ovat välttämättömiä hengissä pysymiselle. Auringonvalo, puhdas vesi, kuohkea multa, vedenpitävä asuinsija ja hyvät työkalut sekä saalistusvälineet. Nautinnollisen selkeää!

En kuitenkaan ole selvitymisretkellä koskemattoman luonnon keskellä, vaan Berliinissä, nykyaikaisessa kansainvälisessä kaupungissa. Berliini tarjoaa kävijälleen laajaan skaalan kaikkea sitä, mitä ihminen on vuoteen 2009 mennessä onnistunut keksimään. Nykyihmisellä on ilmiselvästi ollut paljon aikaa kehittää itseään ja ympäröivää maailmaa. Haasta Berliini mitä mielikuvituksellisimmilla kysymyksillä ja tulet huomaaman, että se kykenee vastaamaan haasteisiin erinomaisesti.

Urbaanin kaupunkiyhteiskunnan keksintöjen viidakko tarjoaa minulle samanlaisen kokemuksen kuin sähkötön torppa keskellä itäsuomalaista havumetsää: ymmärrän, että elämän jatkumiseen tarvitaan vain lämmin yösija ja ruokaa.

Nuo kaksi, lämmin yösija ja ruokaa, minulla on aina ollut. Niin myös monella muulla länsimaisen nyky-yhteiskunnan kasvatilla. Olen onnellisessa asemassa, kun energiani ei mene olemassaoloni peruselementtien kanssa taistelemiseen, vaan valintojen tekemiseen. Toki minun ja muiden aikalaisteni elämään sisältyy lukuisia muita elämän laatuun vaikuttavia esteitä ja tekijöitä, mutta myös valinnanmahdollisuuksia.

Valinnanmahdollisuus on ylellisyyttä, josta olen syvästi kiitollinen. Maailma muistuttaa toistuvasti siitä, että mahdollisuus valita ei ole itsestäänselvyys. Hyväosaisena pohjoismaalaisena ei kai auta muu kuin elää tiedostaen maailman tila ja kunnioittaa matkustaessaan kohtaamiaan kulttuureita parhaan kykynsä mukaan.

Berliini itse ja sen tanssikenttä muodostuvat mitä erilaisimmista ihmiskohtaloista. Tuon siihen oman lisäni Kerimäen metsiköistä ja Helsingin nykypäivästä. Aina kun minun kuullaan tulevan Suomesta, niin vastaanotto on poikkeuksetta ystävällinen. Suurimmaksi osaksi luulen sen johtuvan kahdesta asiasta: 1. Suomalaiset koetaan luotettaviksi ja hyväntahtoisiksi niin ihmisinä kuin työntekijöinä alalla kuin alalla. 2. Suomalainen nykytanssi ja kontakti-improvisaatio ovat arvostetussa asemassa maailmalla.

On hienoa olla suomalainen nainen – noin niin kuin yleensä, mutta varsinkin ulkomailla ja tanssitunneilla. Varsinkin, kun muistaa Pirkko Saision sanat:

”Suomalainen nainen osaa kulkea metsässä, hakata halot, vaihtaa lampun, kasvattaa yksinään lapset, täyttää maataloustukihakemuksen, ajaa autoa, äänestää, väitellä tohtoriksi ja pitä puolensa paneelikeskustelussa, avioero-osituksessa ja kunnanvaltuustossa. Suomalainen nainen on yhtä sitkeä, rauhallinen ja uupumaton kuin suomenhevonen. Suomalainen nainen seisoo yhtä tanakasti kahdella jalalla kuin hevonen neljällä.” (Saisio: Kohtuuttomuus, s. 246.)

Saision ”Kohtuuttomuus” on ollut nautinnollista matkaluettavaa. Metromatkoilla kirja vaikutti tunteisiini siinä määrin että sain berliiniläiset kanssamatkustajani kurkistelemaan olkani yli kirjan sisältöä.

Berliinissä kohtaamani ihmiset ovat ystävällisiä (tai sitten olen vain sulkenut epäystävälliset ihmiset pois tietoisuudestani, plink, ja kohdistanut mielenkiintoni ystävällisiin ihmisiin). Tanssitunneilla ja esitysten jälkeisissä mainingeissa on mukavaa tehdä tuttavuutta eri kansallisuuksien kanssa. Berliinin tanssimaailma on kansainvälinen ja keskustelu alkaakin yleensä samoilla sanoilla kuin New York Cityssä, ”kuinka kauan olet ollut Berliinissä (/New Yorkissa)?”

Kysymykseen sisältyvä oletus siitä, että kukaan ei ole kotoisin ko. kaupungista, pätee suureen osaan näiden kaupunkien taiteilijoista. Berliiniin taiteilijoita houkuttelee kaupungin inspiroiva ilmapiiri ja halpa hintataso. Monen elämäntapana on ansaita rahat elämiseen jossain muualla ja tulla nauttimaan Berliinistä lyhyissä jaksoissa. New Yorkiin taiteilijoita houkuttelee samainen inspiroiva ilmapiiri. Taiteilijoiden (sekä muiden kaupungin asukkaiden) elämää New Yorkissa hankaloittaa kaupungin korkea hintataso. Varsikin asuminen on kallista, joten monen ratkaisuna onkin käydä imemässä vaikutteita kaupungin elämästä lyhyissä periodeissa. Katsotaan kuinka minun tässä leikissä käy.

Pauliina Silvennoinen, tanssija 

Tanssitaiteilija Pauliina Silvennoinen on valmistunut Turun taideakatemiasta 2005 ja opiskellut tanssia Fontys Danceacademiessa Hollannissa sekä eri studioilla New Yorkissa. Hän on esiintynyt freelance-produktioissa Pohjoismaissa, USA:ssa ja Hollannissa.