Tanssitaiteen verkkolehti

ULKOMAILTA


20.01.2009   |   Linda Priha

Kaikki tiet tuovat Berliiniin (asumaan..?)

Pikkuberliinittären tarinoita, osa 4 – Berliiniläisen runsauden keskellä on enemmän kuin todennäköistä, että yhden lempikahvilani seinältä bongaamani sanat käyvät toteen: ”Kun etsii tarpeeksi kauan jotain tiettyä, löytää varmasti myös jotain muuta”. Kaupan päälle kymmenen syytä asua (tai olla asumatta) tässä kaupungissa.


 

Kaikki tiet tuovat Berliiniin (asumaan..?)

”Wenn man etwas Bestimmtes lange genug sucht, findet man bestimmt auch etwas anderes.” Berliiniläisen runsauden keskellä on enemmän kuin todennäköistä, että yhden lempikahvilani seinältä bongaamani sanat käyvät toteen: ”Kun etsii tarpeeksi kauan jotain tiettyä, löytää varmasti myös jotain muuta”.

PikkuberliinitärOmalla kohdallani ”muun” löytäminen on viime aikoina tarkoittanut mm. yllättävää saksankielen omaksumista sekä lähempää tutustumista muutaman paikallisen (eli alun perin Espanjasta, Italiasta tai muualta Saksasta kotoisin olevan..) ihmisen kotielämään.  Ensin mainittu tuntuu yllättävältä siksi, että hyvin suuri osa kaupungin asukkaista sekä erityisesti tanssijoista tai muista taiteilijahörhöistä (joiden joukossa siis mielelläni hörhöilen…) on muuttanut kaupunkiin eri puolilta maailmaa. Saattaa mennä päiviä, etten tapaa ketään alun perin saksalaista (nettikahvilan täti puhuu kyllä aina saksaa, mutta lienee todellisuudessa turkkilainen).

Vähitellen minulle on alkanut myös selvitä, miten kansainvälinen taiteilijakunta Berliinissä toimii ja pysyy hengissä. Täällä asutaan, täällä syödään ja täällä juhlitaan, mutta suurin osa tekee tanssijan ja koreografin työnsä enimmäkseen kaupungin ulkopuolella: muualla Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa, Kaliforniassa tai vaikkapa Etelä-Afrikassa. Kaupungissa on törkeän halpaa elää ja asua (Ok-kaksio keskustan taiteilija/työläisalueilta Prenzlauenbergistä tai Kreutzbergistä maksaa n. 400€/kk). Mutta kaupungin köyhyys tarkoittaa myös sitä, ettei sillä ole laittaa melkein yhtään rahaa taiteeseen. Tästä huolimatta suurin osa tänne kerran muuttaneista tanssitaiteilijoista palaa aina uudelleen ja uudelleen takaisin. Berliinin tanssikenttä pysyy elossa ja rikkaana, kun vaikutteet liikkuvat sisään ja ulos jatkuvassa sykkeessä.

Pienen kolauksen tämä itse kehittelemäni teoria kuitenkin sai viikon takaisella pyöräretkelläni. Maksoin nimittäin osan Julyen Hamiltonin improvisaatiokurssista Felixille (Ruckert) levittämällä hänen flyereitaan ympäri kaupunkia. Tuloksena oli rättiväsymyksen (kuusi tuntia pyöräilyä! tämä siis on iso kaupunki!) lisäksi oman sivistyneisyyden kehittyminen paikallisen tanssitoiminnan suhteen. Ja tätä toimintaa todellakin on enemmän, mitä olin osannut kuvitella.

Tässä paikat, joissa kävin (jätän nettiosoitteet tällä kertaa kiinnostuneiden itsensä selvitettäviksi, mutta sivulta www.tanznetz.de ainakin pääsee eteenpäin):

  • Tanssistudiot (joissa usein sekä opetusta, esityksiä, että vuokrattavaa treenitilaa): Dock 11, K77,  ada-studio, LaborGras, Tanzfabrik,
  • Tanssiteatterit: Marameo, Halle Tanzbühne/toula limnaios, Radialsystem (Sasha Waltzin uusi paikka), Hau 1&2, Schwelle 7
  • Ja muut: Die Etage, Balance 1, Haus der Kulturer der Welt

H e n g ä s t y t t ääääääääääää…Huomasinpahan taas, miten monta esitystä, tanssituntia ja tapahtumaa minulta oli mennyt ohi huomaamattani, vaikka olin luullut olevani aktiivinen.

Aktiivisuudesta puheen ollen vietin edellisviikolla 4 päivää melkein aamusta iltaan Tanznacht Berlin -festivaaleilla (ks. www.tanznacht-berlin.de). Festivaali ansaitsisi toki oman artikkelinsa, mutta tyydyn tässä yhteydessä toteamaan, että tämä melko uusi nykytanssifestivaali tarjosi paitsi hyvän katsauksen Berliinissä tavalla tai toisella toimivien tanssitaiteilijoiden (mm. Jeremy Wade, Wilhelm Groener, LaborGras ja Two Fish) työhön, myös kotoisan ja jopa intiimin yhteisöllisen tunnelman.

Festivaali järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Ufer Halleneilla: vanhoista julkisen liikenteen varastohalleista tanssistudioiksi remontoiduissa tiloissa. Nämä upeat (mutta brrrh kylmät!) tilat täyttyivät festivaalien ajaksi paitsi varsinaisista esityksistä myös tanssitaiteilijoiden tapahtumaa varten sisustamista ja suunnittelemista toinen toistaan mageammista asuntovaunuista. Yksi tärkeimpiä henkilökohtaisia kokemuksiani festivaaleilla olikin lepohetkeni vaaleanpunaisella karvalla sisustetussa asuntovaunussa kuuntelemassa Veronika Blumsteinin ja Peter Playerin järjestämää auditiivista ja kehollisesti osallistavaa kävelykierrosta.

Varsinaisista esityksistä ehdottomasti vaikuttavin oli LaborGras´in eli Renate Graziadein ja David Hernandezin teos I, Myself, and Me Again. Niin uskomatonta oman kehon ja jokaisen hetken uudelleen havainnointia, mitä Renate Graziadein improvisatorinen esiintyminen sisälsi, olen nähnyt hyvin harvoin. Hänen työhönsä voin kuitenkin toivottavasti palata vielä myöhemmin, kun joulun jälkeen menen tutustumaan LaborGras-studion ammattitreenitunneille.

Mutta palatakseni vielä Berliiniin ja omiin prosesseihini tässä kaupungissa olen laatinut seuraavan listan:

Pikkuberliinittären miksi asua tässä kaupungissa (- ja miksi ei..) 10 kohtaa:

  1. halpaaaaaa! (- ja työttömyyttä..)
  2. täynnä tanssia ja taidetta todella Hoch-kulttuurista aivan maanalaisimpaan kulttuuriin (- voi aiheuttaa vaikeuksia keskittyä mihinkään, kun tarjontaa on niin rajattomasti)
  3. äärimmäisen kansainvälistä: jatkuva rikas virta sisään ja ulos (- juurettomuus..?)
  4. sijainti keskellä Eurooppaa: vaikka täältä ehkä vaikea löytää alan töitä, on liikkuvuus helpompaa kuin Helsingistä
  5. on tilaa, on aikaa, on paikkoja tehdä työtään (- ei ole rahaa ..tehdä työtään)
  6. ilta/yöelämä vilkasta arkena ja sunnuntaina (- mihin voi myös hukkua: monella kuulemma kadonnut täällä homma käsistä jatkuvassa bilettämisessä)
  7. rikas kontakti-improvisaatiotoiminta: erilaisia jameja yleensä vähintään 3-4 kertaa viikossa (- verrattuna Helsingin vastaavaan puuttuu kuitenkin yhteisöllisyyttä ja yhtenäisyyttä)
  8. yleisen rento ilmapiiri, paljon ystävällisiä ihmisiä (- sekä muutamia saksalaisia besserwissereitä..)
  9. kaupungin hyvin vaihteleva historia (Saksan keisarikunnan ajoista natsi-Saksaan, natsi-Saksasta Berliiniin jakautumiseen, Itä-Länsi-erottelusta muurin murtumiseen jne.), joka edelleen näkyy mm. hyvin eriluonteisissa kaupunginosissa
  10. täynnä bio-kauppoja, bio-kahviloita, bio-ravintoloita, biobiobio..

Loppupelissä lista voisi kai olla paljon yksinkertaisempikin: johonkin paikkaan vain rakastuu (tai jossain paikassa vain rakastuu..?) ja sitten sinne palaa aina uudelleen kunnes kerran ehkä unohtaa lähteä pois… Joka tapauksessa suosittelen vähintään pientä Berliinin pyrähdystä kaikille suomalaisille kollegoilleni. Jostain syystä meillä nimittäin on täällä myös omituisen positiivinen hullun maine (jota allekirjoittanut ei millään tavalla ole koettanut pitää yllä..!). Tämän maineen johdosta olen usein saanut tuntea olevani tervetullut monessa paikassa ennen kuin olen ehtinyt edes suutani (tai kehoani) avata!

Linda PrihaLinda Priha on syksyllä 2008 Teatterikorkeakoulusta valmistunut tanssitaiteen maisteri. Viime aikoina hän on mm. työskennellyt esiintyjänä Todellisuuden tutkimuskeskuksessa sekä tanssijana William Petit´n (Ranska) ja Jyrki Karttusen koreografioissa. Tällä hetkellä Priha oleskelee Berliinissä noin kahden kuukauden ajan. Noin kerran viikossa hän raportoi sieltä tunnelmiaan tanssi ja underground-kulttuurin keskeltä tutkaillen samalla omaa taiteilijuuttaan. Kirjoittajana ja lukijana Prihaa innoittavat ranskalaisten feministifilosofien (mm L. Irigarayn ja J. Kristevan) tekstit sekä heidän tapansa lähestyä kieltä ja kirjoittamista uuden naisellisen kielen luomisen kautta (”écriture feminine”).