Tanssitaiteen verkkolehti

ULKOMAILTA


15.07.2008   |   Milla Koistinen

Haastattelussa Erna Ómarsdóttir

Milla Koistinen, Bryssel – Yksi Täydenkuun Tanssien vieraista tänä kesänä on islantilainen Erna Ómarsdóttir. Pyhäjärvellä kiharahiuksinen, hurja nainen esiintyy teoksella The Talking Tree.



Erna Ómarsdóttirin tie tanssijaksi on hyvin samanlainen kuin monen muunkin, mutta tavanomaiseksi tanssijaksi häntä tuskin voi kuvailla. Hänen persoonallinen tyylinsä on tuttu keskieurooppalaiselle yleisölle ja pohjoiset kansat saavat olla hänestä ylpeitä. Ómarsdóttir aloitti tanssimisen Islannissa paikallisessa tanssikoulussa. Sieltä hän pyrki Rotterdamin tanssiakatemiaan, joka kuitenkin muuttui jokseenkin painajaismaiseksi kokemukseksi. Koulu muistutti enemmän armeijaa kuin luovaa opinahjoa, ja puoliksi omasta tahdostaan, puoliksi koulun johdon ehdotuksesta nuori tanssija jätti koulun kesken. Samaan aikaan hänet hyväksyttiin Brysselin PARTS-koulun ensimmäiselle vuosikurssille, jonka oli tarkoitus olla kokeiluvuosi kaikille.

“Olin erittäin onnekas päästessäni kouluun ja se oli minulle oikea paikka. Olimme kuin pieni perhe ja lähes kaikki ovat löytäneet hyvin paikkansa tanssimaailmassa koulun jälkeen.”

Ómarsdóttir on kulkenut projektista toiseen ja ensimmäinen työpaikka oli Jan Fabre ja hänen Troubleyn-ryhmänsä, jotka työllistivät Ómarsdóttirin useaksi vuodeksi. Teokset myivät paljon, esityskertoja kertyi useita ja kiertueet olivat useiden kuukausien mittaisia. Yksi vahvimmista teoksista oli soolo My movements alone are like streetdogs, joka etenkin kiersi paljon.

“Koulun jälkeen tein Jan Fabrelle yhden harvoista koetansseista, joissa olen koskaan ollut. En osaa olla koetansseissa ja jännitän niin paljon, että en ole ollenkaan oma itseni. Fabre valitsi minut ja työskentelin hänen kanssaan neljä vuotta. Tuona aikana opin paljon, vaikka työ ei ollut aina mielekästä tai helppoa.“

Fabren jälkeen islantilainen tanssija oli mukana Les Ballets de C de la B:n ja Sidi Larbi Cherkaouin Foi-teoksessa. Teos oli iso menestys ja kiertue pitkä. Jo Fabren aikoina Ómarsdóttir ei osannut innostua pitkistä kiertueista ja yhden ja saman teoksen esittäminen satoja kertoja tuntui hullulta. Tanssija kertookin olevansa tyytyväinen nykyiseen freelancer-tilanteeseensa ja useisiin erilaisiin projekteihin. “Foin” aikoihin Erna aloitti omien teoksiensa tekemisen ja hän liittyi myös Frank Payn luotsaamaan Poni-kollektiiviin, joka vieraili Suomen Kiasma-teatterissakin lokakuussa 2007. Poni on tunnettu villeistä esiintymisistään ja jopa kaoottisesta energiastaan.

“Poni on enemmän bändi kuin jokin taiteellinen kollektiivi. Prosessi itsessään on mielenkiintoinen ja teosten rakenne syntyy usein lauluista. Kollektiivi koostuu pääasiassa muusikoista, mutta mukana on muutama tanssija ja visuaalinen taiteilija.”

Viimeisimmissä teoksissa Erna on käyttänyt usein ääntä, vaikka se ei aina ole ollut mitenkään luontaista hänelle.

“En osaa laulaa, mutta tanssiin liitettynä se on helpompaa. Olin tunnettu nuotin vierestä laulamisesta, mutta olen tehnyt paljon töitä ja nyt laulaminen sujuu jo paremmin. Sekoitan ääntä ja liikettä keskenään ja vähitellen alan löytää tasapainon ja tasavertaisuuden. Työssäni yhdistyvät tarinat, ääni ja liike.”

The Talking Tree, joka nähdään Pyhäjärvellä 22.7.2008 on sooloteos, joka sai alkunsa Salzburgissa Meg Stuartin ohjaamassa improvisaatiotapahtumassa. Soolossa Ómarsdóttir käyttää paljon puhetta, vaikka ei ollut aiemmin sinut puhumisen kanssa lavalla. Islantilainen naurahtaakin tulleensa ulos kaapista kyseisen teoksen kanssa.

“Jossain vaiheessa improvisaatiota olin täysin vailla ideoita. Seisoin ison huonekasvin takana ja aloin kahistella kasvin lehtiä. Yhtäkkiä olin puhuva puu. Usein improvisaatioista, joissa ei tapahdu mitään jää jotain taskuun. Aloin kuvitella millainen puhuvan puun hahmo olisi ja yhdessä Lievenin (Dousselaere) kanssa aloitimme työt. Aloin pitää huolta hahmosta ja siitä tuli minulle rakas. Puussa yhdistyvät ihmisen molemmat puolet, hyvä ja paha. Se on ahne ja kateellinen, mutta yrittää silti korjata pahat aikaansaannoksensa. Se haluaa valtaa, mutta sillä on myös katumuksen hetkensä. Soolo on osin ehkä hyvin dramaattinen, välillä jopa liiankin, ja käytämme kliseitä, mutta me olemme mukana kaikella sydämellämme. Tunnustan, että pidän tietystä pateettisuudesta ja leikin sillä. Soolossani hahmo on puun muodossa, mutta se voisi olla mikä tai kuka tahansa Katsojana voit rakastaa tai vihata sitä. Puu on ilmestynyt milloin missäkin ja ymmärrän että se saattaa ärsyttää ihmisiä.”

Ómarsdóttir on tyypillinen Brysseliin asettunut taiteilija ja kuten useimmat, hänkin viettää suurimman osan vuodesta jossain muualla kuin Brysselissä. Tanssija vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä, vaikka valinta ei ole ollut helppo.

“Olen erittäin tyytyväinen enkä haluaisi tehdä töitä toisella tavoin. Tietysti freelancerina oleminen on jatkuvaa aikatauluttamista eikä suinkaan helppoa. Kotimaasta lähteminen on ollut uhraus, mutta taiteellinen työ painaa toistaiseksi enemmän vaa’assa. Jokaisen islantilaisen kannattaisi lähteä hetkeksi muualle, sillä ihmiset ja maa ovat hyvin eristäytyneitä. Olen silti hyvin patrioottinen ja rakastan Islantia. Väestö on jakaantunut kahdenlaisiin ihmisiin. Islannissa on paljon hyviä artisteja ja loput kansasta ovat materialisteja. Oli hyvä lähteä maasta, nähdä tilanne ulkopuolelta ja sitten valita kumpiin kuuluu. Ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja rakastan ystäviäni, mutta toisinaan maa tukehduttaa minut.”

Lopuksi Ómarsdóttir kertaa mikä on ominaista hänen työlleen ja häntä kuunnellessa uskoisin, että heinäkuisessa Suomessa tullaan näkemään juuri kaikkea sitä; primitiivistä energiaa, eläimellisyyttä ja vastakkaisuuksia.

“Pidän äärimmäisyyksistä, se on kuin skitsofreniaa, vaihtelua kahden ääripään välillä. Vaikutteet työhöni tulevat muualta kuin tanssista, usein elokuvista. Vaisto kertoo mistä teos alkaa. Pidän yhteistyöstä ja tarvitsen ainakin yhden kumppanin tehdessäni teosta. Isoimmat vaikutteet minulle ovat olleet Björk ja Gabriela (Fridriksdottir).”

Olen jo melkein ulkona kahvilan ovesta, kun Ómarsdottir huikkaa perääni: “Niin, ja muista laittaa sinne, että työni on kuin elämä; kaunista ja rumaa yhtä aikaa.”

Milla Koistinen
Milla Koistinen

Kirjoittaja on tanssija ja Liikekieli.comin vakituinen kirjoittaja. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta keväällä 2004. Tällä hetkellä hän työskentelee Belgiassa useiden eri nykytanssikoreografien tuotannoissa.